N:o 53                       16 SUNNUNTAINA KOLMINAISUUDESTA 1848

Niinkuin yhden ihmisen kautta on synti maailmaan tullut ja synnin kautta kuolema, niin on kuolema tullut kaikkein ihmisten päälle, että kaikki ovat syntiä tehneet. Room 5: 12.

Me kuulemme tästä Paavalin epistolasta, mistä syystä kuolema on tullut maailmaan, josta myös arvataan, että jos synti ei olis tullut maailmaan, olisit Adamin lapset pääsneet ilman kuolemata taivaaseen. Nyt pelkäävät kaikki suruttomat ihmiset kuolemata, mutta tämä kuoleman pelko ei tule heidän päällensä, ennenkuin kuolema itse ahdistaa heidän rintojansa. Jos he pelkäisit kuolemata ennen, rupeaisit he ilman epäilemättä parannusta tekemään.

Niin kuin kuoleman pelko on ensimmäisen heräyksen tuntomerkki, niin pitäis kuoleman pelko tuleman suruttomille silloin, koska he ovat parhaalla voimallansa, että he ennättäisit katumuksen ja parannuksen tehdä, ennen kuin kuolema tulee. Mutta tämä kuoleman pelko on suruttomilla kaukana, koska he ovat maailman kanssa hääräämässä. Ei he jouda silloin ajatella kuolemata ja iankaikkisuutta. Heillä on paljon tekemistä maailman kanssa. Vasta silloin rupeavat he pelkäämään kuolemata, koska he tuntevat, ettei auta enää potkia kuolemaa vastaan. Ja silloin täytyy heidän sanoa: Ei ne minulle kelpaa. Useammat, sanon minä, täytyvät silloin tuomita itsensä helvettiin ja sanoa: Nyt on hiljainen katumus saavuttanut.

He hääräävät niin paljon ja niin kauan maailman kanssa, että se asia, jonka olis pitänyt tapahtuman ensimmäiseksi, on jäänyt viimeiseksi. Suruttomat lykkäävät parannuksensa päivästä päivään ja vuodesta vuoteen. He rakastavat maailmaa niin paljon, ettei he raski sitä jättää ennen kuin kuolema tulee ja katkaisee elämän langan. Niin muodoin lykkäävät he sen asian viimeiseksi, joka pitäis tehtämän ensimmäiseksi. He ajattelevat ilmanki, ettei ole vielä niin hoppu sen asian kanssa; ei ole vielä kuolema varsin tulemassa. Ilmanki minä ennätän parannuksen tehdä, koska kuolema tulee.

Niin ajattelevat ilman epäilemättä ne, jotka tuntevat, ettei he ole vielä juuri valmiit kuolemaan. Muutamat kuolleen uskon tunnustajat, jotka ovat vahvistaneet tuntonsa sillä kuolleella uskolla, luulevat, että he ovat jo valmiit kuolemaan, mutta viimein, koska kuolema tulee, rupeavat he vasta epäilemään autuudestansa. Tämä on yksi vakainen kuolleen uskon tuntomerkki, että se jättää ihmisen epäilemään autuudestansa, koska kaikki epäilys pitäis loppuman. Me tiedämme, että elävä usko tulee aina vahvemmaksi, jota likemmäksi ihminen tulee iankaikkisuutta. Mutta kuollut usko, joka on olevanansa vahva, koska kuolema ei ole liki, tulee heikommaksi, koska kuolema tulee likemmäksi. Ja viimein semmoinen usko loppuu peräti, koska sitä vastoin elävä usko tulee niin vahvaksi kuolemassa, että yksi kristitty saattaa ilolla kuolla.

Mitäs kuolleen uskon tunnustajat siihen sanovat, koska kuolema koettelee heidän uskonsa niin, että he jäävät juuri paljaaksi. Kaikki se varastettu armo, jolla he ennen miehustelit, riisutaan pois. Kuolema ryöstää heidän uskonsa. Ei ole enää turvaa mihinkään. Älä anna ryöstää uskoasi, armon varas. Kätke hyvin varastettu kalusi, että fiskaali ei löydä! Pane se armo, jonkas olet varastanut, kellariin, että kuolema ei löydä! Sano kristityille, koska he tulevat sinua ransaakaamaan ja visiteeraamaan: "Minä tiedän, että Jumala on armollinen. Minä luotan Vapahtajan armon päälle. Minä uskon, että kaikki synnit ovat anteeksi annetut." —  Mutta kuolema tulee ja ryöstää sinun uskosi, armon varas! Sinä et ole saanut armoa, vaan sinä olet itse omistanut sen. Ilman oikeata katumusta olet sinä alkanut armoa varastamaan. Sen tähden ryöstää kuolema sinun uskosi ja ottaa pois sen armon, jonka sinä olet omalla luvalla varastanut.

Meillä on niin monta esimerkkiä oikean kristityn kuolemasta ja armon varkaitten kuolemasta, ettemme tarvitse enää olla tietämättömyydessä, kuinka armon varkaat menevät iankaikkisuuteen epäilyksen kanssa, koska kuolema ryöstää heidän uskonsa ja ottaa pois heidän varastetun armonsa, että heidän täytyy tyhjänä ja paljaana lähteä iankaikkisuuteen, koska sitä vastaan elävä usko antaa kristityille rohkeuden ja ilon kuolemassa, niin että heidän uskonsa tulee aina vahvemmaksi, jota likemmäksi kuolema tulee. Eipä kuolema jaksa heidän uskoansa ryöstää, vaikka hän vielä vuovais! Mutta ei kuolema tohdikaan ryöstää heidän uskoansa, sillä he ovat vahvat siitä, ettei elämä eikä kuolema, ei enkelit eikä korkeudet, ei vallat eli väkevyydet saata heitä eroittaa siitä rakkaudesta, joka Jeesuksessa Kristuksessa on.

Meidän pitäis tänä päivänä perään ajatteleman, kuinka elämän ja kuoleman Herra herättää ylös kuolleista niitä kuolleita, jotka synnissä ja suruttomuudessa kuolevat nuorena, ja sen hengellisen kuoleman kautta saattavat vanhemmalle surun ja mielikarvauden. Me olemme niin monta kertaa ennen puhuneet siitä luonnollisesta kuolemasta, ja ei ole sentähden kuoleman pelko tullut suruttomille. Sen tähden pitää meidän nyt puhuman hengellisestä kuolemasta, että suruttomille tulis parempi kuoleman pelko, koska he kuulevat, mistä luonnollinen kuolema on alkunsa saanut, ja mitä tämä kuolema vaikuttaa iankaikkisuudessa, josta se armollinen Herra Jeesus varjelkoon kaikkia kuolevaisia, ettei he kuolis ijankaikkisesti, ennen kuin Jeesus kohtaa heitä armonsa voimalla. Kuulkoon se taivaallinen Vanhin kaikkein murheellisten ja itkeväisten rukouksen, ennenkuin multaa heitetään ruumiin päälle. Isä meidän jne.

Evankeliumi: Luuk. 7: 11 - 17

Tämän päivän pyhässä evankeliumissa annetaan meille tiettäväksi, että Jeesus herätti ylös kuolleista yhden nuorukaisen, joka oli äitinsä ainoa poika. Tämä asia antaa meille tilaisuuden puhua meidän kuolevaisuudestamme, tutkistellen ensiksi sitä hengellistä kuolemata, ja osottain, kuinka Jeesus herättää nuorukaisia ylös, ennen kuin multaa heitetään ruumiin päälle. Ensimmäinen tutkistelemus: Minkä tähden oli tämä nuorukainen nuorena kuollut? Toinen tutkistelemus: Minkä tähden kantajat seisahdit, koska Jeesus rupeis paariin? Kolmas tutkistelemus: Minkä tähden nuorukainen nousi istualle ja rupeis puhumaan, koska Jeesus sanoi: Nuorukainen, nouse ylös! — Me toivomme ja rukoilemme, että kaikki nuorukaiset saavat kuulla Herran äänen, ennen kuin he kuolevat iankaikkisesti, koska vanhat raadot, jotka ovat kuolleena maanneet nuoruudesta asti, eivät taida enää nousta ylös ennen kuin multaa heitetään ruumiin päälle.

Ensimmäinen tutkistelemus. Minkätähden oli tämä nuorukainen nuorena kuollut? Valitettavasti lankee hengellinen kuolema ei ainoastansa vanhain raatoin päälle, vaan myös nuorten, jotka ei ymmärrä varoa henkeänsä. Koska nimittäin synti, eli se hengellinen tauti, joka kaikille nuorukaisille on tarttunut vanhemmista, alkaa heitä vaivaamaan, kuolevat he aivan äkkiä. Ja vaikka heille annetaan lääkityksiä sekä rippikoulussa että myös Herran ehtoollisessa, ottaa vihollinen ja antaa heille unijuomaa, jonka kautta Jumalan sana ja muut hengelliset lääkitykset tulevat voimattomiksi. Jumalan sana ja Herran ehtoollinen käytetään väärin.

Jumalan sanasta ottaa tämä nuorukainen itsellensä suruttomuuden ainetta, koska hän sekoittaa sen luonnollisten taipumusten kanssa ja luulee, että hän on jo täydellinen kristitty, koska hän lukee sen verran, että hän pääsee ripillensä. Moni nuorukainen suuttuu vielä opettajalle, joka ei laske häntä ripille vähemmällä lukemisella. Koska nuorukainen käypi ensimmäisen kerran Herran ehtoollisella, ottaa hän myös sieltä hengellisen kuoleman ainetta, uskottain itsensä, että hän on täydellinen kristitty, koska hän maailman arvon jälkeen on täydellinen ihminen.

Moni nuorukainen menee siis Herran ehtoolliselle niin kuin Juudas, jolle Herra kastetun palan antoi, ja sen palan jälkeen menee häneen perkele. Sen kastetun palan jälkeen tulee hän vasta oikein rohkeaksi hääräämään maailman kanssa. Hän alkaa nyt se palan jälkeen paloviinaa juomaan ja kauppaa tekemään, kiroamaan, tappelemaan, varastamaan, koreita kantamaan ja huorain perään juoksemaan. Ennen, koska hän oli vielä ripittämättä, sanoit maailman ihmiset: "Hän on alaikäinen, ei hän ole vielä ihmiseksi tullut." Mutta ensimmäisen rippikäymisen jälkeen sanoit maailman ihmiset: "Hän on jo ihmiseksi päässyt. Hän kelpaa vieraaksimieheksi."

Ja tästä maailman puheesta otti nuorukainen sen uskon itsellensä, että hän on kristitty, koska hän on päässyt ripille. Mikäs nyt oli hätänä? Koska nuorukainen rippikäymisen kautta tuli kristityksi, rupeis hän sen palan jälkeen rohkeasti elämään maailmassa. Kirjansa heitti hän penkin alle. Sen sijaan osti hän itsellensä piipun, viinaflaskun, verkatakin ja kortit. Koska sunnuntaipäivä tuli, pani hän verkavaatteet päällensä ja silkkihuivit, pesi itsensä puhtaaksi ulkoa päin, mutta sydän jäi pesemättä. Meni sitte kylään, kokois muita senkaltaisia kuin hän itse oli, ja rupeis viinaa juomaan, korttein kanssa fästäämään ja miehustelemaan, että muutkin näkisit, mikä mies hän on, joka saattaa juoda, kirota ja tapella, ja huorain kanssa fästätä.

Ei hän sitä ajatellut, että senkaltainen elämä on juuri se perkeleen elämä, jota hän alttarin edessä lupais heittää, vaan hän uskoi enemmän maailman päälle, joka sanoi hänen täydelliseksi ihmiseksi. Siitä hän otti sen vakuutuksen itsellensä, että hän on täydellinen kristitty. Ja sen palan jälkeen meni häneen perkele. Hän tuli paljoa rohkeammaksi kuin ennen pilkkaamaan Jumalata jumalattoman elämänsä kautta. Jos vanhemmat sanoit hänelle jonkun sanan varoitukseksi siitä kirouksesta, kortinlyömisestä eli tappeluksesta, antoi hän suurelliset sanat vastaan. Käski heidän pitää suunsa kiinni. Eihän lukenut itseänsä velvolliseksi kuuntelemaan vanhempiansa enää, koska hän oli täydelliseksi mieheksi tullut. Ja siitä viinakaupasta ei sokeat vanhemmat estäneetkään häntä, sillä he ajattelit, että tarvitsee lapsi myös jotakin tienata itsellensä, koska muuta tienausta ei ole.

Katso! Tämän kaltainen elämä on ollut ennen näissä, ja samankaltainen elämä on vielä nytkin kaikissa niissä seurakunnissa, kussa sekä nuoret että vanhat makaavat kuolleena. He ottavat suruttomuuden ainetta Jumalan sanasta ja Herran ehtoollisesta ja elävät siinä uskossa, että he ovat kristityt, vaikka heidän elämänsä on juuri pakanallinen elämä. Ei yksikään heistä epäile autuudestansa, eli ajattele sen verran, että ikävä taitaa tulla senkaltaisen elämän perästä.

Me olemme tämän elämän kautta maalanneet sen hengellisen kuoleman. Se on nimittäin kaikille tiettävä, että ruumis kantaa elävän ihmisen haamua: Kasvot, muoto, silmät, korvat ja kaikki muut jäsenet ovat niinkuin elävän ihmisen haamu pruukaa olla. Eikä ole muuta eroitusta yhden elävän ja kuolleen ihmisen välillä, kuin ainoastansa se, että elävällä ihmisellä on henki, mutta ruumiilla ei ole henkeä. Elävän ihmisen sydän liikkuu, mutta ruumiin sydän ei liiku. Elävällä ihmisellä ovat silmät auki, mutta ruumiilla ei ole. Elävä ihminen puhuu, mutta ruumis on mykkä. Elävä ihminen kuulee Jumalan sanaa, mutta kuollut ei kuule. Tämmöinen oli nyt se nuorukainen, joka kannettiin ulos kuolleena. Jos Jeesus ei olis ennättänyt tulla, ennen kuin ruumis oli peitetty mullalla, olis tämä ruumis kyllä mädännyt maan povessa, eikä yksikään olis huolinut hänestä.

Toinen tutkistelemus: Minkä tähden kantajat seisahtuivat, koska Jeesus rupeis paariin? Kantajat ovat hengellisessä tarkoituksessa ne luonnolliset himot ja halut, jotka vievät sitä kuollutta ihmistä hautaan. Ei ole nimittäin yksi kuollut ihminen omassa vallassa. Luonnolliset taipumukset, lihan himot, ovat ne riettaan enkelit, jotka vievät häntä ulos maailmaan, ja pakottavat häntä tekemään senkaltaisia töitä. Ei luonnollinen ihminen jaksa, enemmän kuin ruumis, liikuttaa itsensä johon kuhun hyvään, vaan lihan himot ja halut vievät häntä sinne ja tänne, välistä juopumukseen, välistä ahneuteen, välistä huoruuteen, välistä varkauteen, välistä tappelukseen. Ei saata yksi luonnollinen ihminen olla juomatta, koska lihan himo pakottaa häntä. Ei hän saata olla kiroomatta, koska viha yllyttää häntä kiroamaan. Ei hän saata olla varastamatta, koska varkauden halu syttyy.

Kuinkas hän saattaa semmoisia töitä välttää, koska hän on kokonansa riettaan hallussa. Hänen täytyy tehdä, mitä isäntä käskee. Niin kuin kuollut, joka kuljetetaan sinne, johonka kantajat häntä vievät, niin viedään myös luonnollinen ihminen himoiltansa ja haluiltansa maailmaan - ja mihinkäs nämät kantajat häntä vievät? Ei suinkaan elämään, vaan juuri kohdastansa helvettiin ne vievät häntä.

Mutta koska Jeesus tulee ja rupeaa paariin, silloin kantajat seisahtavat. Jokainen herännyt ihminen tietää, kuinka hänen elämänsä oli ennen, koska hän kuolleena makais paarein päällä, ja milliseksi hänen elämänsä on tullut jälkeen. Koska nimittäin Jeesus armonsa voimalla rupeis paariin, häädyit kantajat seisahtamaan; ei sen vuoksi, että nämät kantajat ei olis kantaneet hänen ruumiinsa hautaan, jos estettä ei olis tullut, mutta he peljästyit, koska Jeesus rupeis paariin. Käsipuolella rupeis Jeesus painamaan paaria, ja se oli raskas, että kantajat tulit voimattomaksi. Että Jeesus rupeis paariin, se merkitsee hengellisessä tarkoituksessa, että Vapahtaja sanan voimalla painaa sen hengellisesti kuolleen ihmisen sielua surun ja murheen kautta. Ja siitä hengellisestä murheesta tulee ihmisen sielu niin raskaaksi, ettei kuolleen kantajat, ne pahat himot ja halut, jotka ihmisen lihassa asuvat, jaksa enää kantaa tätä sielua hautaan, elikkä helvettiin.

Kyllä tosin nämät kuolleen kantajat tahtoisit viedä tätä hengellisesti kuollutta ihmistä hautaan, mutta Jeesus painaa paaria käsipuolella niin kovasti, että kuolleen kantajat ei jaksa häntä liikuttaa. Ihmisen sielu tulee tämän painamisen kautta niin raskaaksi, että luonnolliset taipumukset, lihan himot ja halut, ei jaksa liikuttaa häntä enää sinne käsin, johonka he olit häntä viemässä, nimittäin helvettiin. Sitte kuin Jeesus rupeis painamaan ihmisen sielua käsipuolella eli sanansa voimalla, tulit kuolleen kantajat, elikkä lihan himot ja halut, niin voimattomaksi, ettei he jaksa enää viedä häntä juopumukseen, elikkä kiroukseen. Lihan himot ja halut mistansit voimansa tämän painamisen kautta, nimittäin sen surun ja murheen kautta, joka tuli siitä Vapahtajan painamisesta.

Jolla silmät on auki, saattaa kyllä ymmärtää, kuinka ja koska Vapahtaja rupeis häntä painamaan. Daavid kuitenki valitti, että Herran käsi oli raskas hänen päällänsä. Ei kuitenkaan tämä ruumis raato saata liikkua vielä, vaikka Herran käsi painaa häntä. On se ainoastansa sen verran, että kuolleen kantajat, eli lihan himot ja halut, jotka olit häntä viemässä kadotukseen, ei jaksa enää viedä häntä sinne, johonka ne olit aikomassa.

Kolmas tutkistelemus. Minkä  tähden ruumus rupeis puhumaan, koska Jeesus huusi: Nuorukainen, nouse ylös!? Se me tiedämme hyvin, että yksi hengellinen ruumis raato ei saata puhua mitään. Ainoastansa se kuolleen uskon liiva, joka hänen suustansa vuotaa, otetaan noidalta astiaan, sekoitetaan käärmeen veren kanssa ja annetaan niin paloviinan kanssa nuorukaisille, että heitä muka tämän noitumisen kautta suostutetaan lihalliseen rakkauteen. Mutta niin pian kuin Jeesus huutaa: "Nuorukainen, nouse ylös!" nousee tämä hengellinen ruumis raato ylös ja rupeaa puhumaan.

Ei ole tosin muisteltu evankeliumissa, mitä tämä nuorukainen puhui sitte kuin hän oli kuolleista ylös herätetty. Mutta me arvaamme ainoastansa, että hän puhui siitä Vapahtajan armosta, jonka kautta hän oli saanut hengen, vaikka hän oli jo kauan aikaa kuollunna maannut. Siitä Vapahtajan suuresta voimasta ja armosta puhuvat kaikki nuorukaiset, jotka tämän suuren voiman kautta ovat hengellisestä kuolemasta ylösherätetyt. Mutta ne jotka hengellisessä kuolemassa makaavat, ovat mykät. Ja kuinkapa kuolleet saattavat puhua, ennen kuin Jeesus heille hengen antaa?

Se seisoo myös meidän evankeliumissa, että pelko tuli kaikille, koska he näit sen kuolleen nuorukaisen herätetyksi ja kuulit hänen puhuvan Vapahtajan armosta. Samanlainen pelko tulee vielä nytkin muutamille, koska he kuulevat ylösherätettyin nuorukaisten puhuvan Vapahtajan suuresta armovaikutuksesta. He tyhmistyvät ja ihmettelevät: "Mikä houraus tämä nyt mahtaa olla?" Mutta kaikki ne, jotka ovat silmillänsä nähneet sen suuren muutoksen, joka tässä ylösherätetyssä nuorukaisessa tapahtunut on, kuinka hän, joka ennen tätä aikaa makais kuollunna, eikä tiennyt tästä hengellisestä ilmasta mitään, oli myös hengellisessä kuolemassa kuuro ja mykkä, eikä saattanut mitään puhua niistä asioista kuin kristillisyyteen kuuluvat, on nyt Vapahtajan voiman kautta kuolleista herätetty ylös, istuu nyt ja puhuu Jumalan armosta.

Tämä nuorukainen, jota kuolleen kantajat, elikkä kuoleman kadotukseen kantavaiset himot ja halut, olit viemässä pohjattomuuden hautaan, seuraa nyt vanhempiansa kotia. Se murheellinen vanhin, joka tuli suureen murheeseen poikansa kuoleman tähden, pääsee nyt iloitsemaan ainoan poikansa ylösherätyksestä ja hengellisestä elämästä. — Tästä tulee myös suuri pelko kaikille niille, jotka ovat silmillänsä nähneet kuolleen nuorukaisen ylösherätetyksi, ja niille kaikille tulee ilo, jotka tämän nuorukaisen kuoleman tähden itkit.

Mutta kuolleen kantajille ei tullut mitään heidän vaivastansa., koska heidän aikomuksensa meni hukkaan. Ei he jaksaneet tätä ruumista kantaa hautaan, koska Jeesus rupeis paariin. Ei he jaksaneet hänen sieluansa viedä helvettiin, koska Jeesus herätti hänet ylös. Ei kuolleen kantajat saaneet mitään vaivastansa, vaikka he olit aikoneet kantaa tämän nuorukaisen siihen hautaan, josta ei yksikään pääse. Heidän täytyy nyt katsoa sen nuorukaisen päälle häpeällä, ja kukatiesi katsovat he vielä karsaasti hänen päällensä, joka tällä tavalla eläväksi tuli.

Nuorukaiset! Nouskaat ylös hengellisestä kuolemasta! Te olette synnin kautta nuorena kuolleet, ja sen hengellisen kuoleman kautta olette te saattaneet teidän vanhemmillenne surua ja mielikarvautta. Vaikka ne vanhemmat, jotka ovat itse jo aikaa kuolleet, ei saata itkeä teidän kuolemaanne, mutta ne vanhemmat, jotka ovat itse elämässä, ne surkuttelevat heidän kovaa onneansa, koska heidän piti niin onnettomaksi tuleman, että heidän piti mistantaman lapsiansa hengellisen kuoleman kautta helvettiin, josta ei ole enää toivetta, että he nousisit ylös. Monen vanhemman täytyy itkeä ja huutaa niin kuin Daavid. Koska hän sai kuulla, että hänen poikansa Absalom oli suruttomuudessansa kuollut, niin hän itki ja huusi: Voi! minun poikani Absalom! Joska minä olisin kuollut sinun edestäs!

Ja kuka on se kristillinen vanhin, joka ei huuda niin kuin Daavid, koska hänen täytyy vielä senki kovan onnettomuuden kärsiä, että heidän lapsensa kuolevat suruttomuudessa, jonka kautta vanhemmilta katoaa kaikki toivo, että he saisit lapsiansa nähdä taivaan valtakunnassa. Ei yksikään vanhin ole niin kova ja niin paatunut, että hän sois lapsiansa tulevan onnettomaksi ajassa ja iankaikkisuudessa; mutta kristilliset vanhimmat erinomattain rukoilevat Jumalata, että he saisit nähdä lapsiansa taivaan valtakunnassa. Mikä katkera murhe tulee vanhemmille, koska heidän lapsensa kuolevat suruttomuudessa! Ja kuitenki saattavat suruttomat lapset tämän surun ja mielikarvauden vanhemmillensa. Jos vanhemmilla olis se toivo ja vakuutus, että ne nuorukaiset, jotka nuorena kuolit, olisit taivaan valtakunnassa sen taivaallisen vanhimman turvassa ja oikean Isän helmassa, niin olis nuorukaisen ruumis niin keveä kantaa vanhemmille, että he saattaisit vielä kiittää sen edestä, että Jumala otti heitä pois onnettomuudesta ja maailman kiusauksista, ennen kuin pahat päivät tulevat.

Mutta voi sitä onnetointa isää eli äitiä, jonka täytyy surulla ja mielikarvaudella kantaa ainokaisen pojan ruumista ulos, joka kuoli suruttomuudessansa, ennen kuin Jumalan ennättäväinen armo pääsi vaikuttamaan hänessä jotakuta muutosta hänen sielunsa ylösvalaistukseksi. Silloin täytyy murheellisen vanhimman huutaa niin kuin Daavid: Voi minun poikani! joska minä olisin kuollut sinun edestäs!

Katsokaat nyt, nuorukaiset, mikä katkera murhe vanhimmalle tuli tämän nuorukaisen onnettomasta kuolemasta, joka kuoli suruttomuudessansa! Katsokaat, te nuorukaiset, jotka elätte suruttomuudessa niin kuin Absalom, kuinka hauska se olis teidän vanhemmillenne, jos Jumalan ennättäväinen armo sais sen verran sijaa teidän sydämissänne, että saisitte yhden autuaallisen kuoleman, että murheelliset vanhemmat saattaisit toivoa, että he saavat nähdä lapsiansa taivaan valtakunnassa.

Te olette jo saattaneet vanhemmille surua ja mielikarvautta teidän tottelemattomuutenne kautta. Te olette jo pahoin maksaneet heidän vaivansa ja pilkanneet heidän kyyneleensä kovakorvaisuudellanne ja keveämielisyydellänne. Tänä päivänä eli huomenna tulee kuolema ja tempaa teitä pois teidän suruttomuudessanne! Silloin rupeavat vanhemmat huokaamaan raskaasti teidän hautanne päällä ja sanomaan niin kuin Daavid: voi! voi! minun poikani! joska minä olisin kuollut sinun edestäs! Mutta ei jaksa vanhemman kyyneleet enää lunastaa suruttomain lasten sielua helvetistä. Ei jaksa taivaallisen Vanhemman kyyneleet lunastaa heidän sielujansa helvetistä, jotka pilkkaavat Hänen kyyneleensä jumalattomalla elämällänsä! Herää siis, sinä kuollut nuorukainen ja nouse ylös haudasta, ennen kuin hauta peitetään mullalla. Amen

Kirkkopostillan kirjapainokäsikirjoitus. Alkuperäisestä käsikirjoituksesta tallessa vain muutama sivu samassa kokoelmassa.

/ SKHS Aunon kokoelma / Kansallisarkisto, Helsinki