Lutherin Kirkko-Postilla 1885, Weilin & Göös Helsinki.

N:o 35. Kolmantena Sunnuntaina Pääsiäisestä.

Evank. Joh. 16: 16-22.

Jesus sanoi opetuslapsillensa: vähän ajan perästä, ette näe minua, ja taas vähän ajan perästä te näette minun, sillä minä menen Isän tykö, jne.

1. Tässä evankeliumissa luemme, kuinka Herra lohduttaa ja rohkaisee lapsiansa, jotka hän jättäisi jälkeensä, jolloin he joutuvat ahdinkoon ja hätään hänen kuolemastansa ja omasta lankeemuksestansa. Niinikään huomaatte, mikä teki evankelista Johanneksen niin monisanaiseksi, ja miksi hän neljästi kertoo melkein yhtä samaa, jota kuitenkin meidän mielestämme ehkä olisi saatettu toimittaa vähemmilläkin sanoilla. Mutta tässä kuvataan meille ensiksi kristitty ihminen rakasten apostolein esimerkissä. Toiseksi kerrotaan, kuinka Kristuksen kärsiminen ja kuolleista nouseminen meissä voimistuisi.

2. Tässä näette Kristuksen ennustavan opetuslapsillensa kuinka he hänen poismenoansa murehtivat; mutta he ovat nyt vielä niin yksinkertaisia ja oppimattomia, jopa niin murheissansa hänen entisestä puheestansa ehtoollisessa, etteivät ensinkään ymmärtäneet hänen puhettansa; ja onhan se luonnolle liika korkiaa ja ymmärtämätöintä, mitä Herra tässä puhuu. Olikin tarpeellista heidän edeltäpäin murehtia, ennenkuin iloitsisivat; niinkuin Kristus itse on ollut esimerkki siihen, ettemme ilman ristiä saata tulla kunniaan. Sentähden sanoo hän Luukk. 24: 26 niille kahdelle, joitten kanssa hän matkusti Emausta kohden: eikö Kristuksen tullut näitä kärsiä ja niin kunniaansa mennä? Jos mieli nyt rakasten opetuslasten olla iloissaan, oli heidän sitä ennen suuressa murheessa oltavana. Mutta tämä ilo tulee heille Herralta Kristukselta; sillä niin evankeliumissa päätetään, että ulkona Kristuksesta ei ole mitään iloa, ja sitä vastoin missä Kristus on, siellä ei ole mitään murhetta; näin sanotaan selvästi tässä tekstissä. Sentähden joutuivat he suureen murheeseen, kuin Kristus otettiin heiltä pois.

3. Ja nämät sanat puhui Herra Kristus tässä evankeliumissa opetuslapsillensa jälkeen ehtoollisen, ennenkuin hän sidottiin; näitä nyt rupeemme tutkistelemaan.

Vähän ajan perästä, ettekä te näe minua; ja taas vähän ajan perästä te näette minut; sillä minä menen Isän tykö.

4. "Vähän ajan perästä," sanoo hän, "ettekä te näe minua; sillä minä sidotaan ja kuolemaan jätetään. Mutta se ei ole kauvan kestävä. Ja tämän vähän ajan te saatte murehtia: mutta rippukaat vain kiinni minussa ja seuratkaat minua, kyllä siitä pian loppu tulee. Kolme päivää olen minä makaava haudassa; silloin iloitsee mailma, suurikuin olisi se voiton saanut, mutta te murehditte, parutte ja itkette: kuitenkin te vähän ajan perästä minun näette, sillä minä menen Isän tykö; se on, minä nousen jällensä kolmantena päivänä ylös, silloin te saatte iloita, eikä ole kenkään ottava teiltä teidän iloanne. Eikä ole tämä oleva vain kolmen päivän ilo, niinkuin maailman ilo on, vaan ijankaikkinen ilo." Näin käsitti nyt evankelista Johannes sangen sievästi sekä Kristuksen kuoleman että kuolleista nousemisen näihin Kristuksen sanoihin: vähän ajan perästä ettekä te näe minua, ja taas vähän ajan perästä te näette minun; sillä minä menen Isän tykö.

5. Tässä on nyt meille esimerkki asetettuna, jota me ahkerasti tarkatkaamme ja sydämmeen painakaamme; jos meidänkin samoin käypi kuin apostolein aikana, että joudumme kärsimiseen, ahdinkoon ja hätään, silloin tätä muistakaamme, että vahvistuisimme ja iloitsisimme Kristuksen jällensä nousemisesta. Ja sen me nyt tiedämme tapahtuneeksi; mutta opetuslapset ei tienneet, kuinka hän oli kuolleista nouseva, taikka mitä hän nousemisellansa tarkoitti. Sentähden olivat he juuri surullisia ja murheissaan. He kyllä kuulivat saavansa hänen nähdä, mutta ei he ymmärtäneet, mitä se oli, tahi kuinka se oli tapahtuva. Sentähden puhuivat he keskenänsä: mitä se on, kuin hän sanoo, vähän ajan perästä? emme tiedä, mitä hän puhuu. Näin oli murhe ja suru heidän peräti voittanut, että aivan epäilivät, eivätkä tienneet, mitä hän tällä puheella osoitti ja kuinka he jällensä hänen näkisivät.

6. Sentähden täytyy meidänkin tätä vähää aikaa itsessämme tuntea, niinkuin rakkaat opetuslapset sen tunsivat; sillä tämä kirjoitettiin meille esimerkiksi ja opetukseksi, että me siitä lohdutettaisiin ja parantuisimme. Ja meidän tulisi tätä käyttää sananpartena, jopa koetella ja tuntea, että aina sanoisimme: "Jumala on meitä toisen aikaa lähellä, toisen aikaa hän katoo." Välistä ajattelen minä, kuinka ei sana ollenkaan minua liikuta eikä minuun ota, se menee ohitse enkä minä siitä yhtään huoli; mutta meidän tulee havaita ja huomaita tätä vähää aikaa, ollaksemme silloin vahvat ja pysyväiset. Meidän käypi tässä kuin opetuslastenkin: emme voi muuta tehdä kuin mitä tässä kirjoitetaan; niinkuin eivät nämätkään voineet toisin tehdä.

7. Ensimmäisen vähän ajan, josta hän tässä puhuu, (sanoessaan): vähän ajan perästä, ettekä te näe minua, ymmärsivät he kohta jälkeenpäin, kuin näkivät hänet sidottavan ja kuoletettavan. Mutta toista vähää aikaa, josta hän sanoo: ja taas vähän ajan perästä te näette minun, ei he voineet ymmärtää, emmekä mekään voi sitä ymmärtää; jopa kuin hän sanoo: sillä minä menen Isän tykö, sitä he vielä vähemmin jaksoivat käsittää. Samoin käypi meidänkin: vaikka me tiedämme ja kuulemme, että kiusaus, onnettomuus, murhe kestävät vain vähän ajan, kuitenkin huomaamme asian silloin aivan toisellaiseksi kuin uskomme. Silloin epäilemme ja horjumme, emmekä saa millään muotoa kohtaamme tydytyksi. Me kyllä kuulemme, me kyllä tiedämme, että se ei kauvan pitkitä, mutta kuinka se toimeen tulisi, sitä emme voi, niinkuin opetuslapset tässä, ymmärtää.

8. Koska eivät sitä nyt ymmärtäneet, minkätähden sitte puhuu Kristus siitä heille? tahi minkätähden on siitä kirjoitettu? Sentähden, ettemme epäilisi, vaan vahvasti rippuisimme sanassa, sillä hän sanoo asian totisesti näin olevan eikä toisin, vaikka kuinkakin toiselta sitte näkynee. Ja vaikka hetkeksi sanasta luovumme, älkäämme kuitenkaan siitä ijäti eritkö poijes, vaan kääntykäämme takaisin, sillä hän kyllä jälleen saattaa sanansa toteen: ja vaikka ei ihminen kohta jaksa uskoa, auttaa häntä kuitenkin Jumala. Ja sen hän tekee ilman järjen apua ja ilman vapaan tahdon vaikuttamista. Niinpä sanoo evankelista, ettei opetuslapset ymmärtäneet niitä sanoja, joita Herra heille puhui; paljoa vähemmin olisivat he käsittäneet niitten seurantoja. Niin tyynni tietämätöin on vapaa tahto ja inhimillinen järki niissä, jotka koskevat sielun autuutta. Maallisia asioita voipi vapaa tahto kyllä käsittää ja tietää: esimerkiksi, kukon laulun kuulee kyllä järki, ja ymmärtääkin sen; mutta mikä on Jumalan työtä ja sanaa, siinä täytyy sen antaa itsensä vangituksi, eikä tiedä ensinkään siinä käyttää eikä varustaa itseänsä, vaikka paljonkin mielestään luulee sitä ymmärtävänsä; mutta tämä kirkkaus on liiaksi huikaiseva, se sokaisee sitä, jota kavemmin sitä hullummin.

9. Tätä kuvataan meille tässä sangen sopivasti opetuslapsissa, jotka kuitenkin kauvan aikaa olivat olleet Herran parissa, eivätkä sittenkään ymmärtäneet, mitä hän heille puhui. Tätä nyt emme opi emmekä ymmärrä, jollemme sitä koettele; niinkuin koska sanomme: "tätä olen itse koetellut, tämän olen itse tuntenut, samoin minunkin on käynyt: silloin olin minä ahdistuksessa, mutta ei sitä kauvan kestänyt; silloin jouduin siihen ja siihen kiusaukseen, siihen ja siihen kurjuuteen; mutta Jumala auttoi minun kohta siitä jne."

10. Tätä tulisi meidän laskea sydämmellemme ja hyvin käsittää tämä sana, ja muistaa ahdingossa ja hädässä ollessamme, ettei sitä kauvan kestä; silloin olisi meillä kanssa pysyväisempi ilo. Sillä niinnkuin Kristuksella ja hänen valituillansa on heidän vähäinen aikansa; niin on sinulla ja minulla ja itsekullakin oleva hänen oma vähäinen aikansa. Ei Pilatus ja Herodes sinua ristiinnaulitse; mutta juuri sama perkele, joka heitä ajoi, on ajava sinunkin vainojitas. Kuin sentähden joudut kärsimiseen, älä kohta ajattele, kuinka siitä pääsisit; Jumala on kyllä ajallansa sinun siitä auttava, odota vain: ei tätä kestä kuin vähän aikaa, ei hän jää tulemata.

11. Mutta älä itse pane ristiä ja kärsimistä niskoilles, niinkuin moniaat ovat tehneet, jotka itselleen valitsivat kuoleman ja vankeuden ja sanoivat: "Kristus meni mielellään kuolemaan, antoi itsensä mielellään kiinni otettavaksi ja ylönannettavaksi; minä tahdon samate tehdä hänen tähtensä." Ei niin, ei niin; sitä ei sinun tarvitse, kyllähän saat sinäkin oman ristis ja kärsimises; nämät hyväntahtoiset ihmiset eivät tätä ymmärtäneet. Rakkaat opetuslapset sanoivat myöskin, Matth. 26: 35, tahtovansa olla Kristuksen tykönä ja kuolla hänen kanssansa. Pietari sanoi, Joh. 13: 37, ettei hän suinkaan kieltäisi häntä, taikka panisi hän henkensä hänen tähtensä; mutta miten hänen viimein kävi? Kristus meni yrttitarhaan, tärisee ja vapisee, on sidottuna, hän tapetaan; mutta Pietari juoksee matkoihinsa. Missä oli silloin Pietarin suuri uskallus, kerskaus ja rohkeus? Hän arveli Kristuksen ilomielin kuolevan, hän tahtoi myös seurata samoin perässä; mutta ei sinnepäinkään tapahtunut.

12. Siinä näet nyt tämän olleen itsevalittua kärsimistä ja ristiä, jossa luulemme kestävämme; mutta koska se hetki tulee, jota et odottanutkaan, silloin et totta totisesti kestä, jollet ole muuttunut uudeksi ihmiseksi. Vanha Adami epäilee, ei kestä, eikä voikkaan kestää, sillä tämä käypi vastoin hänen mieltänsä, aikomisiaan ja kokeitansa. Sentähden täytyy sinulla sinulla olla oma vähä aikas, jolloin ole kärsivällinen. Sillä Kristus vetäypi sinulta piiloon ja sallii sinun joutua synnin, kuoleman ja helvetin käsiin; silloin ei voi sydän niin paljoa aikoihin saada, että omatuntos rauhoitettaisiin, tehköön sitte mitä tehnee; sillä Kristus on kadonnut ja kuollut. Silloin lauletaan sinulle  tätä virttä: vähän ajan perästä, ettekä te näe minua. Mihin silloin pakos otat? Siellä ei ole mitään lohdutusta, siellä ei ole mitään apua! Ja sinä istut kiinni keskellä syntiä, keskellä kuolemaa, keskellä helvettiä! Jollei nyt Kristus tulisi ilman mitään ansiotas, täytyisi sinun ijankaikkisesti pysyä tämmöisessä ahdistuksessa ja pelvossa. Niinkuin totta olisi opetuslastenkin käynyt, jollei Kristus jällensä kuolleista olisi noussut ja eläväksi elpynyt. Sentähden oli tarpeellista hänen jällensä kuolleista nousta.

13. Semmoista täytyy nyt joka ainoan koetella ja kärsiä, joko täällä taikka kuolinvuoteellaan, kuin hänen on täältä eriäminen. Mutta paljoa parempi on, että sitä täällä koettelemme. Sillä koska meitä kerran evankeliumin tähden heitetään tuleen ja pidetään villikköinä, silloin saamme kyllä nähdä, mihin tämä hyödyttää. Sillä jollei sydän silloin ole vahvistettu, jopa ollaan supi hukassa; silloin näemme silmäimme edessä kuoleman vaivat ja hirmut. Mihinkä silloin pakeneminen? Sentähden, jollei Kristus silloin ole saapuvilla, ja jos hän tässä vetää pois kätensä, silloin olemme jo hukan lapsia: mutta jos hän on saapuvilla ja meitä auttaa, niin kuolee kyllä liha, mutta sielun ei ole hätääkään; sillä se on Kristuksen hallussa; siellä se on kyllä tallella, eikä ole kenkään sitä repäisevä hänen kädestänsä, Joh. 10: 28.

14. Mutta tätä nyt ei sanoilla saada, vaan tässä tarvitaan koettelemusta. Autuas se, joka semmoista täällä maistaa, eipä ole kuolema totisesti hänelle jälkeenpäin katkeralta tuntuva. Sangen vaarallista on, jos semmoista on vasta kuolemassa opittava, nimittäin kamppailemaan kuoleman kanssa ja kuolemaa voittamaan. Sentähden oli se aivan suuri Jumalan armo ja laupeus, jonka hän osoitti p. marttyreissä ja apostoleissa, joissa hän ensiksi on voittanut kuoleman, ja sen perästä ovat he yltyneet rohkeiksi kaikkia kärsimään, mitä vain heille tehtiin.

15. Kaikkea tätä kuvataan nyt meille tässä evankeliumissa. Mutta koska ei opetuslapset ymmärtäneet, mitä hän tarkoitti sanoillaan: vähän ajan perästä, ja hän havaitsi heidän nyt tahtovan häntä siitä kysellä, niin selittää hän vielä tätä heille selkeillä sanoilla, ja sanoo:

Totisesti, totisesti sanon minä teille: teidän on itkeminen ja parkuminen, mutta mailma on iloitseva; te tulette murheellisiksi, mutta teidän murheenne on iloksi käättävä. 

16. Tämä on puhuttu kaikille kristityille; sillä kristityllä pitää oleman kiusausta, ahdistusta, hätää, kurjuutta ja murhetta, tulkoon sitä sitte mistä tahansa. Sentähden hän ei tässä nimitä mitään erityistä kärsimistä, mitään erityistä ristiä, vaan sanoo suoraan: teidän on itkeminen ja parkuminen ja murehtiminen; sillä kristityillä on monellaisia vainoja: muutamat saavat vahinkoa tavarainsa noja: muutamat kärsivät pilkkaa ja häväistystä nimensä puolesta, muutamia hukutetaan, muutamia poltetaan, muutamia mestataan, toinen kuolee sillä kuolemalla, toinen toisella; niin että niinmuodoin kristityillä aina on osana kantaa niskoillansa alinomaista onnettomuutta ja vainoa, hätää ja kurjuutta. Tämä on se ruoska, jolla heitä suomitaan; eivätkä saakkaan he ikinä parempia odottaa täällä mailmassa; tämä on se hovipuku, josta kristityt tunnetaan. Joka siis tahtoo kristitty olla, älköön hävetkö tätä hovipukua.

17. Minkätähden tekee sitte Jumala tämmöisiä ja jättää omansa näin vainottaviksi ja ahdistettaviksi? Sentähden, että sortaisi ja painaisi alas vapaan tahdon, että ei se saisi turvaa missäkään työssä, vaan joutuisi aivan hulluksi kaikissa Jumalan teoissa, ja oppisi niinmuodoin turvaamaan ja uskaltamaan yksistänsä Jumalaan.

18. Siis, jouduttuamme tämmöisiin seikkoihin, emme suita suinkaan arpaamme tytyä, emmekä liioin kohtaamme ymmärtää, jollei itse Kristus meitä herätä ja rohkaise, ja hänen kuolleista nousemisensa meissä pääse väkeväksi, ja kaikki omat työmme särjy meissä ihan rauskoiksi. Sentähden päättääkin tämä teksti tässä voimallisesti, että ihminen kaikin voiminensa ei ole mitään; ja näin kirotaan ja kumotaan tässä kaikki, mitä on saarnattu ja vielä tästäkin lähin ehkä saarnataan hyvistä töistä. Sillä semmoissaan se pysyy, että missä ei Kristusta ole, siellä ei ole mitään. Kysy p. Pietaria, millä mielin hän oli, kuin ei hänellä ollut Kristusta, ja mitä hyviä töitä luulet hänen silloin tehneen? Kristuksen hän kielsi ja kirosi. Tämmöisiä hyviä töitä me teemme, kuin ei Kristus ole meissä. Tätä puhutaan nyt kaiketi sitä varten, että tottuisimme yksistänsä Kristukseen rakentamaan, ja ettemme turvaisi mihinkään muihin töihin, tahi muihin luomuksiin, joko taivaassa tahi maan päällä; yksistänsä hänen nimessään me elämme ja autuaiksi tulemme, eikä kenenkään toisen nimessä, Ap. Tek. 4: 12 ja 10: 43.

19. Mutta tämän tähden on meidän paljo kärsittävä, ja mikä kaikkein pahinta on, ei ole meidän ainoastansa kärsittävä pilkkaa, vainoa ja kuolemaa, vaan vieläpä on mailmakin iloitseva tämmöisestä suuresta vahingostamme ja onnettomuudestamme. Tämähän on liika karvasta ja katkeraa. Mutta näin pitää käymän: iloitelkoon mailma onnettomuudestamme; meillä on kuitenkin tässä lohdutuksena: ei ole heidän ilonsa pitkällinen oleva, ja meidän murheemme on kääntyvä ijankaikkiseksi iloksi. Siitä antaa Herra meille kauniin vertauksen synnyttämisen tuskassa olevasta vaimosta, ja sanoo:

Koska vaimo synnyttää, on hänellä kipu, sillä hänen hetkensä tuli; mutta koska hän on lapsen synnyttänyt, ei hän enää muista vaivaansa ilon tähden, että ihminen on syntynyt mailmaan.

20. Tälläkin vertauksella hän osoittaa, että kaikki meidän työmme ovat aivan mitättömiä. Sillä tässä nähdään, että vaikka kohta kaikki vaimot auttaisivat tätä synnyttäjävaimoa, eivät saa he kuitenkaan mitään aikoihin: tässä on vapaa tahto aivan viratoinna, eikä voi eikä jaksa tässä mitään, ei tehdä, ei neuvoa. Ei ole vaimon vallassa päästä lapsestansa erilleen: vaan hän tuntee sen olevan Jumalan kädessä ja hallussa: jos Jumala auttaa ja vaikuttaa, silloin on apua ja voimia; mutta jollei hän auta, on kaikki turhaa, joskin vielä koko mailma olisi auttamassa. Silloin panee Jumala vaimon näkemään omat voimansa, oman kuntonsa ja väkensä: ennen tanssasi ja hyppeli hän, oli hyvillä mielin ja iloisena, mutta nyt hän näkee, kuinka Jumala kaikki tekee ja vaikuttaa. Tässä me nyt tunnemme, että Jumala on meidän Isämme, joka meitä auttaa, ja vetää meidän äitimmekin kohdusta.

21. Siis sanoo Kristus tässä opetuslapsilleen: "samoin teidänkin käypi." Vaimo on tässä niin mieltynyt, että pelkää suurta vaaraa, ja tietää kuitenkin sen ohessa, että kaikki tekeminen on Jumalan kädessä; Jumalaan se turvaa, Jumalaan se uskaltaa, joka myös auttaa häntä ja toimittaa sen, mikä koko mailmalle olisi mahdotointa; eikä ajattele (vaimo) mitään muuta, kuin sitä tulevaa vähää aikaa, jolloin hän taas saapi iloita: ja hän ajattelee näitä sydämmessään: "nyt on paha aika, jälestäpäin tulee parempi!" Tämmöinen mieli ja sydän pääsee silloin voitolle. Samoin on teidänkin käypä, kuin joudutte ahdistukseen ja kurjuuteen ja teidän on syntyminen uusiksi ihmisiksi; silloin pysykäät alallanne ja antakaat Jumalan tehdä teissä työtänsä; hän sen totta tekee ilman vähintäkään teidän avittamistanne.

22. Tämä vertaus vaimosta sotii kovasti ja väkevästi vastoin vapaata tahtoa, että se on aivan voimatoin ja kunnotoin niissä, jotka koskevat sielumme autuuteen. Tämä evankeliumi näyttää selvästi, että tässä täytyy olla jumalallisen voiman ja armon; vapaa tahto on liiaksi heikko ja kunnotoin siihen. Mutta me rakensimme evankeliumin siaan omia säätyjämme ja neuvojamme, jolla muka pyysimme päästä irti synnistä, kuolemasta, helvetistä ja kaikesta kurjuudesta ja niin viimeiseltä päästä autuaiksi, mutta sepä suuresti petti.

23. Tässä esimerkissä näette: koska ihmisen on syntyminen, täytyy äitin ennen olla kuollunna, se on, hänen täytyy olla samallaisena kuin olisi hän jo kuollunna ja ajattelisi olevansa mennyttä kalua. Samoin on meidänkin käypä: jos mieli meidän päästä hurskaiksi, täytyy meidän ennen aivan kuolla, ja epäillä kaikista omista töistämme, jopa ei ajatellakkaan, että tahtoisimme jotakin tehdä hurskauteemme; siihen ei auta mikään munkkeus, ei mikään pappeus, eikä mitkään työt; vaan pysy sinä vain alallas ja anna Jumalan sinussa tehdä työtänsä, miten hän tahtoo, hän totta sen toimittaa, anna hänen vain vaikuttaa. Me emme tee siihen mitään muuta, kuin että tunnemme välimiten kuolemaa ja helvettiä; jota jumalattomatkin kyllä tuntevat, mutta eivät usko Jumalan silloin olevan saapuvilla ja tahtovan heitä auttaa; juurikuin ei vaimokaan tässä mitään muuta siihen tee, kuin että vain tuntee kivut, ahdistuksen ja hädän, mutta itse ei hän voi auttaa itseänsä siitä.

24. Mutta synnytettyänsä lapsen, ei muista äiti enään ahdistustaan ja kipuansa, vaan on juurikuin hän uudestansa eläisi. Sitä hän ei ennen olisi saattanut ajatella, että murheensa ja kipunsa oli niin pian loppuva. Samallainen on meidänkin laitamme, kuin olemme synnin, kuoleman ja helvetin kiusauksissa, silloin me olemme juurikuin kuolleet; jopa olemme keskellä kuolemaa ja Kristus on meidän jättänyt, mennyt hetkeksi pois meistä: silloin olemme suuressa tuskassa, emmekä voi itsiämme auttaa. Mutta kuin Kristus jällensä tulee ja ilmestyy  meille, silloin on sydämmemme täytetty ilolla, vaikka vielä koko mailma paneusisi meitä vastaan.

25. Ei tätä kukaan muu ymmärrä, kun se joka kerran on ollut keskellä kuolemaa: joka kerran on pelastettu kuolemasta, hän ei saata muuta kuin iloitella; ei niin ymmärtäen, ettei tämmöinen ihminen saattaisi uudestansa langeta ja toisinaan käydä murheelliseksi; vaan niinkauvan kuin ihmisessä on tämmöinen ilo, ei se huoli ikään mistään, ei pelkää liioin enää mitään, vaikka vielä heiluisi missäkin vaarassa. Tämä ilo saattaa kyllä kadota; esimerkiksi langettuani jällensä syntiin, silloin pelkään minä kapisevan lehdenkin ääntä, 3 Mos. 26: 46. Miksikä? Siksi, että Kristus hetkeksi minulta katosi ja minun jätti; mutta minä en saa epäillä: se (ilo) on jällensä tuleva. Silloin en maar lähtene ja ripustane itseäni paaviin, enkä pyytäne auttaa itseäni töillä; vaan minä asettunen alalleni ja odottanen, siksikuin Kristus jällensä tulee; hän ei pysy poissa kuin vähän hetken. Kuin hän jällensä katsoo sydämmeen ja sille ilmestyy, silloin on siellä uudellensa ilo, silloin jaksan minä kestää kaikellaista onnettomuutta ja peljästystä.

26. Tämä kaikki puhuttiin ja kirjoitettiin sentähden, että tuntisimme oman heikkoutemme ja kunnottomuutemme ja että kaikki liikkuminen omilla töillä on turhaa ja mitätöintä. Ja tämä ilo on, meidän kerran kuoltuamme, voimallinen ja ijankaikkinen; mutta nyt tässä elämässä on se (murheella) sekoitettu; sillä nyt lankeen minä, nousen taas kohta ylös, enkä saata olla ijankaikkinen, sillä minä olen lihaa ja verta. Sentähden sanoo Kristus opetuslapsillensa:

Niin on teilläkin nyt murhe; mutta minä olen teitä jällensä näkevä, ja teidän sydämenne on iloitseva, eikä ole kenkään teidän iloanne teiltä ottava.

27. Tätä kaikkea kuvasi David muutamassa psalmissa aivan somasti ja kauniisti, Ps. 30: 2-8 näin sanoen: minä ylistän sinua, Herra, sillä sinä olet minun koroittanut: etkä salli viholliseni minusta iloita. Herra Jumalani, koska minä huusin sinua, teit sinä minun terveeksi. Herra sinä veit sieluni ulos tuonelasta: sinä olet minun elämään kutsunut niitten joukosta, jotka kuoppaan menevät. Veisatkaat kiitosta Herralle, te hänen pyhänsä, ja kiittäkäät hänen pyhyytensä muistoksi. Sillä hänen vihansa viipyy silmänräpäyksen, ja hänen mielisuosionsa koko elämän (ajan); ehtoolla on itku, mutta aamulla ilo. Mutta minä sanoin hyvinä päivinäni: ei minua ikänä kukisteta. Sillä sinä, Herra, olet hyvässä tahdossas vahvistanut minun vuoreni; mutta koska sinä kasvos peitit, silloin minä hämmästyin.

28. Missä on nyt se mies, joka äsköin sanoi: ei minua ikänä kukisteta? Jopa, kuin sinä, sanoo hän, hyvässä tahdossas vahvistit minun vuoreni, silloin sanoin minä näin. Mutta koska sinä kasvos peitit, niin minä hämmästyin, ja minä kaaduin. Jos Kristus aina parissamme olisi, niin uskoisin kyllä, että meidän ei ikänä tarvitsisi peljätä, mutta kuin hän ajaksi meidän jättää, täytyy meidän välistä itsiämmekin peljätä.

29. Tässä psalmissa kuvataan meille sievästi hyvän omantunnon tuntomerkit; sillä tässä pitää David koko mailman vedenpisaran arvoisena, eikä pelkää sitä ensinkään, vaikka se kuinka paljon myrskyäisi ja rajuaisi häntä vastaan; sillä hänellä on Herra puolellansa, joka vahvisti hänen vuorensa. Mutta kuin hän lankesi ja Herra peitti häneltä kasvonsa, silloin peljästyi hän, silloin oli sydän, urhoollisuus ja vuori poissa. Silloin pelkäsi hän kapisevaa lehteäkin, hän, joka ei ennen peljännyt koko maailmaa; niinkuin hän eräässä toisessa psalmissa sanoo Herralle, Ps. 23: 4: vaikkapa vaeltaisin pimiässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahuutta, ettäs olet kanssani: sinun vitsas ja sauvas tukevat minua; ja psalmeissa luetaan siellä ja täällä paljon lauseita, jotka kaikki osoittavat, kuinka järkähtämätöinnä oikein hyvä omatunto seisoo: nimittäin, kuin Jumala on sen luona, silloin on se urhoollinen ja sydämmikkö; mutta Jumalan siitä poikettua, kohta se pelkää ja vapisee.

30. Silloin oikein tunnetaan, mitä Kristus tarkoittaa näillä sanoilla: minä menen Isän tykö. Ennen ei siitä kukaan tiennyt, ei opetuslapsetkaan. Mutta tämmöinen on Kristuksen meno: "minun pitää kuoleman", sanoo hän, "ja teidänkin pitää kuoleman." Pietari tahtoi vanhan Adaminsa mukaan kuolla Herran kanssa, mutta siinä hän yritti mahdottomia, ja me kaikki luulemme tahtovamme kuolla Kristuksen kanssa, niinkuin kaikki muutkin opetuslapset sanoivat tahtovansa mennä hänen kanssansa kuolemaan, Matth. 26: 25. Mutta kaiken tämmöisen (urhoollisuuden) tulee meissä hukkua; sinun täytyy joutua siihen vähään aikaan, jolloin Kristus ei ole sinun puolellas, eikä kuole sinun kanssas, ja jolloin sinä et saata itseäs auttaa; juurikuin vaimo, joka makaa lapsentuskissa. Koska näin tapahtuu, silloin tulet sinä Isän tykö; se on, Jumala täyttää sinua voimallansa ja tekee sinusta uuden ihmisen, joka ei sitte enää pelkää, ja jonka meno jo täällä maailmassakin on taivahissa, niinkuin p. Paavali tästä puhuu Fil. 3: 20; ja tämä alkaa täällä uskossa. Silloin vasta sinä rohvaistut ja urhostut ja sanot niin kuin profeta psalmissa: en minä pelkää kansan monia tuhansia; ja vaikka vaeltaisin pimiässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahuutta. Miksikä niin? Siksi, että sinä olet tullut Isän tykö. Mutta kuka voipi kumota Jumalan kaikkivaltiaisuutta? Ei kukaan. Kah! ei voi suinkaan kukaan sinulle mitään tehdä, eikä sinua missään vahingoittaa.

31. Mutta tätä ei ymmärrä kukaan, jollei itse sitä koetella. Jos olet ollut kuolemassa, ja kuolemasta päässyt, silloin sanot sinä näin: "minä olin kuolemassa, ja jollei Jumala minua siitä jo olisi pelastanut, olisin siinä ijankaikkisesti pysynyt." Tästä asiasta puhuu koko kolmaskymmenes psalmi, jota sinä kyllä tarkastanet ja hyvin tutkinet.

32. Näin on sinulla nyt Kristuksen kuoleman ja kuolleista nousemisen hedelmä ja esimerkki, ja kuinka vapaa tahto on mitätöin, ja kaikki järjen päätökset autuuden asioissa. Antakoon Jumala armojansa meidänkin sitä käsittämään ja sen jälkeen ojentumaan. Amen!