N:o 59                               22 SUNNUNTAINA KOLMINAISUUDESTA

Muutamat ei ymmärrä Jumalan vanhurskautta, vaan he tahtovat omanvanhurskautensa ylösrakentaa, eikä niin muodoin ole Jumalan vanhurskaudelle alamaiset.

Pyhä Paavali on monessa paikassa osottanut, että Jumalan edessä ei ole yksikään elävä vanhurskas, ja ettei yksikään lain töitten kautta tule autuaaksi. Tämä Paavalin oppi oli erinomattain juutalaisia vastaan, jotka luulit saattavansa Jumalan lain täyttää ja sen kautta vanhurskaaksi tulla Jumalan edessä.

Tämä juutalaisten usko on vielä monella, erinomattain luonnosta siveillä, jotka ei tunne ihmisten turmelusta, eikä tunne Jumalan ankaraa vanhurskautta. Semmoiset ihmiset luulevat, että siveys palkitsee itsensä ja tulee laveammalta palkituksi. Niillä on se väärä usko, että ihmisen siveys pitäis kelpaaman Jumalalle. Tämä usko on myös pakanoilla, jotka ei tunne muuta autuuden perustusta kuin ainoastansa sen luonnollisen siveyden. Sentähden pesi Pilatus itsensä puhtaaksi kaikesta vääryydestä, ennenkuin hän julisti yhden väärän tuomion. Hän tahtoi sillä lailla puhdistaa tuntonsa, ettei Jumala pääsis häntä soimaamaan vääryydestä, koska hän maailman kunnian tähden ja ihmisten pelvon tähden tuomitsi vastoin tuntoansa yhden vanhurskaan miehen kuolemaan.

Semmoinen on luonnollisen siveyden perustus, että he saattavat lain varjon alla tuomita yhden viattoman miehen kuolemaan, vaikka omatunto sotii vastaan. Pilatus luuli, että hän oli puhdistanut tuntonsa, koska hän oli pessyt käsiänsä ja sanonut: ”Viatoin olen minä tämän vanhurskaan miehen kuolemaan.” Tämä pakanallinen usko, että ihmisen siveys pitäis kelpaaman Jumalalle, oli myös juutalaisilla, jotka pyysit omanvanhurskautensa ylös rakentaa ja lain töitten kautta autuaaksi tulla.

Mutta juutalaisten vanhurskaus ei ole parempi kuin pakanain siveys. Mutta missä paikassa vaatii juutalaisten omavanhurskaus enemmän kuin Jumalan laki vaatii? Juutalaisten omavanhurskaus vaatii pyhäpäivän pyhittämisessä niin paljon, ettei yksikään kristitty saata sitä täyttää. He pidit sen suurena syntinä, että Vapahtaja paransi sairaita sapattina, ja että opetuslapset hieroit muutampia tähkäpäitä käsillänsä. Ja juutalaiset ovat niin tarkat sapatin pyhittämisessä, ettei he niistä kynttilän sydäntä sunnuntaina, mutta toisaalta ovat he niin sokeat, että he vihaavat ja vainoavat kristityitä. He purevat hampaitansa ja tukitsevat korviansa, koska yksi kristitty soimaa heitä vääryydestä ja jumalattomasta elämästä.

Tämän omanvanhurskauden tähden on rietas antanut juutalaisille tarkat silmät näkemään vikoja kristittyin elämässä. Vapahtaja sanoo, että he kuurnitsevat hyttysiä ja nielevät kameleita. He näkevät kyllä pieniä vikoja kristityissä, mutta jättävät painavimmat paikat laista, nimittäin vanhurskauden ja tuomion. Ja niin muodoin pyytävät he omanvanhurskautensa ylösrakentaa. Ja tämä on yksi syy, jonka tähden juutalaiset ei saata tunnustaa kristillisyyttä oikeaksi, että he näkevät niin paljon vikoja kristittyin elämässä.

Rietas on pannut heitä kristittyin vahtitolpaksi. Jos joku niistää kynttilän sydäntä sunnuntaina, niin he pitävät sen sapatinrikoksena. Mutta jos juutalaiset tekevät pyhäpäivän juomapäiväksi ja tappeluspäiväksi, se ei ole sapatinrikos, vaikka kuninkaan laki tuomitsee juopumuksen sunnuntaina sapatinrikokseksi. Ei juutalaiset sentähden tottele kuninkaan lakia.

Mutta Paavali kirjoittaa nämät sanat kristityille, joitten seassa muutamat ovat, jotka ei ymmärrä Jumalan vanhurskautta, vaan pyytävät omaa vanhurskauttansa ylösrakentaa, eikä niin muodoin ole Jumalan vanhurskaudelle alamaiset. Tämä on yksi vaarallinen paikka. Jos kristityt alkavat omaa vanhurskauttansa ylösrakentamaan, niin he upottavat heikkomielisiä epäilykseen ja painavat niin syvään lakiin, ettei ole helppo enää ylös päästä.

Me tiedämme, että omavanhurskaus on se perkele, joka muuttaa itsensä valkeuden enkeliksi; se on niin totinen olevanansa, ettei ihminen voi hänen kavaluuttansa ymmärtää. Se on yksi salainen perkele, joka tulee katuvaisten päälle totuuden muodossa ja vaikuttaa niin paljon, että muutamat katuvaiset pyytävät omalla parannuksella kelvata Jumalalle. Muutamat tahtovat suuremmalla tuskalla ja omantunnon vaivalla tienata armoa. Muutamat puhdistavat itse tuntoansa omallavanhurskaudella, mutta ei Kristuksen vanhurskaudella. Ja jos omavanhurskaus pääsee armon eteen, niin hän tulee hirmuiseksi kristityksi, joka nousee ylös Siinain vuorelle eli temppelin harjalle, ja katsoo ylön kaikkia muita, jotka alempana ovat.

Ja koska omavanhurskaus nousee temppelin harjalle, tulee hän parhaaksi kristityksi. Hän tulee ylön rikkaaksi rakkaudesta ja hän luottaa aivan liikutusten ja korkeain tuntemisten päälle ja ottaa sieltä sen luulon, että koska muilla ei ole niin korkeat tuntemiset, ovat he vielä kaukana Vapahtajasta. Joku luottaa aivan omantuntonsa puhdistuksen päälle, jonka hän itse omalla parannuksella on puhdistanut ja sillä tavalla rauhoittanut, että koska hän on kaikki vääryydet maksanut, ja kaikki sovittanut, ei hän enää kaipaa omantunnon eli sydämen puhdistusta Vapahtajan veressä.

Jotka tällä tavalla omanvanhurskauden kautta ovat puhdistaneet tuntonsa, katsovat ylön sydämen liikutuksia, ovat vihaiset niille armon penikoille, jotka vinkuvat, ja luulevat, että kaikki sydämen liikutukset ovat riettaan vaikuttamat eli oma teko. Muutamat taas, jotka omallavanhurskaudella ovat kristityksi tulleet sillä tavalla, että omavanhurskaus itse on tullut armoitetuksi armon omistamisella puoliheräyksen aikana, ei kärsi enää lakia kuulla, vaan ainoastansa evankeliumin lupauksia. Sillä omavanhurskaus on semmoinen, ettei hän tahdo itse tuomiota kuulla, vaikka hän muita tuomitsee.

Mutta ne, jotka ovat armon omistaneet, vaikka sydän ei ole koskaan särjetty, ovat niin tunnottomat, ettei laki eikä evankeliumi koska sydämeen. Ne pakenevat kauvas siitä paikasta, kussa armonpenikat vinkuvat. Ne suuttuvat jos kova laki saarnataan. Semmoiset armonvarkaat ovat niin sokeat, ettei he tunne sitä hengellistä vihaa, joka hallitsee sydämessä. Ja koska omavanhurskaus on niin salainen ja niin tuntematoin, että hän muuttaa itsensä valkeuden enkeliksi niin fiinisti, ettei moni sitä huomaitse, sentähden on tarpeellinen muistaa, mitä Paavali on kirjoittanut kristityille: ”Muutamat ei ymmärrä Jumalan vanhurskautta, vaan he tahtovat omanvanhurskautensa ylösrakentaa, eikä niin muodoin ole Jumalan vanhurskaudelle alamaiset.”

Hän tahtoo sanoa, että muutamat ei ymmärrä, kuinka ankara Jumalan vanhurskaus on, ettei yksikään ihminen saata omalla vanhurskaudellansa kelvata Jumalalle, vaan kaikki pyhätkin ovat vialliset ja vikapäät hänen edessänsä. Mutta omavanhurskaus on niin juurtunut, että moni tahtoo sen kautta tulla autuaaksi. Omavanhurskaus panee heränneitäkin tienaamaan jollakin lailla. Mutta me näemme Juudan esimerkistä, ettei hän saanut omantunnon rauhaa, vaikka hän viskais vääryyden rahat takaisin. Mutta omatunto pakotti häntä sen tekemään. Niin täytyy myös jokaisen ihmisen tehdä. Jolla herännyt omatunto on, hänen pitää viskaaman vääryyden rahat takaisin. Mutta ei hän vielä sen kautta saa omantunnon rauhaa, sillä Jumala on vielä sovittamatta.

Vääryyden rahat hänen tosin piti viskaaman takaisin, mutta ei hän sillä mitään tienaa, sillä synti ei tule rahalla maksetuksi. Ja niin muodoin ei saata ihminen itse puhdistaa tuntoansa. Ja jos joku luulee, että hänellä nyt on puhdas tunto, koska hän on kaikki sovittanut, eikä ole sentähden sovitettu Jumalan kanssa, hän on omanvanhurskauden kautta tullut kristityksi. Ja semmoinen tulee hirmuiseksi kristityksi, joka itse on puhdistanut tuntonsa omallavanhurskaudella.

Mutta se on vielä hirmuisempi kristitty, jossa itse omavanhurskaus on tullut kristityksi armon omistamisella. Semmoinen kristitty on itse tunnotoin, ja vihainen armonpenikoille, jotka vinkuvat. Ja semmoinen armonvaras ei kärsi tuomiota kuulla. Nämät ei ole Jumalan vanhurskaudelle alamaiset. Mutta ne myös tahtovat omanvanhurskautensa ylösrakentaa, jotka ei tahdo katuvaisena perkeleenä tulla armoa kerjäämään. Semmoisia ajaa ja painaa omavanhurskaus epäilykseen, ja viimein he menevät takaisin maailmaan.

Ja koska omavanhurskaus on nyt tullut niin kuin pato kristillisyydessä, ettei pääse enää kunnian Herra kulkemaan niin kuin ensiheräyksessä, niin olis tarpeellinen, että ne harvat sielut, joilla on yksi nöyrä ja särjetty sydän, rukoilisit sitä suurta Ristinkantajata ja orjantappuroilla kruunattua Kuningasta, että hän hajottais tämän omanvanhurskauden padon ja opettais meitä, kummalle puolelle venettä meidän pitää nuotan heittämän, ja kummassa kädessä meidän pitää hengen miekkaa pitämän; minkä puun juureen kirves pitää pantaman, ja millä tavalla pelto korjataan, ja kuinka tämä omanvanhurskauden pato hajotettaisiin, että kunnian Herra pääsis kulkemaan.

Kuule, O! armollinen Kuningas sen palvelijan rukous, joka on suuren velan alle joutunut. Isä meidän jne.

Tutkinto: omastavanhurskaudesta. Ensiksi. Mitäs omavanhurskaus vaikuttaa suruttomuuden tilassa? Toiseksi. Mitäs omavanhurskaus vaikuttaa heränneessä tilassa? Kolmanneksi. Mitäs omavanhurskaus vaikuttaa armontilassa?

Ensiksi. Mitäs omavanhurskaus vaikuttaa suruttomuuden tilassa? Se vaikuttaa niin paljon, että yksi surutoin raukka ottaa kuninkaalta velaksi monta tuhatta leiviskätä, mutta ei hän suruttomuudessa pidä murhetta maksosta; vaan muutampi ajattelee, ettei se ole velkakirjaan ylöspantu. Muutampi ei muista ollenkaan, mitä hän olis velaksi ottanut. Ja muutampi kieltää pois kokonansa, ettei hän ole mitään ottanut velaksi. Muutampi ottaa velaksi kuninkaalta ja lupaa, että hän maksaa ensitilassa, mutta ei vain pidä murhetta siitä, kuinka tämä velka tulis maksetuksi. Muutampi on semmoinen kelmi, että hän ottaa monta tuhatta leiviskää velkaa kuninkaalta, mutta viepi kalunsa toiselle, nimittäin kuninkaan vihamiehelle.

Tämmöiset ovat nyt useimmat kuninkaan velkamiehet. He ottavat velaksi monta tuhatta leiviskää kuninkaalta ja vievät kalunsa kuninkaan vihamiehelle ja sanovat viimein kuninkaalle: ”Maksakoon sinulle perkele.” Muutamat ottavat kyllä velkaa oman vastauksensa päälle, ja jos joku kanssapalvelija kysyy heiltä: ”Paljonko sinä olet minun Herralleni velkaa? niin he vastaavat ylpeästi: ”Mitä se sinuun vaarantaa?” Itse minä vastaan. Et sinä kuitenkaan maksa minun edestäni, ja maksa ensin oma velkasi.”

Tässä vastauksessa on yksi hirmuinen ylpeys ja omavanhurskaus, jonka rietas on antanut kaikille luonnosta siviöille, sillä riettaalla on ylpeys ja omavanhurskaus niin suuri, ettei hän ota yhtään syntiä päällensä, vaan soimaa Jumalata vääräksi, joka semmoisen siveän ja hurskaan miehen tuomitsee. Ja sama luonto näkyy olevan kaikilla riettaan orjilla, ettei he ota yhtään syntiä päällensä, sillä omavanhurskaus, joka on sen luonnollisen siveyden perustus, antaa juomarille sen ylösvalaistuksen, että vuotava pirun paska on Jumalan siunaus. Ja sentähden ei tule kohtuullinen juopumus synniksi.

Sama omanvanhurskauden rietas on antanut huorille sen ylösvalaistuksen, että huoruus on rakkaus. Ja viinaporvarille on rietas antanut sen vakuutuksen, että viinakauppa on kunniallinen kauppa. Jos nyt yksi kristitty soimaa juomaria juopumuksesta, niin hän vastaa: ”Et sinä ole Jumala. Jos minä olen juonut, ei se ole sinun vastaukses päällä. En ole varastanut viinaa. Kunniallisesti olen saanut eli ostanut.”

Jos viinaporvarille sanotaan: ”Sinä olet viinakaupalla monta sielua lykännyt helvettiin ennen määrättyä aikaa. Sinä olet monta vaivaiseksi tehnyt. Sinä olet vaivaisten hien ja vaivan imenyt. Sinun tähtesi on köyhät vaimot ja lapset saaneet itkeä nälässä ja alastomuudessa, ja kaikki nämät kyyneleet tulevat polttavaiseksi helvetissä,” niin vastaa viinaporvari: ”Ei se ole minun vastaukseni päällä, itse he ovat ostaneet, itse he ovat juoneet.” Ja niin muodoin tulee viinakauppa armon työksi ja rakkauden osoittamiseksi, mutta ei synniksi. Se on lähimmäisen rakkaus, ei se ole vahingoksi.

Armosta ja rakkaudesta viinaporvari on mitannut pirun paskaa ihmisille. Niin on myös yksi siveä huora osoittanut armonsa ja rakkautensa huorakumppanille. Ei hän ole sen kautta tehnyt vääryyttä kenellekään. Ja jos joku kristitty soimaa häntä huoruudesta, niin hän näyttää pian passinsa, jolla hän pääsee vapaasti kulkemaan huoruuden valtakuntaan ja sanoo soimaajalle: ”Katso perseeseen! Jos minä olen korean, niin minä olen kunniallisesti koreuteni saanut, en ole kuitenkaan varastanut. Ja jos minä olen pojan kanssa maannut, ei se ole sinun vastaukses päällä. Itse minä vastaan, jos vahinko tulee sielulle.”

Näin on omanvanhurskauden rietas tehnyt huoruuden, juopumuksen ja viinakaupan luvalliseksi.  Hän on tehnyt juomari miehen raittiiksi, viinaporvarin kunnialliseksi ja huoran siveäksi, niin ettei heillä ole syntiä katumavertaa. Kuinkapa semmoiset saattavat tunnustaa, että he ovat kymmenen tuhatta leiviskää velkaa. Muutamat velkamiehet tunnustavat väärälle huoneenhaltijalle, että heillä on velkaa. Koska nimittäin väärä huoneenhaltija kysyy, kuinka paljon olet sinä minun Herralleni velkaa? niin yksi sanoo: sata tynnyriä öljyä. Toinen sanoo: Sata puntaa nisuja. Mutta väärä huoneenhaltija opettaa heitä synnin velkaa kirjoittamaan vähemmäksi, koska hän sanoo: Ota kirjas, istu pian ja kirjoita viisikymmentä. Tämän konstin on omavanhurskaus havainnut.

Koska omatunto herää, sanoo hän velkamiehille oikein, kuinka suuri velka on, mutta väärä huoneenhaltija, joka on Herransa omaisuuden haaskannut ja sen kautta itse joutunut suuren velan alle, opettaa myös heränneitä kirjoittamaan synnin velkaa vähemmäksi, että omantunnon haavat ei pitäis haiseman ja verta vuotaman ennen kuin vasta iankaikkisuudessa. Ja me tiedämme, että omanvanhurskauden rietas ei lisää, mutta vähentää synnin velkaa niin paljon kuin mahdollinen on. Mutta jos omatunto oikein herää, ja siinä tilassa osoittaa syntisille, kuinka suuri synninvelka on, silloin panee omanvanhurskauden rietas kiviä kuorman päälle ja sanoo katuvaiselle: ”Sinun syntis ei tule anteeksi annetuksi, ei tässä eikä tulevaisessa maailmassa.”

Mutta suruttomuuden tilassa kantaa omanvanhurskauden rietas synninkuorman niin kuin höyhensäkin, nimittäin: luonnollinen siveys kantaa toisesta päästä, kuollut usko toisesta päästä, ja rietas keskeltä. Kuinkapa synnin kuorma tulee semmoiselle ihmiselle raskaaksi? Hänellä on synnin kuorma niin keveä kuin höyhensäkki. Ja tämän synninkuorman kanssa hän juoksee aivan hopusti helvettiin.

Toiseksi. Mitäs omavanhurskaus vaikuttaa heränneessä tilassa? Se vaikuttaa niin paljon, että yksi herännyt ihminen aikoo itse maksaa synninvelkaa. Me kuulemme tämän päivän evankeliumista, että se palvelija, joka oli kymmenen tuhatta leiviskätä velkaa, rukoili kuningasta ja sanoi: ”Herra, ole kärsivällinen minun kanssani, ja minä tahdon kaikki maksaa.” Milläs hän siis aikoi maksaa velkansa? Tervalla ilmanki! Milläpä ne maksavat velkansa, jotka ottavat oman uskalluksensa päälle paljon velkaa porvarilta? He luottavat sen päälle, että heillä on iso tervapruuki metsässä. Mutta se on tietämätöin, jos kuningas huolii tervasta. Viinaporvarin velka voipi tulla maksetuksi tervalla, mutta synninvelka ei taida tulla tervalla maksetuksi.

Kuitenki oli tällä palvelijalla semmoinen uskallus ja luottamus itse päällensä, että hän saattaa maksaa sen suuren synninvelan, jos hän saapi odottamisen aikaa. Sillä se tapahtuu usein, että yksi surutoin ihminen lykkää parannuksensa päivästä päivään siihen asti, että kuolema alkaa pusertamaan hänen sydäntänsä. Silloin tulee kuoleman pelko, koska omantunnon kirja aukenee. Hän tuntee silloin, että kymmenen tuhannen leiviskän velka on karttunut. Mutta omavanhurskaus opettaa häntä rukoilemaan aivan väärin. Hän rukoilee nimittäin, että hänelle lisättäisiin armon aikaa. Hän tekee semmoisia lupauksia tautivuoteessa, että jos Herra sois hänen vielä elää enemmän aikaa maailmassa, niin hän tekis katumuksen ja parannuksen. Mutta se on myös useammasti tapahtunut, että semmoiset ihmiset, jotka tekevät katumuksen ja parannuksen lupauksia tautivuoteessa, ei muista enää lupauksiansa, koska he tulevat terveeksi. Kuoleman pelvossa he huutavat: ”Herra, ole kärsivällinen minun kanssani, ja minä tahdon kaikki maksaa.” Mutta terveenä ollessans he huutavat: ”Maksakoon sinulle perkele, en ole minä sinua vailla!”

Katsokaat nyt hyvät ja pahat, mitä omavanhurskaus teissä vaikuttaa. Se vaikuttaa niin paljon, että heränneetkin ihmiset luulevat saattavansa synnin velkaa maksaa, saati he vain saisit Herralta odottamisen aikaa. Ja sen tulevaisen makson päälle te olette ilmanki luottamassa nyt, kaikki heränneet ja puoliheränneet, jotka olette nyt monta ajastaikaa sairastaneet pahalla ja kalvavalla tunnolla. Te olette jo monta ajastaikaa olleet tilinteossa kuninkaan kanssa. Te olette kyllä tunnustaneet teidän velkanne puolittain, mutta ei vielä ole synninvelka pois pyyhitty velkakirjasta.

Milläs te aiotte maksaa teidän velkanne? Onkos teillä niin paljon tervaksia, että te luulette saavanne velan maksetuksi, saati Herra antaa teille odottama aikaa? Te olette jo monta kertaa rukoilleet: ”Herra, ole kärsivällinen minun kanssani, ja minä tahdon kaikki maksaa.” Milläs te nyt aiotte maksaa teidän velkanne, omalla parannuksella eli paremmalla katumuksella? Minä pelkään, että kuningas käskee myydä teidän ja teidän vaimonne ja teidän lastenne sielut auksuunin päällä, jos ette pian lankee teidän Herranne jalkain juureen ja rukoile: ”Armollinen Herra Jeesus, sinä ristiinnaulittu ja orjantappuroilla kruunattu kuningas, minulla ei ole mitään, millä minä maksaisin sen suuren synninvelan. Jos sinä et armahda minun päälleni ja pyyhi pois sen suuren synninvelan, niin minun täytyy iankaikkisesti hukkua.

Jos te sillä lailla rukoilisitte, niin te tulisitte paremmin aikaan teidän kanssapalvelijanne kanssa, kuin se palvelija, joka kiristi häntä kurkusta yhden pienen velan tähden. Mutta ei omavanhurskaus laske teitä niin rukoilemaan, vaan hän sanoo: ”Se on mahdotoin, että sinä saisit niin suuren velan anteeksi. Paremmin se velkaa tulee maksetuksi, jos sinä ensin anot odottamisen aikaa ja sitte maksat vähän kerrallansa.” Katso, näin omanvanhurskauden rietas opettaa heränneitäkin rukoilemaan aivan väärin, että hän sais heitä viimein suostumaan maailmaan ja unhottamaan lupauksiansa. Ei ole sen päälle luottamista, että tämä palvelija sai anteeksi velan, vaikka hän rukoili väärin, sillä Herra katsoi hänen sydämellisen rukouksensa päälle ja antoi hänelle velan anteeksi sen vuoksi, että hän rukoili. Herra näki sen mahdottomaksi, että se palvelija olis saattanut sen velan maksaa, vaikka hän itse luuli saattavansa.

Mutta ei yksikään herännyt ihminen tarvitse seurata hänen esimerkkiänsä siinä eksyväisessä toimituksessa, vaan se on pantu meille karttamiseksi, ettei muut palvelijat eksytettäis väärälle omanvanhurskauden tielle. Se sama palvelija oli nimittäin herännyt synnin unesta ja kuoleman pelvon tähden rupeis hän rukoilemaan, että Herra lisäis hänelle vielä armon aikaa ja odottais siksi kuin hän omalla parannuksella maksais synninvelan. Mutta omavanhurskaus pani häntä niin rukoilemaan, jonka kautta hän eksyi oikeasta armon järjestyksestä. Kuitenki antoi Herra hänelle sen suuren velan anteeksi, että hän rukoili.

Ja meidän täytyy siis uskoa, että hän sai synnit anteeksi, ja tuli sen kautta Jumalan lapseksi. Mutta mikäs usko hänellä nyt oli, koska hän oli saanut synnit anteeksi? Se on mahdotoin uskoa, että hänellä oli kuollut usko, sillä kuolleella uskolla ei taida kukaan saada syntiä anteeksi. Hänellä oli siis elävä usko sillä kerralla, mutta elävä usko muuttuu pian kuolleeksi uskoksi, jos omatunto ei ole valvomassa.

Kolmanneksi. Tämä palvelija oli nyt saanut sen suuren synninvelan anteeksi. Hän oli siis tullut armontilaan. Hänellä oli silloin elävä usko ja Jumalan lasten oikeus. Mutta ei hän kauan pysynyt siinä tilassa. Sillä koska hän pääsi siitä ensimmäisestä kuoleman kauhistuksesta ja tuli terveeksi, rupeis maailma varastamaan hänen sydäntänsä. Omatunto rupeis nuokkumaan. Elävä usko muuttui kuolleeksi uskoksi, vaikka ei hän itse tiennyt, kuinka ja koska hänen uskonsa olis muuttunut, sillä hän rakensi aina sen entisen kristillisyyden päälle ja ajatteli, että hän vielä on armontilassa ja että hän on aina pysyväinen uskossansa.

Mutta me ymmärrämme nyt hänen töistänsä, ettei hänellä ollut elävän uskon hedelmiä, koska hän tuli ulos ja kohtais toisen kanssapalvelijan ja rupeis häntä kiristelemään kurkusta yhden pienen velan tähden. Ja tämän suuren muutoksen oli omavanhurskaus vaikuttanut hänessä; sillä luonnollisessa tilassa ei laske omavanhurskaus pakanoita uskomaan, että he ovat tuomitut. Ei anna omavanhurskaus myöten, että kristityillä on valta tuomita pakanoita, ja että kristityillä on Jumalan lasten oikeus.

Heränneessä tilassa, koska omatunto tuomitsee ihmistä sen suuren synninvelan tähden, joka painaa kadotukseen, ei laske omavanhurskaus rukoilemaan synnit anteeksi, vaan se panee heränneitä pyytämään odottama aikaa, että he muka omalla parannuksella pääsisit tienaamaan armoa. Mutta armontilassa taas nousee omavanhurskaus muutamille päähän ja toiselta puolen kaataa heitä maahan epäuskon kautta, sillä koska kuusi perkelettä rusikoitsevat kristityitä hirmuisilla kiusauksilla, muuttaa seitsemäs, joka on omavanhurskaus, itsensä valkeuden enkeliksi ja saarnaa siellä pääkallossa, ettei semmoinen ole kristitty, joka niin paljon pahuutta tuntee tykönänsä, ja jolla on niin paljon pahoja ajatuksia, himoja ja haluja – niin kuin kristillisyys seisois siinä, että kristityt olisit enkelitten kaltaiset.

Mutta toisaalta taas nostaa omavanhurskaus muutampia temppelin harjalle eli korkealle vuorelle, ja siellä hän osoittaa kaiken maailman kunnian ja korottaa muutampia parhaaksi kristityksi ja isäksi kristillisyydessä. Ja silloin he rupeavat pienen velan tähden kiristelemään kanssapalvelijaansa kurkusta, joku luonnollisesti lain kovuuden kautta, joku hengellisesti armottomalla tuomitsemisella. Sillä koska omavanhurskaus itse pääsee kristityksi, niin hän tulee hirmuiseksi kristityksi: ei hän suo enää armoa muille kuin itsellensä. Mitä omavanhurskaus vaikutti jo ensimmäisissä kristityissä, näemme me Paavalin epistolasta korinttilaisille, kussa hän nuhtelee heitä siitä keskinäisestä eripuraisuudesta. Yksi sanoi: minä olen Paavalin, toinen sanoi: minä olen Apollon, kolmas sanoi: minä olen Keefaksen, ja neljäs sanoi: minä olen Kristuksen.

Tässä oli jo omavanhurskaus korottanut muutampia parhaaksi kristityksi. Ei yksikään näistä tahtonut olla huonoin apostolitten seassa. Ja tämä keskinäinen tinka pysyi kristikunnassa niin kauan kuin kristillisyys oli elävä. Mutta ei se ollut Pyhän Hengen työ se keskinäinen tinka, vaan se oli omanvanhurskauden ja kunnian rietas, ja omanrakkauden perkele, jotka silloin jo tulit kristittyin väliin. Ja pakanat otit siitä syytä polkemaan kristillisyyttä, sillä senaikaiset pakanat sanoit silloin niin kuin tämänaikaiset pakanat nyt hokevat: ”Eipä kristitytkään sovi keskenänsä. Vainoavatpa netkin toinen toistansa. Ja tämän aikaiset pakanat tarvitsevat kuulla, kuinka entiset pakanat ovat puhuneet, että he paremmin uskoisit, että kristillisyys on yksi villitys ja ihmeellinen taikaus.

Mutta ehkä nyt pakanat pääsevät sen eripuraisuuden kautta polkemaan kristillisyyttä, ja on myös kristityissä syytä, sillä Paavali sanoo: ”Teidän tähtenne Kristuksen nimi pilkataan pakanain seassa,” emme sentähden usko, että kristillisyys on yksi ihmeellinen taikaus, vaikka pakanat niin sanovat; vaan meidän toivomme on, että kristillisyys pitää menestymän ja edeskäymän, ehkä kuinka juutalaiset purisit hampaitansa ja tukitsisit korviansa. Mutta meidän täytyy rukoilla sitä suurta Ristinkantajata ja orjantappuroilla kruunattua Kuningasta, joka on tullut riitaa tekemään maan päälle, pakanain ja kristittyin välillä, ja ajoi ulos omanvanhurskauden, itseyden, ja kunnian, ahneuden ja kateuden, vihan ja huoruuden perkeleitä heidän sydämistänsä, että he tulisit yksi sydän ja yksi sielu, niin kuin ensimmäiset kristityt olit, että he olisit yksimieliset uskossa ja rakkaudessa, että he vahvistuisit heidän kalliimmassa uskossansa ja pysyisit valvomassa loppuun asti, että he antaisit henkensä Kristuksen tähden, jos se armollinen Vapahtaja niin on viisaudessansa edeskatsonut, että meidän pitää kärsimän vihan ja vainon hänen nimensä tähden; sillä hän ei ole säästänyt yhtään ainoata veripisaraa, jonka hän ei ole antanut ulos vuotaa meidän edestämme.

Niin pitää meidän, jos hänen rakkautensa niin vaatii, oleman valmiit antamaan meidän henkemme ja veremme hänen nimensä tähden, että me voittaisimme elämän kruunun ja saisimme iloita hänen kanssansa siinä uudessa Jerusalemissa ja Siionin vuorella, kussa sata ja neljä viidettäkymmentä tuhatta merkityt, veisaavat uutta virttä. Vaikka emme vielä saata seurata heidän nuottiansa, mutta olis kuitenki hauska kuulla sitä taivaallista ääntä, joka on kauniimpi kuin enkelitten ääni.

Siinä on se päämaali, johon meidän pitää pyrkimän, rientämän ja ikävöitsemän, kilvoituksissamme, tuskissamme, jos me tahdomme viimein kostua siihen autuaalliseen paikkaan, kussa kaikki lunastetut sielut nyt iloitsevat ja riemuitsevat siihen asti, että se suuri Herran päivä tulee. Amen

Lähde: Kirkkopostilla. Käsikirjoituksia ei ole löytynyt.