GUSTAF ERICSSON KAUNISVAARAN LAPSEN  JA ANNA- GRETA ISAKINTYTÄR LAHDEN ELÄMÄKERTA.

Kirjoittanut: L. L. Laestadius.

Gustaf Ericsson Kaunisvaaran lapsen ja Anna-Greta Isakintytär Lahden elämäkerta, jotka hukkuivat Pajalan koskeen Johanneksen päivänä 1856.

Daavid sanoo, että hurskaat temmataan pois onnettomuudesta, ja me saatamme nyt uskoa, että hurskaat temmataan pois onnettomuudesta, sillä kristityillä ei ole mitään hauskaa maailmassa, jonka tähden heidän pitäis elämän täällä. Kaikki vastoinkäymiset ja vaivat kohtaavat heitä täällä. Ei ainoastaan jokapäiväiset kiusaukset ruumiin puolesta, joita yksi kristitty ei saata välttää enemmän, kuin surutoinkaan, vaan erinomattain ne sisälliset kiusaukset, joista tulevat hengellinen murhe, risti ja vaiva. Sitte vielä se katkera sappi, jonka maailma oksentaa kristittyin päälle: viha, kiukku, vaino, häväistys. Kaikki nämä vaivat maailmassa vaikuttavat niin paljon, etteivät he löydä yhtään iloa maailmassa, ja sen tähden saatamme nyt totisesti uskoa, että hurskaat temmataan pois onnettomuudesta, koska he vielä nuorena kuolevat.

Tämä suuri onni on tapahtunut kahdelle kristikunnan jäsenelle viimeisenä pyhä-iltana, koska Herra viisaudessansa on katsonut soveliaaksi temmata pois onnettomuudesta ensiksi Gustaf Ericsson Kaunisvaaran nuorimman pojan, joka oli vasta ristitty, ja talonpojan tyttären, Anna-Greta Isakin tytär Lahti, joka oli täysi-ikänen ja tuttu seurakunnalle. Se ensin mainittu lapsukainen oli niin nuori, ettei hän tiennyt vielä mitään maailman vaivalloisuudesta, ja jos kristityt epäilevät kastamattomain lasten autuudesta, niin täytyy heidän epäilyksensä muuttua uskoksi, että tämä lapsukainen on temmattu pois onnettomuudesta, ja istuu nyt Jeesuksen sylissä, ynnä muitten lasten kanssa, joita Jeesus täällä muinen siunasi, sillä tämän lapsukaisen kaikki kristityt Pyhät Enkelit kantavat taivaan valtakuntaan.

Eikös ole syytä iloita, rakas vanhin, koska sinä näet nuorimman lapses istuvan Jeesuksen sylissä. Katso nyt, rakas vanhin, kuinka Jeesus panee kätensä hänen päällensä ja siunaa häntä. Hän on nyt päässyt paremman isän tykö, hän on nyt saanut paremman maan ja taivaan, jossa vanhurskaus asuu. Jos murheelliset vanhimmat saattaisit niin kilvoitella, että he pääsisit siihen autuaalliseen paikkaan, jossa heidän lapsensa nyt on, ja kiittää sitä Taivaallista Isää, joka on pelastanut lapsen onnettomuudesta.

Kilvoitelkaat nyt, vanhemmat, että te pääsisitte siihen autuaalliseen paikkaan, kussa lapsi nyt on. Mutta se jälkeen mainittu, joka myös äkkinäisen kuoleman kautta temmattiin pois onnettomuudesta, ja samalla kerralla, kuin se edellä mainittu lapsukainen meni pois ja jätti vanhemmat, jätti veljet ja sisaret, parhaalla nuoruuden iällä, koska kaikki ihmiset tahtovat elää maailmassa ja olla onnelliset. Pitääkö meidän murehtiman sitä, eli pitääkö meidän iloitseman hänen kuolemastansa?

Jos me katsoisimme ainoastansa luonnon vaikutuksia, niin meillä olis kyllä syytä murehtia tätä meidän kristillisyytemme sisarta, joka niin varhain ja vastoin luontoa erotettiin meidän kanssakäymisestämme. Meidän mielestämme olis vielä hauska ollut kuulla hänen laulavan Herran kartanoissa, niin kuin hän lauloi Johanneksen päivänä,   koska hän kumartaen polviansa viimeisen kerran vastaanotti Herran ruumista ja verta, sillä ei hän elänyt monta tiimaa jälkeen. Jos, sanon minä, vanhemmat, veljet ja sisaret seuraavat ainoastans luonnon vaikutuksia, niin heillä olis syytä kyllä murehtia, itkeä ja parkua, sillä niin tekevät ne, joilla ei toivoa ole. He murehtivat kuolleita ja surkuttelevat niin kuin Jerusalemin tyttäret surkuttelit Jeesusta, eivätkä muistaneet itkeä itseänsä ja heidän lapsiansa.

Mutta jos me katselemme hengen vaikutuksia, niin meidän on syytä iloita, sillä tämä kristillisyytemme sisar on nyt veisaamassa voiton virttä Sionin vuorella. Ei hän taida enää kaivata vanhempiansa, veljiä ja sisaria, jotka jäit hänestä, odottamaan sitä autuaallista hetkeä, jona hekin pääsevät siirtymään lämpimään ilmaan ja uuteen Jerusalemiin, kussa kaikki kristin uskovaiset kohtaavat lapsiansa, veljiänsä ja sisariansa, jos he kilvoittelevat loppuun asti heidän kalliimmassa uskossansa. Sillä me uskomme totisesti, että tämä meidän kristillisyytemme sisar on temmattu pois onnettomuudesta, sillä me olemme suurimmassa vaarassa, me jotka emme tiedä, mitä edessäpäin tulee.

Katsokaat, hyvät ihmiset, kuinka monta sielua on mennyt hukkaan, koska kuolema ei ole varsin tullut noutamaan, kun he pääsit avioliittoon Vapahtajan kanssa. Jos he olisit päässeet varsin nuorena kuolemaan, ei olis heille semmoinen onnettomuus tapahtunut, kuin nyt on tullut niitten päälle, jotka ovat armon liitosta langenneet pois.

Älkäät murehtiko häntä, te vanhemmat, veljet ja sisaret, vaan itkekäät itse teitänne ja teidän lapsianne, sillä katso, päivät tulevat, joina he sanovat: Autuaat ovat ne hedelmättömät, ja ne kohdut, jotka ei synnyttäneet, ja ne nisät, jotka ei imettäneet. Sillä jos nämät tapahtuvat tuoreessa puussa, mitä sitte kuivassa tapahtuu?

Katsokaa tekin, maailman joukko, jotka tulitte kurkistelemaan, kuinka kuolema tempaisi yhden kristityn onnettomuudesta. Mitäs te tulitte katsomaan? Ruokoako, jota tuulelta häälytetään, vai mitä te läksitte katsomaan? Jos se oli ruoko, niin se oli särjetty ruoko, jota Herra ei ole aikonut murentaa. Jos se oli kukkainen, niin se oli sen kaltainen kukkainen, josta Daavid on laulanut. Jos hän oli tiainen, niin hän oli sen kaltainen, joka istuu elämän puun oksalla, laulaa niitä lauluja, joita tiaiset ainoastansa ymmärtävät. Usein on tämä tiainen laulanut Herran kartanoissa ja kristittyin kokouksissa. Usein on hän halannut niiden jalkoja, jotka ruokit hänen sieluansa rieskalla. Usein on hän huoannut niitten ylitse, jotka ei ole etsikkoaikaansa tunteneet. Jos hän on ollut huikentelevainen, niin se on annettu anteeksi. Jos hän on ollut häilyväinen, niin hän on vahvistunut hengessä. Ei pidä riettaan enkelillä oleman iloa hänestä, mutta enemmän häpiätä.

Jos he nyt ymmärtäisit kurkistella hautaan, koska yksi Johanneksen kukka, niin kuin minä luulen, pian kasvaa hänen hautansa päälle. Ja kaikki tyttäret, jotka koreita kantavat, pitäisit kurkistella hautaan, jos siellä löytyy pohjaa, eli jos siellä löytyy koreutta.

Nuku nyt rauhassa, sinä entinen sielun saviastia. Nuku toivossa siihen asti, että Herra herättää sinut, koska Hän tulee pasuunan äänellä soittamaan.

Kaikki vanhemmat, veljet ja sisaret, tutut ja tuntemattomat, sukulaiset ja langot, saatte kastella hänen multansa rakkauden ja ilon kyyneleillä, sillä hän odottaa teitä. Hän rukoilee teidän edestänne. Hän nojaa nyt päätänsä Jeesuksen rintaa vasten. Hän halaa Hänen jalkojansa, niin kuin Maria Magdaleena.

Hänen sielunsa on ollut meille rakas eläissänsä, eikä ole kuollessansa unhotetuksi tullut, sillä hän on monta kertaa laulanut, niin kuin lintu oksan päällä yksinäiselle matkamiehelle, ja nyt hän laulaa korkeudessa. Viimeisen kerran lauloi hän Johanneksen päivänä, joka oli aivottu hänelle kuolemapäiväksi ylhäältä, vaikka vielä tämä laulamisen ääni kuuluu suruttoman korvissa, niin kuin kissan ääni, mutta kyllä het saavat kuulla kissan äänen viimein helvetissä, ja siellä kysyä toinen toiseltansa: Mikä ulvominen tämä on?

Meidän uskomme on, että tämä meidän kristillisyytemme sisar, joka lauloi Johanneksen päivänä, veisaa nyt uutta virttä Siionin vuorella, valittuin joukossa iankaikkisuudessa. Aamen.

Huomautus 2007-01-29.

Anna-Greta Isaksdotter oli syntynyt Överkalixissa vuonna 1836. Sieltä hän muutti vanhempiensa ja nuoremman veljensä kanssa Pajalaan vuonna 1838. Hän oli kuollessaan kahdenkymmenen vuoden ikäinen. Lähde: Pajalan kirkonkirjat, liitteitä muuttotodistuksiin. LK.