N:o 61                           24 SUNNUNTAINA KOLMINAISUUDESTA 1850

Enkeli sanoi Tobialle: Kuningasten ja päämiesten neuvoa ja salaisuutta pitää salattaman, mutta Jumalan töitä pitää korkeasti ylistettämän ja julistettaman. Tob. 12: 7

Nämät sanat löytyvät kirjoitettuna Tobiaksen kirjassa, ja me kuulemme niistä, että ihmisen pitää salaaman kuningasten neuvoja; mutta Jumalan töitä pitää julistettaman. Kuitenkin tekevät ihmiset vastoin tätä käskyä. Jos Kuningas sanoo jollekulle, mitä hän aikoo tehdä, niin on harva mies niin uskollinen, että hän saattaa sen salaisuuden pitää takanansa, ettei hän ilmoita sitä kenellekään. Vaikka se tulee vahingoksi valtakunnalle, jos joku ilmoittaa kuningasten salaiset neuvot, mutta Jumalan armotöitä ei tahdo moni ilmoittaa, sillä riettaalle tulee suuri vahinko ja häpeä, jos joku rupeis maailmalle huutamaan, mitä Jumala on hänessä vaikuttanut.

Jos esimerkiksi yksi kristitty rupeis sanomaan maailmalle, kuinka Jumalan Henki on hänessä vaikuttanut sydämen ja mielen muutoksen, ja kuinka hän on tuntenut Jumalan armovaikutuksia, varsin suuttuu vihollinen ja sanoo: Sinä kerskaat itseäs, sinä teet itses hyväksi. Vihollinen ei tahdo antaa sitä kunniaa Jumalalle, että Jumala olis jotakin hyvää tehnyt. Vihollinen tahtoo paljon vääryyttä löytää Jumalan hallituksessa. Jumala on vihollisen mielestä yksi väärä Jumala, joka niin hurskaan ja kunniallisen miehen tuomitsi helvettiin. Ja sen tähden hän ei anna Jumalalle sitä kunniata, että Jumala olis jotakin hyvää vaikuttanut. Maailman jumala tahtoo sen kunnian itsellensä omistaa, että hän on sen tehnyt, mitä Jumala on tehnyt.

Kyllä vihollinen suopi senkaltaisia Jumalan töitä ilmoittaa, joita hän on pilannut, esimerkiksi luomisen työt. Vihollinen sallii kyllä orjiensa olla siinä uskossa, että het ovat Jumalan kuvaan luodut, sillä hän tietää hyvin, ettei heissä ole Jumalan kuva enää, koska hän on luomisen jälkeen pilannut sen Jumalan kuvan ja maalannut Jumalan kuvan mustaksi, eli muuttanut Jumalan kuvan riettaan kaltaiseksi. Kyllä rietas sallii orjiensa tunnustaa, että Jumala on heidän Isänsä, sillä hän tietää hyvin, ettei Jumala ole heidän Isänsä, niin kauan kuin he tekevät mustan isän töitä.

Mutta sitä vihollinen ei salli, että ihmiset julistavat senkaltaisia Jumalan töitä, joita vihollinen ei saata pilata, niin kuin esimerkiksi Jumalan armovaikutuksia. Niitä ei saata vihollinen pilata, koska ne tuntuvat ihmisessä, mutta hän tahtoo niitä tyhjäksi tehdä, ja uskottaa vielä orjiansa, että net on riettaalta, esimerkiksi heräys ja omantunnon vaiva. Ei ne ole muut kuin riettaan vaikutukset. Niin myös armonmerkit ja hengellinen ilo. Rietas niitä on vaikuttanut, niin sanovat vihollisen orjat. Niin myös hengellinen murhe, ei se ole muu kuin vihollisen konstit kaikki, mitä Jumala tekee ja jota vihollinen ei saata muuttaa, pilata eli turhaksi tehdä, sen vihollinen ottaa ja omistaa itsellensä eli uskottaa orjiansa, että net on hänen työnsä.

Mutta ei vihollinen salli sitä, että hänen työnsä tulis ilmi, josta hänelle itselle tulis häpeä. Esimerkiksi huoruus, varkaus, valhe. Riettaalla on niin suuri kunnia, että hän kieltää pois synnintunnustuksen ja sanoo: Ei tarvitse semmoisia maailmalle huutaa. Hän tahtoo aina peittää ja salata syntiänsä, ettei maailma sais tietää, mitä hän on pimeydessä värkännyt. Koska maailma pitää häntä siveänä ja kunniallisena miehenä, tahtoo hän aina sen kunnian itsellensä omistaa, että hän on yksi siveä, rehellinen ja kunniallinen mies. Jos joku tunnustaa hänen päällensä syntiä, niin hän kieltää pois ja sanoo: Sinä valehtelet. Ei hän ota syntiä päällensä, jos mikä olis.

Koska ensimmäinen vaimo tunnusti hänen päällensä syntiä, suuttui hän vaimon siemenelle ja tahtoo niitä hävittää, jotka hänen töitänsä saattavat valkeuteen. Sanalla sanottu: Riettaalla on niin suuri kunnia, että hän kieltää ja peittää omia pahoja töitä, että maailma aina ajattelis hänestä hyvää. Mutta niitä Jumalan töitä, joita hän ei saata pilata, muuttaa eli tyhjäksi tehdä, niitä hän omistaa itsellensä ja antaa orjillensa sen uskon, että Jumalan Hengen vaikutukset ovat riettaalta. Ja vaikka hän ei saa heränneitä siihen uskoon, että Jumalan Hengen vaikutukset ovat riettaalta, kuitenkin panee hän niitä häpeämään, ettei heidän pitäis ilmoittaman Jumalan Hengen vaikutuksia. Jos nimittäin heränneet sielut rupeisit maailmalle huutamaan, mitä he ovat tunteneet Jumalan Hengen vaikutuksesta, niin tulis Jumalalle sen kautta kunnia.

Mutta riettaalla on niin suuri kateus, ettei hän sois ollenkaan, että joku sielu maan päällä antais Jumalalle kunnian ja tunnustais julkisesti, että Jumalan Henki on hänessä tehnyt työtä. Sen tähden panee vihollinen niitä vastaheränneitä häpeämään Jumalan Hengen töitä, ettei he tohdi ilmoittaa kenellekään, mitä Jumalan Henki on vaikuttanut heidän sydämisäns. Jos he nimittäin ilmoittaisit Jumalan Hengen vaikutuksia maailmalle, niin maailman lapset rupeavat niitä heränneitä pilkkaamaan ja sanomaan: Te kerskaatte itseänne. Te teette itseänne hyväksi. Niin kuin Mooseksen veli Aaron ja sisar Mirjam sanoit: Tyhjä Mooseksen kauttakos Jumala puhuu? Niille tuli kateus, ja kateuden rietas pani niitä pilkkaamaan Moosesta, että hän teki itsensä hyväksi.

Muut maailman orjat suutuit Moosekselle ja sanoit: Se on teille ylön paljon, sillä kansa on kaikki pyhä. Miksi te korotatte teitänne Herran kansan päälle? (4 Moos.16:3). He tahdoit soimata Moosesta ylpeydestä, koska he itse olit ylpeydessä. Jos taas herännyt ihminen ei saata salata Jumalan Hengen vaikutuksia, niin sanovat riettaan orjat: Jo sekin tuli hulluksi. Koiran tauti on sille tarttunut. Jo sekin tuli villihengeksi. Tämän maailman pilkkaamisen ja vainoamisen tähden panee vihollinen muutampia vastaheränneitä häpeämään Jumalan töitä ja salaamaan Jumalan Hengen vaikutuksia, ettei kunnia tulis Jumalalle annettavaksi, mutta riettaalle.

Mutta me kuulemme nyt edellä mainituista sanoista, jotka löytyvät kirjoitettuna Tobiaksen 12: 7, että enkeli käski hänen julistaa Jumalan töitä, koska hän sanoi: Kuningasten ja päämiesten neuvoa ja salaisuutta pitää salattaman, mutta Jumalan töitä pitää korkeasti ylistettämän ja julistettaman. Olikos siis enkeli hengellisessä ylpeydessä, koska hän käski Tobiaksen huutaa maailmalle, mikä suuri armo hänelle oli tapahtunut. Nyt antavat muutamat armonvarkaat myöten, ettei se ole hengellisessä ylpeydessä, joka puhuu Jumalan armosta, sillä he saattavat itsekin tunnustaa, että he makaavat joka päivä Vapahtajan verisessä ristin juuressa. Ja kyllä vihollinen sallii heidän sen verran huutaa maailmalle, sillä hän tietää, että armonvarkaat ovat salaiset Jeesuksen ristin viholliset, vaikka he luulevat itse olevansa hänen ristinsä juuressa. Mutta sen synnintunnustuksen he kieltävät peräti pois, ja sanovat: Ei kukaan tarvitse syntiänsä maailmalle huutaa.

Sen synnintunnustuksen kautta tulee nimittäin riettaalle häpeä. Sentähden hän ei salli orjiensa tunnustaa syntiänsä. Mutta mitäs ne sanat merkitsevät, jotka löytyvät kirjoitettuna neljännessä Mooseksen kirjassa, viidennessä luvussa ja seitsemännessä värssyssä: ”Heidän pitää tunnustaman rikoksensa kuin he tehneet ovat, ja pitää päänänsä sovittaman vikansa.”  Mutta armonvarkaat tahtovat selittää tämän paikan niin, että ihmisen pitää tunnustaman rikoksensa ainoastans lähimmäiselle, jota vastaan hän on rikkonut, mutta ei muille. Meidän täytyy siis hakea muita Raamatun paikkoja, jotka osottavat, että Jumala vaatii julkisen synnintunnustuksen.

Mutta koska tämän päivän evankeliumissa annetaan meille yksi esimerkki, kuinka maailman kunnia estää yhden armoa etsiväisen sielun tunnustamasta maailman edessä sen huonon ja viheliäisen tilaisuuden, jossa hän tuntee itsensä olevan, ja kuinka se sama kunnian rietas panee muutampia armoa tarvitsevaisia varastamaan armoa Vapahtajalta, niin olis tarpeellinen rukoilla Jumalata ja sitä suurta Ristinkantajata, että hän aukaisis kaikkein sokeain raukkain silmät näkemään, kuinka vihollinen maailman kunnian tähden eksyttää niitäkin, jotka tuntevat viheliäisyytensä ja panee niitä armoa tarvitsevaisia sieluja salaamaan sen huonon tilaisuuden, jossa he ovat, ja varastamaan armoa Vapahtajalta.

Jospa nyt kaikki punaista tautia sairastavaiset ilmoittaisit julkisesti maailman edessä, kuinka huonossa ja viheliäisessä tilaisuudessa he ovat, että koko maailma saapi tietää, mikä heitä on pakottanut armoa kerjäämään. Kuulkoon se suuri ja ylistetty taivaan Kuningas kaikkein viheliäisten, murheellisten ja alaspainettuin huokauksen. Isä meidän jne.

Evankeliumi: Matt.9: 18 - 26

Tämän päivän evankeliumissa on ylöskirjoitettu kaksi ihmetyötä, joita Jeesus teki. Ensiksi paransi hän yhden vaimon, joka oli punaista tautia sairastanut kaksitoista kymmentä ajastaikaa. Toiseksi herättää hän yhden päämiehen tyttären kuolleista. Me otamme sen ensimmäisen tapauksen tutkistellaksemme, kuinka net, jotka freistaavat salaa varastaa armoa Vapahtajalta, täytyvät viimein julkisesti tunnustaa, kuinka he ovat tehneet. Meidän täytyy ensinnä ottaa vaaria siitä, että evankelistat Markus ja Luukas ovat kirjoittaneet enemmän tästä vaimosta, joka oli kaksitoista ajastaikaa punaista tautia sairastanut; joista me olemme saaneet tietää, että tämä vaimo, joka väen keskellä naaki, ja pääsi myös niin liki Vapahtajaa, että hän sai koskea hänen vaatteeseensa, oli aikonut sanan puhumatta lähteä kotia. Mutta koska Vapahtaja rupeis tutkimaan, kuka häneen oli koskenut, häätyi tämä vaimo vapistuksella tunnustaa, kuinka hän oli tehnyt. Siitä me arvaamme, ettei armonvarkaat saa niin ilman tutkimatta mennä sen varastetun armon kanssa.

Mutta ehkä nyt tämä vaimo pääsi varastamaan armoa sillä tavalla, kuin evankeliumissa on ylöskirjoitettu, ei siitä seuraa, että kaikki armonvarkaat pääsevät niin liki Vapahtajaa, että he saattavat totisesti varastaa hänen armonsa. Sillä muutamat ei ole koskaan sitä punaista tautia sairastaneet, ja yhtä hyvin luulevat he, että Vapahtaja on heille armollinen. Se suuri väen paljous, joka silloin kurkistelemisen tähden seurasi Jeesusta, ja tunki likimmäiseksi, oli aivan joutilas väki, joka oli tyhjä kurkistelemisen tähden tullut kokoon. Ja ne tunkisit ja pakkaisit likimmäiseksi Vapahtajaa, he luulit ilmanki olevansa mahdolliset koskemaan häneen. Ja niin tekevät vielä nytkin suruttomat. He pakkaavat ja tunkevat itsensä likimmäiseksi Vapahtajaa, vaikka heillä ei ole mitään hätää. Ja koska sitte kysymys tulee, kuka häneen on koskenut, niin kieltävät kaikki. Tämä joutilas surutoin kansa on vähän ajan perästä valmis huutamaan ristiinnaulitse. Semmoinen se nyt on suruttoman kansa rakkaus Vapahtajalle, vaikka he luulevat, että he makaavat Vapahtajan helmassa. Toisen vuoron he huutavat ”hoosianna Daavidin Pojalle” ja toisen vuoron he huutavat: ”Ota pois, ristiinnaulitse!”

Mutta se on vielä ihmeellisempi, että net harvat sielut, jotka sairastavat punaista tautia, saattavat vielä varastaa armoa niin kuin tämä vaimo, joka häpiän eli maailman kunnian tähden i vihtinyt tulla Vapahtajan silmäin eteen ja julkisesti tunnustaa, minkäkaltainen tauti hänellä oli, ei kehdannut langeta polvillensa ja rukoilla, että Herra Jeesus auttais häntä, ei tohtinut huutaa ”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minun päälleni.” Mutta kunnian rietas pani häntä naakimaan ja väen keskellä tukkimaan, että hän pääsis niin liki Vapahtajaa, että hän sais koskea hänen vaatteensa liepeeseen. Tällä vaimolla oli siis juuri varastama meininki, ja ne uskottomat raukat, jotka sanovat, ettei ihminen saata varastaa armoa, saavat nyt nähdä tämän vaimon esimerkistä, kuinka seppä armonvaras on naakimaan Vapahtajan selän takana.

Muut hädässä olevaiset ihmiset bruukaavat aina tulla Vapahtajan silmäin eteen ja valittaa hätäänsä. He bruukaavat langeta polvillensa ja rukoilla. Ja ne, jotka sokeuden tähden ei saata tulla juuri liki Vapahtajaa, huutavat kuitenkin kaukaa: Jeesus, Daavidin Poika, armahda meidän päällemme. Mutta tämä vaimo rupeis juuri kauniisti varastamaan armoa. Mutta se oli ihmeellinen, että se varkaus kävi hänelle joltisesti laihin. Mutta koska kysymys tuli, kuka häneen oli koskenut, niin kielsit kaikki. Ja tämä vaimo ei tohtinut varsin ilmoittaa itseänsä. Maailman kunnia oli hänessä niin suuri, että hän olis kyllä niin kuin varas koira, ja sanan puhumatta, lähtenyt pois, jos Jeesus ei olis alkanut kovemmin tutkistelemaan, kuka häneen on koskenut.

Kyllä vissimmästi Vapahtaja tiesi, kuka se oli, mutta hän tahtoi koetella sitä vaimoa, jos maailman kunnia laskis häntä tunnustamaan varkautensa. Nyt muistelevat evankelistat Markus ja Luukas siitä vaimosta, että hänen täytyi viimein tunnustaa varkautensa. Koska nimittäin tämä vaimo näki, ettei tämä asia ole salattu, niin tuli hänelle hätä. Markus sanoo, että tämä vaimo pelkäsi ja vapisi, että hän tiesi, mitä hänen kohtaansa tapahtunut oli. Ja Luukas sanoo, että hän tuli vapisten ja maahan lankesi hänen eteensä, ja julisti kaikelle kansalle, minkä syyn tähden hän oli häneen ruvennut.

Tässä näet sinä, armonvaras, ettei Jeesus laske armon varkaita ilman tutkimatta. Toiseksi näet sinä, minkäkaltainen pelko ja vapistus tulee armonvarkaille, koska omatunto alkaa soimaamaan, että he ovat ilman luvatta koskeneet Vapahtajan pyhää persoonaa. Kolmanneksi näet sinä, että armonvarkaat täytyvät viimein tunnustaa koko maailman edessä, minkä syyn tähden he ovat salaisesti ja ilman luvatta häneen koskeneet.

Vaikka tämän aikaiset armonvarkaat sanovat: Ei tarvitse kukaan maailmalle huutaa, minkä syyn tähden hän on Vapahtajaan koskenut, eli minkä syyn tähden hän on alkanut varastamaan armoa. Mutta tämä vaimo kuitenkin häätyi tunnustamaan, ei ainoastans Vapahtajalle, vaan koko kansalle, kuinka hän oli punaista tautia sairastanut kaksitoista ajastaikaa, ja kuinka hän oli ajatellut, koska hän meni varastamaan armoa Vapahtajalta. Se punainen tauti oli nimittäin yksi häpeällinen tauti, vaikka se oli Jumalalta päälle pantu. Mutta maailman edessä se luetaan häpeälliseksi. Ja sentähden ei vihtinyt armonvaras tunnustaa ennen kuin hätä tuli, että hänellä oli semmoinen tauti. Kunnian rietas pani häntä salaamaan sitä. Ja niin panee vielä nytkin kunnian rietas muutampia salaamaan sitä, että heille on punainen tauti tarttunut.

Ei he vihti sitä ilmoittaa maailmalle, sillä he pelkäävät, että heitä pilkataan. Se on maailman edessä häpeä, että he ovat semmoiseksi joutuneet. He kostantavat paljon lääkäritten päälle, mutta ei punainen tauti ole semmoinen tauti, että lääkärit saattavat sen parantaa. Evankelistat muistelevat, että se tuli pahemmaksi, mutta ei paremmaksi, koska hän oli lääkäritten tykö käynyt. Ei saata nimittäin hengelliset puoskarit parantaa niitä, jotka punaista tautia sairastavat. Ja ei ole yksikään muu tohtori, kuin ainoastans yksi Vapahtaja, joka saattaa sen taudin parantaa. Mutta se on pahempi, että semmoiset sairaat ei mene varsin Vapahtajan tykö, ja vielä pahempi, että he tulevat salamyhkäisyydessä, tunkevat sen suruttoman väen läpitse, eikä tule julkisesti Vapahtajan ja koko maailman silmäin edessä tunnustamaan, itkemään ja rukoilemaan sitä suurta Ristinkantajata, että hän suuresta armostansa auttais heitä, vaan he naakivat selän takana, varastavat armoa Vapahtajalta.

Semmoiset ovat nyt ne armonvarkaat, jotka sairastavat sitä punaista tautia. Ne ovat totisesti armoa tarvitsevaiset, mutta heillä on niin suuri maailman kunnia, ettei he tohdi ilmoittaa itseänsä maailmalle, eikä myös Vapahtajalle, ennen kuin tutkistelemus tulee, kuka häneen on koskenut. Vieläpä se surutoin joukko, joka ilman aikaansa ja kurkistelemisen tähden pakkaa Vapahtajan päälle ja ahdistaa joka kantilta, ja kohta polkevat häntä jalvoillansa. Ne kieltävät kaikki, ettei he ole koskeneet häneen. Kyllä ne jaksavat valehdella, ettei he ole ahdistaneet häntä, vaikka ne ovat synnin kyynäspäällä häntä lykänneet ja jalvoillansa polkeneet ja ruumiillansa ahdistaneet hänen pyhää persoonaansa. Yhtä hyvin ne kieltävät ja valehtelevat, ettei he ole häneen koskeneet.

Tämä surutoin ja joutilas joukkokunta ovatki niin rohkiat tunkemaan, tukkimaan ja pakkaamaan Vapahtajan päälle, että Pietarin täytyi sanoa Vapahtajalle: Mestari! Kansa ahdistaa ja tunkee sinua. Pietari tyhmistyi sitä tyhmyyttä, ja moitti sitä, että tämä joutilas väki ei pitänyt Vapahtajaa paremmassa arvossa, eikä hävennyt ollenkaan tunkemasta ja pakkaamasta hänen päällensä. Mitäpä net huolivat, jotka ovat niin kuin hattarat ja mettänperkeleet, ei he ymmärrä pelätäkään Jumalan Poikaa. Mutta älä huoli, koska tuomio tulee, silloin he saavat nähdä, ketä he ovat polkeneet ja ahdistaneet. Kyllä he silloin rupeavat soimaamaan Vapahtajaa, niin kuin hän jo edeltäpäin on ilmoittanut: ”Herra! Sinä olet saarnannut meidän kaduilla, ja me olemme saarnanneet sinun nimees, me olemme syöneet ja juoneet sinun kanssas. Se merkitsee: Me olemme hyvin tutut olleet. Mutta hän on sanova: Menkäät pois, te pahantekijät, en minä tunne teitä.

Ottakaat nyt vaari! Te punatautiset ihmiset. Ottakaat vaari tästä vaimosta, joka kunnian tähden meinais varastaa armoa. Varoittakaat teidän sielujanne, ettette menis varastamaan armoa, vaan tulkaat julkisesti valittamaan teidän hätäänne ja teidän puutoksianne, ja tunnustakaat hänen edessänsä, vaikka koko maailma kuulis, minkäkaltainen tauti teillä on. Vaikka armonvarkaat sanovat: Ei tarvitse maailmalle huutaa. Ja sillä sanalla he antavat kunnian riettaalle, mutta ei Vapahtajalle, joka ei laske armonvarkaita ilman tutkimatta tykönsä, vaan hänen tahtonsa on, että kaikki salaiset asiat pitää julkisesti julistettaman. Älköön yksikään luottako sen päälle, että tämä vaimo sai pitää sen armon, jonka hän oli varastanut. Se tuli siitä suuresta Vapahtajan rakkaudesta, että hän alkoi tutkimaan, kuka häneen oli koskenut.

Mutta jos Vapahtaja olis antanut hänen mennä sen varastetun armon kanssa ilman tutkimatta, niin olis rietas saanut sen ilon hänestä, ettei olis hän kiittänyt Vapahtajaa sen armon edestä kuin hänelle oli tapahtunut. Kunnian rietas, joka esti häntä tunnustamasta hätänsä, olis myös estänyt häntä kiittämästä Vapahtajaa. Ja se olis ollut vastoin Raamattua, joka sanoo: Jumalan töitä pitää korkeasti julistettaman. Jos Jumalan armotyöt ei tule ilmi, niin unhotetaan Jumala ja rietas saapi kaiken kunnian. Koska lapset rupeisit huutamaan hoosianna, Daavidin Pojalle, niin rupeisit herrat pahana pitämään, että lapset kunnioitsit Vapahtajaa. Mutta Vapahtaja sanoi heille: ”Jos nämät vaikenisit, niin rupeisit kivet huutamaan.”

Mutta paratkoon Jumala! Harva se on, joka kiittää Jumalata, vielä netkin, jotka ovat tunteneet Jumalan armoa, ovat niin kiittämättömät, ettei he muista kauan, mistä hirmuisesta taudista he ovat pelastetut Vapahtajan armon kautta. Amen

Alkuperäinen / Aunon kokoelma / Helsingin yliopistonkirjasto /