N:o 56 19 SUNNUNTAINA KOLMINAISUUDESTA 1847
Minä annan sinulle taivaan valtakunnan avaimet, ja mitä sinä maan päällä sidot, pitää sidotun oleman taivaassa; ja mitä sinä päästät maan päällä, sen pitää oleman päästetyn taivaassa. Matt. 16: 19
Me kuulemme näistä Vapahtajan sanoista, että taivaan valtakunnan avaimet annettiin Pietarille, vaikka hän oli tyhjä (=vain) syntinen ihminen ja monessa paikassa puuttuvainen. Ja me olemme myös kuulleet, kuinka Pietari käytti niitä taivaan valtakunnan avaimia. Hän laski katuvaisia ja epäileväisiä taivaan valtakuntaan, mutta sulki ulos katumattomia ja ulkokullatuita, jotka tunkivat itsensä taivaan valtakuntaan. Katuvaisille ja uskovaisille hän antoi synnit anteeksi, mutta ulkokullatuille, joilla ei ollut totista katumusta eikä elävä usko, niille hän sanoi näin: "Ei sinulla ole osaa eikä arpaa tässä sanassa, sillä ei sinun sydämes ole oikea Jumalan edessä; sentähden tee parannus sinun pahuudestas ja rukoile Jumalata, että sinun sydämes ajatus annettaisiin anteeksi." Ap. tek. 8: 21.
Mutta fariseukset, jotka luonnollisen järjen viisautta noudatit, olit aina siinä uskossa, ettei muu kuin Jumala saata synnit anteeksi antaa. Ja sama usko näkyy olevan tämän aikaisilla fariseuksilla. He sanovat, ettei ole kenellekään sitä voimaa eli valtaa annettu, että hän saattaa synnit anteeksi antaa. Kuitenkin on se ulkonainen usko ollut seurakunnassa, että taivaan valtakunnan avaimet ovat annetut saarnaviralle, joka Jumalan puolesta tykö sanoo syntein anteeksi antamisen rippivieraille ja myös niille, jotka ovat tuomitut kirkon rangaistukseen.
Mutta kirkon rangaistus on näinä aikoina muuttunut ulkokullaisuudeksi, ja tapahtuu ainoastans tavan vuoksi. Sillä nyt annetaan yhdelle huoralle eli varkaalle synnit anteeksi, vaikka heissä ei tunnu katumuksen ainetta eli parannuksen aikomusta. Eikä moni saata uskoa, että varas on tullut kristityksi sen tähden, että hän on kirkonrangaistuksen kärsinyt. Sitä kuitenki merkitsee kirkon rangaistus, että hän on tullut kristityksi, joka sen rangaistuksen on kärsinyt. Sillä ensimmäisessä kristillisessä seurakunnassa katsottiin kirkon rangaistus suurimmaksi armoksi, koska katuvainen syntinen pääsi kirkon rangaistusta kärsimään, eli katsottiin mahdolliseksi saamaan syntinsä anteeksi ja otettaman kristillisen seurakunnan jäseneksi.
Mutta nyt se asia pidetään häpeänä ja rangaistuksena, joka silloin oli yksi suuri armo ja hyvä työ syntiselle. Jos nyt se asia pidetään häpeänä ja rangaistuksena, joka ensimmäisessä kristillisessä seurakunnassa oli yksi suuri Jumalan armo, jos se nyt on yksi suuri häpeä, joka silloin oli yksi suuri kunnia, emmekö siis mahda arvata, että joku erhetys on tapahtunut meidän uskossamme, koska taivaan valtakunnan avaimet, jotka Vapahtaja antoi Pietarille ja muille opetuslapsille ja olivat silloin suuret armon lahjat, nyt pidetään häpeänä ja rangaistuksena. Yksi pahantekijä pitää sen häpeänä ja rangaistuksena, että taivaan valtakunta avataan hänelle; mutta ei hän sitä pidä häpeänä ja rangaistuksena, että perkeleen valtakunta avataan hänelle sen häpeällisen työn kautta, jonka tähden hän on tuomittu kirkon rangaistusta kärsimään.
Silloin kiitit katuvaiset sydämestä Jumalata, että heille oli se suuri Jumalan armo suotu, että he katsottiin mahdolliseksi otettaa kristillisen seurakunnan jäseniksi. He kiitit Jumalata sen edestä, että kristityt pidit heitä sen väärtinä, että he tunnustit heitä veljeksensä. Mutta nyt kiittäis moni Jumalata, jos hän pääsis kirkon rangaistusta kärsimästä. Eiköhän silmänkääntäjä ole taas kääntänyt meidän silmämme nurin, koska me katsomme sen pahaksi, joka on hyvä. Me pidämme sen kirkkoon ottamisen rangaistuksena, joka on yksi suuri Jumalan armo. Me luulemme, että se on suuri häpeä, joka on suuri kunnia. Jos vihollinen on saattanut niin kääntää ihmisten silmät nurin, että yksi suuri Jumalan armo pidetään rangaistuksena, niin kyllä on silmät käätyt nurin monessa muussakin asiassa.
Koska vihollinen on kääntänyt ihmisten silmät nurin, silloin katsotaan se asia Jumalan pilkkaamiseksi, joka tapahtuu Jumalan kunniaksi. Sen me kuulemme tämän päivän evankeliumista. Koska Jeesus sanoi yhdelle halvatulle miehelle: sinun syntis annetaan sinulle anteeksi, silloin sanoit fariseukset: tämä pilkkaa Jumalata. Niin oli vihollinen kääntänyt heidän silmänsä, että he katsoit kaikki asiat nurin. Syntein anteeksi antaminen oli heidän mielestänsä Jumalan pilkkaaminen. Heidän ymmärryksensä jälkeen oli Jeesus yksi Samaritaanus ja hänellä oli perkele. Opetuslapset olit perkeleen apostolit. Kristityt olit pahoilta hengiltä riivatut.
Koska ihminen itse on perkeleen vallan alla, silloin katsoo hän kaikki hengelliset asiat nurin. Silloin tulee suruttomuuden tila armon tilaksi. Luonnollinen ihminen pitää itsensä kristittynä, ja kristityitä hän katsoo vääräksi profeetaksi. Koska siis kristityt ottavat taivaan valtakunnan avaimet Vapahtajan kädestä ja päästävät yhden katuvaisen ja epäileväisen sielun taivaan valtakuntaan sen armon kautta, jonka Jeesus on verellänsä ansainnut katuvaisille syntisille, silloin sanovat fariseukset ja ulkokullatut, että se on Jumalan pilkkaaminen. Mutta koska fariseukset itse saavat taivaan valtakunnan avaimet käsiinsä, silloin aukaisevat he taivaan valtakunnan suruttomille, armonvarkaille ja luonnosta siveille. Mutta oikein katuvaisilta ja murheellisilta sieluilta he sulkevat taivaan valtakunnan. Eiköpä ne ole varastaneet taivaan valtakunnan avaimet, jotka tuomitsevat kristityitä vääräksi profeetaksi, ulkokullatuiksi ja fariseuksiksi?
Jotka itse ovat väärät profeetat ja ulkokullatut ja fariseukset, luulevat aina, että oikeat kristityt ovat väärät profeetat ja ulkokullatut. Mutta itse suruttomat ja fariseukset pitävät itsensä kristittynä ja Jumalan lapsena. Ulkokullatut ja kuolleen uskon tunnustajat luulevat, että heillä on oikea usko, mutta kristityillä on muka väärä usko. Koska nyt ulkokullatut ja kuolleen uskon tunnustajat, niin myös muut suruttomat ihmiset luulevat, että heillä on oikea usko, mutta kristityillä on väärä usko, silloin he ovat omalla luvalla ottaneet itsellensä sen voiman, että he vihaavat kristityitä ja tuomitsevat heitä väärällä luulolla. He tuomitsevat kristityitä vihan tähden, mutta ei rakkauden tähden.
Mutta tämä maailman ihmisten viha, se on yksi vissi merkki siihen, että he ovat saaneet pimeyden valtakunnan avaimet, mutta ei taivaan valtakunnan avaimet. Joilla on näkyväinen viha sydämessä ja jotka tämän hengellisen vihan tähden tuomitsevat kristityitä, niin kuin juutalaiset tuomitsit Jeesusta ja hänen opetuslapsiansa, niillä ei ole muut, kuin pimeyden valtakunnan avaimet, vaikka silmänkääntäjä on tehnyt heitä niin sokeaksi, että he katsovat kaikki hengelliset asiat väärin. He luulevat, että pimeyden valtakunnan avaimet ovat taivaan valtakunnan. He luulevat, että he tekevät Jumalalle palveluksen, koska he vihaavat kristityitä, vaikka he sen vihan kautta tekevät perkeleelle palveluksen. He uskottavat itsensä ja muita, että kristityt ovat väärät profeetat ja ulkokullatut ja fariseukset. Ja kaikki ne, jotka itse ovat sokeudessa ja luulevat olevansa kristityt, uskottavat myös muita, että kristityillä on väärä usko. Niillä on pimeyden valtakunnan avaimet, joilla he avaavat pohjattomuuden itsellensä ja lapsillensa ja kaikille muille, jotka uskovat heidän oppiansa.
Meidän pitäis tänä päivänä peräänkatsoman ja kysymän, kenellä on valta avata taivaan valtakunnan ja kenellä ei ole. Mutta taivaan Isäntä, joka muinoin avais taivaan valtakunnan katuvaisille ja murheellisille sieluille sen sovinnon kautta, joka hänen omassa veressänsä on valmistettu, vääntäköön suruttomain ihmisten mieltä, ja liikuttakoon murheellisten sydämet elävällä uskon lukituksella ja vakuutuksella, että heillä on taivaan valtakunnan avaimet, joita Hän saattaa antaa, kenelle Hän tahtoo. Kuule meidän huokauksemme, sinä rauhan Jumala. Isä meidän jne.
Evankeliumi: Matt. 9: 1-8
Me kuulimme tämän päivän evankeliumista, että kirjanoppineet pidit sen pilkkana, koska Jeesus sano yhdelle halvatulle miehelle: sinun syntis annetaan sinulle anteeksi. Seuraavaisesti siitä pitää meidän perään ajatteleman: minkätähden maailman ihmiset aina soimaavat Jeesusta ja hänen nimensä tunnustajia, että he ovat Jumalan pilkkaajat, koska he Jumalan puolesta vakuuttavat katuvaisia syntisiä Jumalan armosta, mutta suruttomille ja katumattomille ei saata luvata Jumalan armoa?
Se on lyhyesti sanoen näin: Maailman ihmiset ei kärsi, että katuvaisille sieluille luvataan armo, ja heille ei luvata? Jos armo luvattaisiin sekaisin eli summia, sekä katuvaisille että katumattomille, niin olisit myös maailman lapset tyytyväiset siihen. Sillä suruttomat ja katumattomat tykkäisit paljon siitä, jos heillekin luvattaisiin armo, ja ei ainoastansa katuvaisille. Mutta Jumalan armo luvataan katuvaisille, ja ei suruttomille. Silloin suuttuvat maailman suruttomat ihmiset kovin ja sanovat: "Tämä pilkkaa Jumalata. Kuka on sinulle antanut sen luvan? Oletkos sinä syntein anteeksi antaja?"
Juutalaiset olit siinä uskossa, ettei Jumala anna taivaan valtakunnan avaimia kelleen. Mutta ne, jotka ovat ylös kasvatetut kristinuskossa, ovat paljon tinganneet sen päältä, onko yhdellä ihmisellä lupa synnit anteeksi antaa ja pidättää. Paavi sanoo näin: Vapahtaja antoi taivaan valtakunnan avaimet Pietarille; ja Pietari oli ensimmäinen piispa Roomin kaupungissa; ja koska Pietari kärsi marttyyri kuoleman uskonsa tähden, antoi hän taivaan valtakunnan avaimet Roomin piispalle. Niin aina jälkimäinen Roomin piispa on saanut taivaan valtakunnan avaimet siltä, joka ennen oli piispana ollut. Sillä tavalla ovat taivaan valtakunnan avaimet, niin kuin perinnön kautta, tulleet yhdeltä Roomin piispalta toiselle, ensimmäiseltä viimeiselle.
Sillä tavalla ovat nyt muka taivaan valtakunnan avaimet Paavin tykönä, ja Paavi rohkeneeki omistaa sen vallan itsellensä, ettei yksikään pääse taivaan valtakuntaan sivuitse häntä. Hän laskee nyt ketä hän tahtoo, ja sulkee ulos, kenen hän tahtoo. Mutta me tiedämme, että Isäntä ei anna avaimia varkaille. Paavi on yksi armonvaras. Hän on varastanut taivaan valtakunnan avaimet. Ja se on yksi vanha sananlasku, että varkaat panevat varastetun kalunsa halpaan, sen tähden, että se on vähällä vaivalla saatu.
Paavilaiset tarjoavat varastetun kalunsa satilaisille sekä katuvaisille että katumattomille. He laskevat lampaat ja keiturit, karitsat ja hukat sekaisin lammasläättiin. Ei ole Paavin valtakunnassa kysymystä siitä oikeasta katumuksesta, vaan kuka ikänänsä tulee paavilaisen papin tykö ja tunnustaa syntinsä, hänelle on pappi velvollinen antamaan syntein anteeksi saamisen, vaikka ei ole katumuksen merkkiä. Annetaan myös semmoiset synnit anteeksi, joita ihminen ei ole vielä tehnyt, mutta vasta aikoo tehdä.
Jos siis joku ihminen aikoo murhan tehdä eli varastaa eli huorin tehdä, niin menee hän ensin papin tykö ja sanoo näin: saanko minä sen synnin anteeksi, jos minä sen teen? Joo! sanoo pappi, saat kyllä: Mikäs esti saamasta, vaikka tekisit mitä? Kah! silloin se on vasta Jumalan armo oikein halpa! Siellä viittii ihminen elää, koska Jumalan armo on niin halpa. Siellä ei tarvitse kukaan vaivaa nähdä katumuksen kanssa. Ei tarvitse yksikään olla murheellinen ja epäilemisessä. Ei yksikään tarvitse hengellisessä sodassa olla ja kerjätä, vaan jokainen, joka aikoo jotaki pahaa tehdä, ei tarvitse muuta kuin mennä papin tykö ja kysyä: saanko minä synnin anteeksi jos minä sen teen? Joo! saat kyllä.
Menkäät tekin Paavin valtakuntaan, jotka tahdotte helpolla päästä taivaaseen. Menkäät sinne, te armon varkaat, ja sanokaat Paaville: Saammeko me anteeksi, jos me juomme, kiroamme ja tappelemme, pidämme viinakauppaa, rakastamme maailmaa, ja muuta senkaltaista? "Joo! saatte kyllä. Mikäs otti saamasta?" Silloin sanoo Paavi papille: "Laske nämät sielut taivaaseen! Ei ne ole niin suuresti rikkoneetkaan."
Mutta Lutherus, joka oli itse ollut oikeassa katumuksessa, ja oli Pyhän Hengen koulussa oppinut, että Jumalan armo on niin tyyris ja kallis, ettei saata ihminen sitä lunastaa, vaikka hän antais kaiken omaisuutensa vaivaisille, vaikka hän pieksäis itsensä kappaleiksi, ja vaikka hän antais itsensä polttaa. Lutherus, sanon minä, rupeis ensin tinkaamaan Paavilaisten kanssa Jumalan armosta ja syntein anteeksi saamisesta. Ja hän rupeis oikein todella kysymään, kenenkä luvalla Paavilaiset laskit siat, pukit ja keiturit lammaslättiin? Hän rupeis oikein todella kysymään, mistä Paavi oli saanut sen luvan, että katumattomat, suruttomat ja paatuneet laskea taivaan valtakuntaan?
Jota enemmän Lutherus tutki tätä asiaa, sen enemmän tuli hän vakuutetuksi siitä, että Paavi oli yksi suuri varas, joka oli varastanut taivaan valtakunnan avaimet, ja että hän niillä avaimilla väänsi väärä lukon, ja aukaisi väärän oven. Hän avais nimittäin pohjattomuuden suruttomille, mutta ei taivaan valtakunnan. Ja siitä Lutheruksen sodasta Paavilaisten kanssa tuli meille alku Lutheruksen uskoon, jonka me muka tunnustamme suulla, mutta Paavin usko taitaa vielä olla sydämessä niin kauan, kuin me tahdomme sivuitse katumuksen pakata lammasläättiin. Lutheruksen usko oli se, että Jumalan armo ei kuulu muille kuin ainoastansa katuvaisille ja särjetyille sydämille.
Mutta nyt, koska Lutheruksen usko on jo aikaa kuollut ihmisten sydämestä, ja on jäänyt niin kuin mikä silkki huivi aivon ympäri eli niin kuin pumpuli villat vanhan Aatamin sydämen ympäri, nyt tinkaavat kaikki kuolleen uskon tunnustajat, ettei yksikään tiedä, kuka on katuvainen ja kuka on surutoin, ja sen tähden pitää papin, jonka käsiin taivaan valtakunnan avaimet ovat annetut, vääntämän niitä avaimia sekä oikealle että vasemmalle puolelle, koska hän rupeaa avaamaan oven tällä tavalla ripissä ja synninpäästössä: "Jos teidän syntinne tunnustus on rehellinen, teidän katumuksenne totinen ja teidän uskonne vilpitöin jne." Mutta tämä vääntäminen oikealle ja vasemmalle ei ole minusta oikea vääntäminen. Katuvaiset sielut pelkäävät, ettei he pääse sisälle, koska taivaan valtakunnan avaimet niin väännetään, että molemmat ovet aukenevat yhtä haavaa, sekä pimeyden että valkeuden, sekä pohjattomuuden että taivaan valtakunnan.
On vielä sekin usko juurtunut ihmisten pääkallossa, että taivaan valtakunnan avaimet ei kelpaa muutoin, kuin viran toimituksessa: Koska saarnaviralla on kaapu, silloin saattaa hän avata taivaan valtakunnan ja sulkea sen, mutta muutoin ei ole hänellä yhtään voimaa avaamaan eli sulkemaan. Niin muodoin on vaatteessa suurempi voima kuin sydämessä, ja ulkonaisessa virantoimituksessa on suurempi arvo kuin sydämen koettelemuksissa! Onko se uskottava, että taivaan valtakunnan avaimet putoavat papin kädestä varsin kuin hän riisuu kaapun? Eikös ole paremmin uskottava, että hengellinen pappi kantaa taivaan valtakunnan avaimet päällänsä joka paikassa, mutta surutoin pappi ei saata niitä avaimia liikuttaa muutoin kuin virantoimituksessa.
Lutheruksen usko siitä oikeasta katumuksesta ja parannuksesta kuuluu näin: että Jumalan seurakunta pitää vakuuttaman katuvaisia syntein anteeksi saamisesta, ja että yksi oikea synnin katumus tutaan siitä, jos ihmisellä on oikea sydämen murhe ja omantunnon kauhistus, ja että ihmisen pitää oikein tunteman syntinsä (Augsburgin tunnustuksen 12 artikla). Näistä sanoista kuulemme me, ettei pääse joka keituri ja pukki taivaan valtakuntaan, vaan yhdellä katuvaisella syntisellä pitää oleman oikea sydämen murhe ja omantunnon kauhistus.
Mistä ottaa yksi surutoin ihminen nämät katumuksen tuntomerkit? Ei suru ja murhe tule ilmasta. Minä luulen, että se on paras neuvo kaikille suruttomille, jotka pelkäävät omantunnon vaivaa, että he lähtevät paavin valtakuntaan ja antavat yhden tolpan Paavilaisten kerjäyskukkaroon, niin he pääsevät ilman surutta ja ilman vaivatta taivaan valtakuntaan. Mitäs on suruttomilla tekemistä Lutheruksen seurakunnassa? Lutherus vaati oikeaa katumusta ja omantunnon kauhistusta. Hän vaati, että katuvaiset pitää oikein tunteman syntinsä ja sitte hän vaati oikean, elävän ja autuaaksi tekeväisen uskon.
Mistä nämät kaikki tulevat suruttomille? Ei he saata itse pakottaa sydämitänsä eli taivuttaa sitä katumaan syntiänsä. Ja jolla taas on oikea sydämen murhe ja omantunnon kauhistus, hän ei saatakaan omalla voimalla sitä murhetta kuolettaa ja tyhjäksi tehdä, ennenkuin Jumala antaa hänelle sen voiman, että hän saattaa uskoa. Senkaltaisille katuvaisille sieluille pitää Jumalan seurakunnan antaman tiettäväksi, että Jumala on hänelle armollinen. Sitä varten on taivaan valtakunnan avaimet annettu Jumalan seurakunnalle, että hänen pitää avaaman oven katuvaisille sieluille. Mutta suruttomille pitää hänen sulkeman taivaan. Tämä on Lutheruksen usko.
Mutta tämä oppi ei kelpaa ollenkaan maailman viisaille ja siveille, eikä myös kuolleen uskon tunnustajille. Maailman viisaat sanovat näin, koska eroitus tehdään katuvaisten ja suruttomain välillä: "Ei Jumala ole antanut kenellekään valtaa sulkea ulos ihmisiä siitä yhteisestä armosta." Ja paitsi sitä sanovat maailman viisaat: "Jumala ei kaipaa surua ja murhetta, vaan hän kaipaa ainoastansa elämän parannusta. Ja joka täällä ei ole ennättänyt eli saattanut parantaa elämätänsä, ilmanki hänelle tulee joku neuvo toisessa maailmassa." Ja vielä sanovat maailman viisaat: "Ei Jumala ole niin kova, että hän kadottaa ihmisiä helvetissä."
Eiköpä tämän maailman viisasten oppi ole niin makea kuin sokkeri maailman suruttomille ja lihan orjille, jotka tuntevat ettei he jaksa taistella vanhan Aatamin kanssa, ja joille se tulee vaivaksi kärsiä Pyhän Hengen kuritusta. Jotka häpeän tähden ei viitti mennä Paavin valtakuntaan lunastamaan sielujansa helvetistä yhdellä tolpalla, ne saattavat mennä maailman viisasten tykö kysymään, kuinka heidän pitää tehdä. Maailman viisaat ei puhu katumuksesta, ei uskosta mitään, mutta elämän parannusta he kyllä vaativat. Ja joka ei jaksa täällä elämäänsä parantaa, sille tulee ilmanki joku neuvo helvetissä. Eiköpä se ole hyvä neuvo? Ilmanki maailman viisaat ovat käyneet helvetissä katsomassa, kuinka ihmiset siellä tulevat aikaan, koska he jo arvaavat niin, että siellä tulee joku neuvo.
Paavilaiset taas sanovat näin. "Jos sinä tunnustat Paavin edessä kaikki ne synnit, jotka sinä olet tehnyt ja vielä niitäkin syntejä, joita et ole vielä tehnyt, mutta aijot tästäedes tehdä, niin pappi antaa sinulle kaikki anteeksi." Se myös kuuluu olevat hyvä neuvo suruttomille, sillä ne ei tarvitse Paavin valtakunnassa katua syntiänsä, vaan ainoastansa tunnustaa niitä, ja silloin he pääsevät. Mutta Lutherus, joka oli itse syvässä katumuksessa, hän vaatii oikean katumuksen ja elävän uskon. Mutta että yksi katuvainen sielu ei saata itse uskoa tehdä, niin vaati Lutherus vielä sen, että Jumalan seurakunnan pitää vakuuttaman häntä Jumalan armosta ja syntien anteeksi saamisesta.
Koska nyt Jumalan seurakunta papin kautta eli jonkun muun kristityn kautta sanoo yhdelle katuvaiselle sielulle: "Sinun syntis annetaan anteeksi", silloin suuttuvat ensin kirjanoppineet eli maailman viisaat ja sanovat: "Tämä pilkkaa Jumalata; ei sinulla ole yhtään valtaa syntiä anteeksi antaa; ei Jumala ole antanut taivaan valtakunnan avaimia sinulle." Suuttuvat vielä luonnosta siveät ihmiset ja sanovat: "Jumala ja minun omatuntoni todistaa, että minä olen viatoin; en tarvitse minä yhtään armoa seurakunnalta."
Suuttuvat vielä netkin, joilla kuollut usko on pääkallossa ja sanovat: "Kyllä Jumala tietää, että minä olen katumuksen tehnyt; ei tarvitse kukaan minun sydäntäni koetella." Ja minkästähden kaikki nämät suuttuvat? Sentähden ne suuttuvat, ettei Jumalan seurakunta eli oikeat kristityt tahdo tunnustaa pakanoita veljiksensä uskossa? Ei saata oikeat kristityt luvata armoa luonnollisille siveille; sillä he ei tarvitse yhtään armoa, ei Jumalalta eikä ihmisiltä. Ei saata myös kristityt luvata armoa kuolleelle uskolle, sillä hänellä on usko omasta takaa. Hän saattaa itse uskoa, koska hän tahtoo. Ja se joka on kuolleen uskon päälle luottanut, hän ei tiedä, kuinka hän on ruvennut uskomaan. Ei hän tiedä sitäkään, koska hän olis katunut syntiänsä. Hän luulee, että hän on katunut syntiänsä, mutta se on tapahtunut niin tapaturmaisesti, ettei hän ole sitä huomainnut.
Välistä hän luulee, että se on tapahtunut unessa. Välistä hän arvelee, että se on tapahtunut lapsuudessa. Onkosta sitten Lutherus eksynyt? Vai olisko hän nähnyt unta, koska hän vaatii senkaltaisia katumuksen tuntomerkkiä, joita ei saata yksikään muu tuntea tarpeelliseksi, kuin ainoastansa ne, jotka ovat itse katumuksessa olleet? Hän vaatii sydämen murhetta ja omantunnon kauhistusta. Saattaakos se tapahtua huomaitsematta, ettei ihmisen pitäis siitä itse tietämän?
Mutta me olemme vakuutetut siitä, ettei Lutherus ole eksynyt eikä unta nähnyt, vaan että hän on oikein ymmärtänyt Raamatun, koska hän pani oikean katumuksen tarpeelliseksi kaikille ihmisille. Ja me olemme myös vakuutetut siitä, että Lutherus on ymmärtänyt Raamatun oikein, koska hän vaati oikean ja elävän uskon. Mutta taivaan valtakunnan avaimia hän ei ole varastanut eikä ryöstänyt, koska hän avais oven katuvaisille ja murheellisille sieluille, mutta sulkee sen katumattomilta.
Kyllä vissimmästi kaikki maailman viisaat, kaikki luonnosta siveät ja kuolleen uskon tunnustajat suuttuvat, koska heitä ei lasketa sisälle. He saavat kyllä olla siinä uskossa, että se on Jumalan pilkkaaminen, koska katuvaisille sanotaan: "Sinun syntis annetaan sinulle anteeksi." Ei ole kuitenkaan katuvaisilla sieluilla muuta turvaa, kuin se Jumalan armo, jonka Jeesus on sieluille ansainnut. Jos vihollinen ainoastansa laskis heitä sen verran, että he pääsisit pakenemaan Jeesuksen helmaan, niin saisit maailman viisaat elää viisaudellansa, luonnosta siveät ihmiset saisit elää siveydellänsä, ja kuolleen uskon tunnustajat saisit elää uskostansa, jos he saattavat.
Se on kirjoitettu pyhässä Raamatussa, että vanhurskas elää uskostansa. Ja jolla on elävä usko, hän saattaa elää ja kuolla sen päälle, että Ihmisen Pojalla on valta synnit anteeksi antaa, ei ainoastansa saarnaviran kautta, mutta jokaisen ihmisen kautta, joka itse on armoitettu. Se on yksi järkähtämätöin totuus, jos fariseukset sitä uskovat eli ei.
Ja nyt, te halvatut, jotka muitten kristittyin avulla kannetaan Jeesuksen tykö, koska teillä ei ole sitä voimaa, että te jaksatte itse käydä! koska Ihmisen Poika näkee teidän muodostanne ja katsannosta, että teillä on yksi murheellinen ja särjetty sydän, silloin sanoo Ihmisen Poika: Sinun syntis annetaan sinulle anteeksi. Ja ota nyt vuotees, sinä halvattu, ja nouse käymään. Jos vielä kirjanoppineet ja fariseukset napisevat ja sanovat: Tämä pilkaa Jumalata, on ainaski joku kanssa, joka kiittää Jumalata, joka sen vallan on antanut ihmisille, että halvattu ihminen on saanut synnit anteeksi, että hän on pelastettu halvauksestansa.
Ja sinä halvattu, joka et ole saattanut itse vaeltaa kristillisyyden tiellä siitä saakka, kuin halvaus tauti tuli sinun päällesi. Ota nyt vanhoja omanvanhurskauden makauksia, ja kanna ulos, ja muista! että sinä olet saanut synnit anteeksi silloin juuri, koska sinä sait kuulla tämän suloisen armon sanan Jeesuksen suusta: Sinun syntis annetaan sinulle anteeksi, ja älä tästedes mene syntiä tekemään, ettei sinulle jotakin pahempaa tapahtuis.
Sinä halvattu! koska ihmisen Poika on sanonut sinulle: sinun syntis annetaan sinulle anteeksi, niin ei sinun pidä enää epäilemän syntein anteeksi saamisesta, vaikka fariseukset epäilevät, sillä siinä samassa kuin sinä uskot, saat sinä voiman nousemaan ja käymään kristillisyyden tiellä. Sillä ei olekaan Jeesus muille niin sanonut, vaan ainoastansa halvatulle on hän sanonut: sinun syntis ovat anteeksi annetut. Niin usko nyt, sinä halvattu, että sinun syntis ovat anteeksi annetut. Amen
Alkuperäinen / Aunon kokoelma / Helsingin yliopistonkirjasto /