N:o 55. Kahdentenatoista Sunnuntaina
kolminaisuuden päivästä.
Evankeliumi. Mark. 7. 31-37
Ja taas, kuin Jeesus läksi Tyrin ja Sidonin maan ääristä, tuli hän Galilean meren tykö, kymmenen kaupungin maan äärten keskitse. Ja he toivat hänelle kuuron, joka mykkäkin oli, jne.
1. Niin kuin evankeliumi joka paikassa kuvaa
meille Herramme Kristuksen laupiaaksi ja armolliseksi mieheksi, joka on valmis
jokaista auttamaan sanoilla ja töillä, ruumiin ja sielun puolesta: niin tämäkin
evankeliumi meille kuvaa, kuinka hyväntahtoisesti hän auttoi tätä miesparkaa,
joka oli mykkä ja kuuro; kehoittaaksensa meitä uskoon, että häneltä
odottaisimme kaikkea hyvää, ja sillä pannaksensa eteemme esikuvan, jota
jokaisen kristityn tulisi noudattaa ja niin auttaa lähimmäistänsä. Sillä koko
kristillinen elämä on siinä, että me ensiksi uskomme ja uskallamme
Vapahtajaamme Kristukseen, ja olemme vakuutetut, ettei hän meitä hylkää, tuli
mikä hätä ja vaara hyvänsä; toiseksi, että myös jokainen kristitty niin
menettelisi ystäviä ja vihamiehiä kohtaan, kuin näkee Kristuksenkin olevan
mieluisen joka ihmistä auttamaan. Joka niin tekee, se on kristitty; mutta joka
ei sitä tee, hän kyllä kutsuttanee itseänsä kristityksi, mutta ei ole sitä
kuitenkaan. Sillä näitä kahta ei saa eroittaa, uskon hedelmän täytyy seurata,
muutoin ei usko ole oikia. Tämä on tämän evankeliumin summa.
2. Muutamat ovat kummastelleet, että tästä
ihmetyöstä ennen kaikkia luetaan, kuinka Herra Kristus otti sen ihmisraukan ja
vei erillensä kansasta ja käytti itsensä erinomaisesti, pisti sormensa hänen
korviinsa, sylki, rupesi hänen kieleensä, katsahti taivaaseen, huokasi ja piti
erinomaista puhetta: vaikka hän ennen oli auttanut muita mykkiä ja monta muuta
ilman semmoista käytöstä, ainoastaan yhdellä sanalla. Kaikesta tästä, sanon minä,
ovat muutamat ottaneet tilan sitä niin selittämään, että Kristus tällä kertaa
ajatteli, kuinka tämä ihminen, jota hän nyt auttoi, vastakin tekisi syntiä
kielellänsä ja korvillansa; ja sitä varten surkutteli häntä, että semmoisia
syntejä tapahtuisi vielä sellaisen suuren työn perästä, ja hänen hyvä tekonsa
niin väärin käytettäisiin, että mykästä kielestä tulisi Jumalaa häpäisevä
kieli, joka ei ainoastaan herjaisi lähimmäistänsä, vaan pilkkaisipa itse
Jumalaakin ylhäällä taivaassa; ja ne korvat, jotka avattiin yksin kuulemaan
Jumalan sanaa, ennemmin kuultelisivat eksyttäväistä ja väärää oppia, kuin
Jumalan sanaa. Sen he sanovat syyksi, minkä tähden hän huokasi ja katsahti
taivaaseen.
3. Emme tahdo tätä ajatusta hyljätyksi; mutta
älköön kuitenkaan katsottako Kristusta niin ahtaalta, kuin olisi hän
tarkoittanut ainoastaan yhtä ihmistä, vaan pidettäköön häntä jalompana, kuin
että tässä olisi pitänyt huolta ainoastaan tästä ihmisestä. Sillä koko Pyhä
Raamattu ja erinomattain profeetat ja psalmit sanovat hänen lähetetyksi
sydämellisesti säälimään koko ihmissukukunnan hätää, ja että Kristus oli se
erinomainen valittu ihminen, jolla, ennen kaikkia pyhiä, on sellainen sydän
meitä kohtaan, että hän ottaa niin likisen osan meidän hätäämme, kuin jos olisi
se ollut hänen oma hätänsä, niin kuin hän Ps.40:13 sanoo meidän synneistämme:
minun syntini ovat minun ottaneet kiinni, niin etten nähdä taida; ja Ps.14:5:
Herra ole minulle armollinen, paranna minun sieluni; sillä minä tein syntiä
sinua vastaan. Tässä laupias Herra puhuu meidän sijassamme, ja kantaa meidän
syntimme, aivan kuin ne olisivat hänen omansa ja juuri kuin hän olisi ne itse
tehnyt; ja vielä Ps. 69:6: Jumala, sinäpä tiedät minun tyhmyyteni: eivätkä ole
minun rikokseni sinulta salatut; Esaian 53:6: Herra heitti kaikki meidän
vääryytemme hänen päällensä; ja värssyssä 5: hän kantoi meidän sairautemme ja
meidän kipumme hän sälytti päällensä, rangaistus makaa hänen päällänsä, että
meillä rauha olisi jne. Ja niin muutkin Raamatut todistavat.
4. Sillä Kristus olkoon meille kuvattu juuri
siksi ainokaiseksi, joka ei ota päällensä ainoastaan yhden kaupungin tahi yhden
maakunnan, vaan koko maailman onnettomuuden. Niin kuin pyhä Johannes hänen
kastaakin siksi Joh.1:29. katso, se Jumalan karitsa, joka pois ottaa maailman synnin.
Mutta jos hän ottaa pois synnin, seuraa siitä, että hänen myös on täytynyt
kantaa (pois ottaa) kaikki, mitä syntiin koskee ja syntiä seuraa, niin kuin
perkele, kuolema ja helvetti.
5. Sen tähden hän tässä huokasi juuri semmoisena,
joka niin oli tekevä, ja jonka profeetat jo aikaa ennen olivat ennustaneet
sydämmellisesti sääliväksi kaikkea koko ihmiskunnan vahinkoa. Ei hänellä siis
ollut puuhaa tämän ainoan ihmisraukan kielen ja korvain suhteen; vaan se oli
yhteinen huokaus kaikista kielistä ja korvista, niinpä kaikista sydämmistä,
ruumiista ja sieluista, ja kaikista ihmisistä maailmassa Adamista saakka aina
viimeiseen ihmiseen asti, joka vasta on syntyvä. Niin ettei hän erinomattain sen tähden huokaa, että
tämä ihminen vielä eteenkin päin olisi tekevä paljon syntiä; vaan se on suurin
syy, että hän katsahti koko tuota suurta lihan ja veren joukkokuntaa, kuinka
perkele paratiisissa saattoi sen surmalliseen vahinkoon, teki ihmiset mykiksi
ja kuuroiksi, ja niinmuodoin syöksi kuolemaan ja helvetin tuleen.
6. Tämä kaikki Kristuksella tässä oli silmäinsä
edessä, ja hän katsahti lavialta ympärillensä, minkä suuren vahingon perkele
paratiisissa oli tuottanut yhden ihmisen lankeemisella; eikä hän katsonut
ainoastaan näitä kahta korvaa, vaan koko sitä joukkoa, joka Adamista oli tullut
ja vasta tulee. Niin että tämä evankeliumi kuvaa Kristuksen juuri semmoiseksi,
joka sinuun ja minuun ja meihin kaikkiin ottaa niin likisen osan, kuin meidän
itse pitäisi ottaman, juuri kuin hän itse istuisi siinä synnissä ja vahingossa,
jossa me istumme, ja huokaa siitä, että perkele on semmoisen vahingon matkaan
saanut.
7. Ja tämä kaiketikkin on syynä, minkä tähden hän
tässä juuri suuresti surkuttelee ja erinomaisemmasti käyttää itsensä; ikään
kuin tahtoisi sanotuksi: se teidän surkeutenne, että te niin olette vangitut
synneistä ja kuolemasta, käy nyt niin kovin sydämmelleni, että minun paljaista
ajatuksista täytyy ruveta erinomaisiin käytöksiin. Sillä hän menettelee niin
kummallisesti, muitten töittensä suhteen, että se on varsin ihmeteltävää. Muita
hän usein teki terveiksi, taikka ajoi heistä ulos perkeleitä yhdellä ainoalla
sanalla, niinpä auttoi muutamia, heidän hänen tykönsä tulemattakaan,
esimerkiksi sadanpäämiehen palvelija, Matt.8:13, mutta tässä hän kahden virheen
tähden kielessä ja korvissa pitää niin varsin erinomaisia käytöksiä, kuin
hänellä erinomattain niistä vain olisi huolta; jolla hän osoittaa meille, että
hänellä silloin oli ihmissukukunta erinomaisella tavalla silmämääränänsä ja
ajateltavana.
8. Sillä niin kuin Kristukselle, meidän
Herrallemme ja Jumalallemme, kaikki muut inhimilliset ominaisuudet omistetaan,
kuitenkin ilman syntiä, on hänelle sekin omistettava, ettei hän aina ollut
yhtäläisellä mielellä, taikka yhtä palava; vaan että hänellä siinä oli
moninaisia vaiheita, aivan kuin muillakin pyhillä. Sen tähden, niin kuin hänen
sydämmessänsä ja ajatuksissansa nyt oli jotakin erinomaista, niin hänellä on
erinomaiset käytöksetkin, että se on nähtävä, kuinka hän oli totinen ihminen
ruumiin ja sielun puolesta, joka ei aina ollut yhtäläisellä mielellä, niin kuin
ei hänen aina ollut nälkä eikä unikaan: vaan, juuri kuin se ihmisissä
vaihettelee, niin se hänessäkin vaihetteli, kuten pyhä Paavali sanoo Filipp.
2:7: hän otti orjan muodon päällensä, ja tuli muitten ihmisten vertaiseksi, ja
havaittiin menoissa kuin ihminen jne. Ja tätä älköön ymmärrettäkö ainoastaan
ulkonaisesti, vaan sielunkin ja sydämmen ajatusten suhteen, niin että hän
milloin oli palava, milloin toisen vuoron vielä palavampi jne.
9. Se nyt on yksi syy, minkä tähden Kristus tässä
tätä menoa pitää, että hän on totinen ihminen, ja sittenkin semmoinen, joka
siinä seisoi kaikkein ihmisten sijassa, ja yhdellä haavaa otti päällensä tämän
ihmisen ja kaikkein ihmisten virheet. On tosin tuo toinenkin tuuma oikia, että
hän sitä suri, että, kuin hän oli tämän ihmisen terveeksi tehnyt, se vielä
sittenkin oli paljon syntiä tekevä. Mutta se on ylön ahtaalle alalle vedetty,
että sitä sovittavat ainoastaan tämän ihmisen tulevaisiin synteihin.
10. Sillä Kristuksen, meidänd Herramme ja
Jumalamme, ei ole ainoastaan sureminen ja kärsiminen yhden ainoan ihmisen
syntein tähden, vaan, kuten Ilmestyskirjan 13:8 on kirjoitettu, Kristus on
maailman alusta tapettu, hänen on kärsiminen kaikkein syntein tähden, mitä
maailman alusta aina meihin asti on tehty ja vasta tehdään siihen viimeiseen
ihmiseen saakka, joka ennen viimeistä päivää on syntyvä. Sen tähden se on ylön
vähäinen ala, että he sitä sovittavat ainoastaan niihin synteihin, joita tämä
ihminen vielä tekisi. Vaikka hän muutoin toisissakin paikoin on näyttänyt,
kuinka hän katsoi muutamain ihmisten tulevaista elämäkertaa; niin kuin koska
hän Joh. 5:14 sanoo halvatulle: sinä olet parattu, älä enää syntiä tee, ettei
jotain pahempaa sinulle sattuisi.
11. Sillä tällä rakkaalla Herralla Kristuksella
on niin hellä sydän, että se tekee hänelle pahaa, kun ihminen syntiä
tekee. Sillä hän tietää kyllä hyvin,
ettei synti ole rankaisematta jäävä; sen tähden hän itki Jerusalemin
kaupunkiakin, kun näki, että heidän syntinsä oli rangaistava. Niin lempiä ja
rakas sydän hänellä on, ettei hän siitä ole iloissansa, kun jossakin pahoin
käypi.
12. Mutta erinomattain ottaa hän parataksensa
kaksi jäsentä, korvat ja kielen; sillä Kristuksen valtakunta on perustettu
sanaan, jota ei saada muutoin käsitetyksi, kuin näillä kahdella jäsenellä,
korvilla ja kielellä, ja se hallitsee ainoastaan sanan ja uskon kautta ihmisten
sydämmissä. Korvat tarttuvat sanaan ja sydän uskoo sen; mutta kieli puhuu ja
tunnustaa sen, niin kuin sydän uskoo. Jos siis kieli ja korvat otetaan pois, ei
ole enää yhtään tunnettavaa erotusta Kristuksen valtakunnan ja maailman
välillä.
13. Sillä ulkonaisessa elämässä kristitty
menettelee samoin, kuin uskomatoinkin: hän rakentaa, viljelee maata, kyntää,
juuri kuin muutkin, ei rupee mihinkään erinomaisempaan työhön syömisessä,
juomisessa, työnteossa ja nukkumisessa, kuin muutkaan. Ainoastaan nämä kaksi
jäsentä tekevät erotuksen kristittyin ja kristittömäin välillä, että kristitty
toisin puhuu ja kuulee, ja hänellä on sellainen kieli, joka ylistää sitä Jumalan
armoa, joka saarnaa Herrasta Kristuksesta, että hän on ainoa autuaaksi tekijä
jne. Sitä ei maailma tee; se puhuu ahneudesta ja muista paheista, saarnaa ja
ylistää prameuttansa.
14. Niin on kumpaisellakin erinomaiset
korvansakin. Kristittyin korvissa asuu juuri se sama sana, jota kieli puhuu ja
sydän uskoo; mutta maailma kuuntelee mieluisemmin, kun puhutaan hänen
viisaudestaan, järjestään, kunniastaan ja prameudestaan. Niinmuodoin ovat
kristittyin korvat ja kielet siinä erotetut maailman ja kristittömäin korvista
ja kielistä, ettei he kysele hopiaa, eikä kultaa, vaan sitä ainoastaan, mitä
Kristuksesta sanotaan, ja kuinka on puhuttava ja saarnattava Kristuksesta.
15. Hän, tämä rakas Herra, oli kaiketikkin hyvin
nähnyt, mikä vahinko ja surkeus vielä oli tuleva kielten ja korvain kautta. Se
on suuri vahinko, että kristityitä vainotaan, hukutetaan, poltetaan ja
hirtetään, ja maailma väkisin työntää sanaa vastaan; mutta ei se vahinko
perikatoa saata, eikä viimeiseltä mitään voita. Sillä kuin ne ihmiset kuulevat,
että heille tehdään sulaa vääryyttä, intoontuvat he siitä vain miehekkäiksi ja
urhoollisiksi, ja ylenkatsovat semmoisen vaivan ja kärsimisen. Ei siis se
suurin vahinko ole, jonka hirmuvaltiaat kristikunnalle tekevät; vaan se lihan
palainen, joka hammasten takana asuu, se suurimman vahingon tekee Kristuksen
valtakunnalle. En nyt siitä puhu, että toisistansa valhetellaan ja takanapäin
pahoin puhutaan; vaan siitä suuresta onnettomuudesta minä puhun, että, vaikka
Kristus on päästänyt kielen irralle ja antanut sille evankeliumin, se sittenkin
tekee niin ylön suurta vahinkoa. Ei se vahinko tosin näy suurelta, ja se
näyttää paljoa pahemmalta, kuin joltakulta pää lyödään poikki, kuin jos väärä
saarnaaja tahi kirjain tekijä nousee; mutta yksi ainoa väärä saarna, niinpä
väärä sanakin, joka tulee lentäen Jumalan nimessä, se turmelee koko joukon
sieluja, niin että kokonainen kaupunki, jopa kokonainen maakuntakin siitä voi
langeta.
16. Tämä nyt on se kova onni, josta Kristus on
huoannut; juuri kuin mielisi hän sanoa: varokaat, kavahtakaat itseänne niistä
vääristä kielistä, jotka Raamattua riivaavat, ei niistä, jotka kapakoissa eli
krouveissa istuskelevat: tekevät tosin nekin vahinkoa, mutta eivät hetkeksikään
niin, kuin koska ne kielet puhkeevat puhumaan, jotka minä olen vallallensa
päästänyt ja jotka saattavat kerskata Kristuksesta, kavahda itseäs niistä jne.
Ja onhan se toki valitettavaa, että ne, jotka ovat sanan kuulleet, taitavat
siitä paljon loperoida, kuitenkin vainoovat sanaa kielellä sekä käsirysyllä.
Saattaapa Turkkilainenkin kristikunnalle vahinkoa; mutta se tehdään ainoastaan
miekan väellä; eikä ole ensinkään sen vahingon verta, jonka villihenget
tekevät; niin että syystä kyllä huoattanee semmoisista kielistä, jotka
viettelevät niin paljon ihmisiä, ja kuitenkin tahtovat kunnioitettaa
kristityiksi ja nimitettää kristillisen seurakunnan parantajiksi. Tämä nyt on
se ensiksi puhuttava seikka, että perkele, sitte kuin kieli on valllallansa ja
ihmiset saattavat saarnata, mikä Kristus on, kuitenkin kääntää opin nurin ja
sillä tekee vahinkoa.
17. Sitte, sanoo hän, niissä korvissa, jotka minä
avannut olen, on niinkin kelvottomia, jotka ei tahdo kuulla mitään muuta kuin
semmoisia vääriä ja vahingollisia kieliä; aivan kuin pyhä Paavali sanoo 2.
Tim.4:3: aika tulee, jolloin ei he voi terveellistä oppia kärsiä; vaan omain
himoinsa johdosta kokoovat itsellensä opettajia, että heidän korvansa syyhyvät,
ja kääntävät korvansa pois totuudesta, ja turhiin juttuihin poikkeevat jne. Ne
saarnaajat jotka niin opettavat, ovat konnia ja perkeleen apostoleita:
pitäishän sitte muitten oleman niin hurskaita ja sanoman: niitä kieliä minä en
halua kuulla. Mutta pyhä Paavali sanoo, etteivät he tahdo kuulla totuuden
kieltä, vaan hakevat toisia; ja kyllä he niitä tapaavatkin, niin kuin nyt lahkolaistemme
käypi.
18. Sen tähden sanoo Pyhä Paavali, että heidän
korvansa syyhyvät, on hän lähettävä heille saarnaajia, jotka väkisin vievät
heidät erhetykseen; kuten näimme paavikunnassa: ettei yksikään ihminen voinut
estää pienintäkään eksytystä, vaan heidän oma kehräämä kiirastulensa, aneensa,
kummituksensa, ja mikä vain suinkin uutta oli, pidettiin kohta uskonkappaleena.
Niin perkele syyhytteli heidän korviansa, että he paljoa mieluisemmin
kuuntelivat semmoista petosta, kuin Jumalan sanaa.
19. Juuri niin nytkin käy. Herra meidän Jumalamme
on niin avannut ihmisten korvat, että he ovat kuulleet oikian evankeliumin;
mutta kun vain joku villihenki tulee, luopuvat ihmiset kohta hänen puolellensa,
ja joutuvat semmoiseen vimmaan ja kiukkuun oikeita saarnamiehiä vastaan, että
juuri ihmettelen, kuinka semmoiset hurskaat sydämmet, joille olisin uskonut
ruumiini ja sieluni, saattavat yltyä niin myrkyllisesti vihaisiksi meihin, kuin
olisivat täynnä perkelettä, ja tekevät kielillänsä ja korvillansa paljoa
pahemmin syntiä, kuin ennen kuin evankeliumia kuulla saivat, niin että olisi
ollut paljoa parempi, jos ei Herra Kristus olisi heitä terveiksi tehnytkään,
eikä he ensinkään olisi kuulleet hänen sanaansa.
20. Se tässä nyt on syynä Kristuksen huokauksiin,
ettei hän ainoastaan katsellut kaikkia luonnon vikoja maailman alusta saakka;
vaan valitti, että hänen valtakuntansa vielä evankeliuminkin jälkeen oli
joutuva semmoiseen vahinkoon, juuri niitten kautta, joita hän oli auttanut, ja
että hänen valtakuntansa oli kärsivä semmoisia tempauksia ja riviöitä, joita
muutoin ei olisi tullut, jolleivät ihmiset ennen olisi häneltä apua saaneet.
Noh, hänen täytyy se kärsiä, ja täytyy sitä meidänkin kärsiä: mutta ei hän sen
vuoksi ole hukkaan huoannut.
21. Ja vaikka ei tässä ole sanottu, mitä se
huokaus oli, sillä sitä ei taidetakkaan kirjoittaa niin kuin pyhä Paavali
Room.8:26 sanoo, että sellaista huokausta ei saa puustaveilla kirjoitetuksi
taikka sanoilla puhutuksi: niin voi kuitenkin niitä, jotka tekevät semmoisen
vahingon, pitävät tämän huokauksen niin halpana ja vielä sitte mennä
toljustavat, juuri kuin jos olisivat aivan hyvin tehneet! Sillä Kristuksella
oli tämän ohessa sangen paljon muitakin tuskallisia ajatuksia, nimittäin
tämmöisiä: ohoh, näin paljon minulla on odotettavana, minun täytyy kärsiä niin
paljo tuskaa ja kipua, ennen kuin saan ihmiset sanaani saarnaamaan ja
kuulemaan: ja sitte he sen kuitenkin niin häpiällisesti väärentävät ja nurin
kääntävät, ja tekevät minun valtakunnalleni niin hirmuisen vahingon! Tämän
kiittämättömyyden sanaa kohtaan täytyy tehdä jokaiselle kristilliselle
ihmiselle kipiää; eipä siis ole ihme, että se niin särki Herran Kristuksenkin
sydäntä, että hän tässä erinomaisemmasti käytti itsensä, koska se ajatus
erinomattain tällä kertaa tuli hänen mieleensä.
22. Niistä tempuista ja käytöksistä, joita
Kristus tässä pitää, tulee meidän siis nyt oppia, kuinka sydämellisesti meidän
Herramme Kristus pitää meistä huolta, ja visusti tarkkaa, että pitäisimme
korvamme ja kielemme niin, kuin hän on meille ne antanut, ja kavahtaisimme
itseämme perkeleestä ja ihmisistä, etteivät he turmelisi kieliämme ja
korviamme. Toiseksi, että me myös, kukin säädyssänsä, osoittaisimme itsemme
tästä hyvästä teosta kiitollisiksi hänen sanaansa kohtaan, niin että ruhtinas
maassansa, saarnamies saarnastuolissa, isä ja äiti huonekunnassansa oikein
toimittaa virkansa; toiset puoleltaan, että he kuulevat sanaa, pitävät korvansa
auki, niin kuin Kristus ne on avannut, ja sitä visusti tarkkaavat; että, niin
kuin hän tässä sääli tätä miestä, he sen myös pitäisivät täytenä totena ja
kiittäisivät Jumalaa siitä.
23. Meillä, Jumalan kiitos, on kieli sen verran
taipunut, että sen puhtaasti puhumme, ja korvat sitä mielellänsä kuulevat;
sillä joka paikassa on vielä paljon hurskaita ihmisiä, jotka mielellään
kuulevat Jumalan sanaa. Mutta onpa meillä samassa suuri kiittämättömyyskin ja
hirmuinen Jumalan sanan ylenkatse, jopa salainen vainokin ja salainen
kärsiminen. Toiset ruhtinaat vainoovat sitä julkisesti; mutta me täällä istumme
niin hyvässä turvassa, kuin yrttitarhassa, ja kuitenkin niitä salaa on paljon
sekä porvareita että talonpoikia, ja komeita aatelismiehiä keltaisissa
hemmuissansa, jotka mielellänsä söisivät kaikki papit ja saarnamiehet, jos
suinkin saisivat. Se on merkki siihen, että sanaa ylenkatsotaan, ja sille salaa
ollaan vihoissansa; niin kuin näkyy käyvän: että kussa sanaa julkisesti
vainotaan, siellä se vain olla tahtoo, ja kussa sitä vapaasti ja julkisesti
saarnataan, siinä siitä ei huolita.
24. Mutta ei suinkaan ole Herramme Jumala suotta huoannut.
Kyllä tosin luullaan, että koska hän sen ohessa on aivan vaiti, olisi niin iäti
pysyvä; mutta se on pian tehty, että saarnastuoli muuttuu. Sen tähden tahtoo
Herramme Jumala tässä meitä varoittaa, niin kuin pyhä Paavali ennustikin, että
sitä karttaisimme; sillä niiksi on tuleva, että kielet hurmaantuvat ja
ihmiskorvat syyhyvät himosta vääräin saarnaajain perään; joten paavikunnassa
kävi, kuin oltiin varsin ahkeroita ja hartaita kuulemaan ja tekemään, kuin vain
joku tuli, joka tiesi sanoa jotakin uutta, vaikka se sitte oli kuinka
luonnotonta ja kummallista hyvänsä. Jos siellä joku olisi tullut ja saarnannut,
että kirkko rakennettakoon keskelle Elben virtaa, olisi se kohta tehty.
25. Mutta nyt, kuin on saatu Jumalan sanan oppi
saarnastuoleille, niin että pitäisi turvattaman Jumalaan ja palveltaman
lähimmäistä, ei tahdo missään niin käydä elämässä; siihen on ilme-ilkiä perkele
syynä; mutta emme sillä syyttömiä ole. Sitten kuin nyt on saatu oppi siihen
hahmoon ja varteen, että oikein saarnataan, mitä uskoa pitää, ja kielet nyt
ovat vallallansa ja korvat auki, olisi meidän siitäkin huolta pitäminen, että
se tulisi harjoitukseen elämässäkin. Mutta pahoin pelkään, siitä ei ennen
tulevan mitään, kuin, joten pyhä Paavali sanoo, Herra lyöpi tulen leimauksella
ja pitkäisen jylinällä. Hän on jo alkanut paavista, ja lyönyt antikristuksen
evankeliumin tulen leimauksella, joka on hänen suunsa henki, joka nyt on
julkisena ja puhuu, ja vielä alinomaa kaikuu jumalattomain joukossa; mutta
varon, ettei oppi niin ennätäkkään harjoitukseen elämässä, ennen kuin hän tulee
ja maahan jaottaa kaikki tyynni ja tekee sille pahanelkiselle menolle lopun,
oman kunniallisen tulemisensa kautta. 2 Thessal. 2:8.
26. Koska ei nyt oppi niin täydellisesti tahdo
tulla työksi ja harjoitukseen elämässä meidän seurakunnassamme, kuin sen kyllä
pitäisi, pelkään minä, ettei Herra viivytä rangaistusta, jos kohta ei juuri
vielä viimeistäkään päivää päällemme tuottaisi: sillä meidän seurassamme ei
tahdo kristillinen elämä ensinkään käydä laatuun, ei pienimmässäkään, että
palveltaisiin lähimmäistä, joka kuitenkaan ei ole paljon pyydetty. Sillä eihän
nyt tarvita juosta Roomaan, tahi pyhään Jaakoppiin, eikä rahaansa ja tavaraansa
siitä antaa; anna siihen vain tahtos. Mutta kkoska olemme niin nurjia ihmisiä,
että, vaikka paavin alla teimme ylön paljon, nyt emme tahdo mitään tehdä, niin
täytyy joko viimeisen päivän tulla, taikka on Herra Jumalamme lähettävä
villihenkiä, niin että jälleen rupeemme tekemään tarpeettomia kujeita. Se käy
kovin Herran Kristuksen sydämmelle, että hänen sanaansa niin ylenkatsotaan ja
vainotaan; sen tähden ei tuo kai jääne niille kostamatta, jotka siihen syynä
ovat. Tämä olkoon nyt kyllä tästä tekstistä. (Amen.)