N:o 50                               13 SUNNUNTAINA KOLMINAISUUDESTA 

Vaivaiset teillä aina ovat, ja koska ikänäns te tahdotte, niin te saatte niille antaa, mutta minä en ole aina teilllä.

Näistä Vapahtajan sanoista kuulemme me, että vaivaisten auttaminen on hyvä ja tarpeellinen, mutta kristillisyys on vielä tarpeellisempi, sillä vaivaiset on aina meidän seassamme, ja ne ei puutu koskaan, niin kauan kuin maailma seisoo, mutta Jeesus ei ole aina meillä. Juudas ja hänen veljensä luulevat, että se on haaskaaminen, jos joku Maria vuodattaa kallista Narduksen voidetta Jeesuksen pään päälle. He luulevat, että vaimo teki väärin, koska hän haaskais niin tyyristä voidetta, joka ei tullut kellenkään hyväksi.

He luulevat, että Jeesus ei tarvitse yhtään voidetta eli rakkauden merkkiä, mutta vaivaiset tarvitsevat paremmin apua, niinkuin muutamat Juudan veljet ja neppaimet sanovat: "Ihmiset köyhtyvät kristillisyyden kautta. Se olis parempi antaa vaivaisille, kuin kouluille." Mutta vaivaiset teillä aina ovat, mutta Jeesus ei ole aina. Muistakaat se, te Juudan sukulaiset, että kristillisyys ei ole aina teillä tarjona. Ja jos kaikki olisit Jeeusta ottaneet vastaan, koska hän oli tarjona, ei olis niin paljon vaivaisia.

Mutta se näkyy nyt, että köyhät ja vaivaiset lisääntyvät kristillisyyden puutoksen tähden. Koska Jeesus ei ole sydämessä, silloin tulevat vaivaiset teille. Ja se kuuluu näistä Vapahtajan sanoista, että hän tahtoi ensimmäinen olla, että hänelle pitää ensin uhrattaman kallista Narduksen voidetta, mutta koska hänet otetaan pois, silloin saatte antaa vaivaisille. Vaivaiset teillä tosin aina ovat, ja niille te saatte antaa, koska ikänäns te tahdotte, mutta vaivaisten auttamisessa on ensimmäinen kysymys tämä: millä sydämen taipumuksella te annatte niille?

Meidän pitäis auttaman vaivaisia, ei tulevaisen makson päälle, vaan sentähden, että se on yhden kristityn velvollisuus. Ja sen vuoksi koetellaan meidän kristillisyyttämme, jos meillä on rakkautta lähimmäistä kohtaan, jos me tahdomme auttaa vaivaisia, vaikka emme sais mitään sen edestä. Joka on ahne maailman tavaran perään, hänellä ei liikene antaa vaivaisille. Muutampi maailman orja ottaa vaivaisilta ja kuluttaa rikkaille. Muutampi antaa vaivaisille kunnian tähden, koska vaivaiset hyvin palvelevat häntä. Jutta jos me annamme vaivaisille kunnian tähden, että ihmiset näkisit, kuinka me olemme armeliaat ja vaivaisten holhoojat, niin me teemme niinkuin fariseukset, jotka annoit soittaa pasuunalla, koska he annoit almuansa.

Moni sanoo tosin: "Minä olen enemmän auttanut vaivaisia kuin sinä." Ja se ilmoittaa, jos ei julkisesti, kuitenki salaisesti, että hän on ansainnut Jumalalta ja ihmisiltä paremman kiitoksen, kuin joku muu. Jos vain siinä ei olis joku väärä autuuden perustus selän takana. Joka sanoo toiselle: "minä olen enemmän auttanut vaivaisia kuin sinä," ei se ole huono mies, ei hän varsin tarvitse Vapahtajaa. Hänellä on jo yksi vahva perustus, jonka päälle hän luottaa. Mutta kuinka kauan tämä autuuden perustus kestää, se on toinen kysymys. Ja se on ihmeellinen, kuinka monen kaltaiset asiat kelpaavat ihmisille autuuden perustukseksi.

Muutamille kelpaa köyhyys autuuden perustukseksi. Muutamille kelpaa rikkaus autuuden perustukseksi. Muutamille kelpaa siveys autuuden perustukseksi, ja muutamille kuollut usko. Mutta se ainoa perustus, joka jo pantu on, nimittäin Jeesus Kristus, se ei taida kelvata monelle, ennen kuin kaikki väärät perustukset kaatuvat. Köyhä sanoo vissimmästi, ettei hän luota köyhyyden päälle, mutta Vapahtajan päälle. Ja kuitenki on monella köyhällä se ajatus, että Jumala on niin asettanut, että hän tuli köyhäksi.

Kuitenki jos me likemmin tutkistelemme, kuinka ja millä tavalla hän on tullut köyhäksi, niin havaitaan, ettei Jumala ole tehnyt häntä köyhäksi, vaan oman laiskuutensa ja huolimattomuutensa kautta, eli juopumuksen ja haaskaamisen kautta on hän tullut köyhäksi. Jos hän olis nuoruudesta oikein käyttänyt ruumiin ja sielun voimat, olis hän saattanut välttää köyhyyden. Mutta ei köyhä tahdo sitä tunnustaa, että hän oman huolimattomuuden ja laiskuuden kautta on tullut semmoiseksi, vaan hän hokee aina, että Jumala teki hänet köyhäksi.

Jos nyt hengellinen köyhyys seurais tätä maallista köyhyyttä, jos hän rupeais tuntemaan, että hän on haaskannut sielun tavarat, niinkuin hän on haaskannut ruumiin tavarat, niin olis hän jotakin voittanut köyhyydestänsä. Mutta ei hänen ajatuksensa käänny sinnekäsin, vaan hän ajattelee näin: Koska Jumala on tehnyt minut köyhäksi tässä maailmassa, vissimmästi Jumala antaa minulle paremman tavaran toisessa maailmassa. Tämän väärän uskon vahvistukseksi ottaa hän vielä esimerkin köyhästä Latsaruksesta, joka pääsi Aabrahamin helmaan. Katso, tällä tavalla tulee köyhyys autuuden perustukseksi muutamille, jotka ei tunne sitä oikeata autuuden perustusta.

Rikas taas ajattelee näin: Koska Jumala on niin runsaasti siunannut minun työni ja minun vaivani, että minä olen saattanut vaivaisiakin auttaa, vissimmästi hän rakastaa minua, vissimmästi suopi hän minulle hyvää, ei ainoastansa tässä, vaan myös tulevaisessa maailmassa. Ja jos Jumala suopi niin paljon hyvää, vissimmästi hän saattaa autuaaksi tehdä. Tämän väärän uskon vahvistukseksi ottaa hän vielä esimerkin Aabrahamista, joka tuli autuaaksi, vaikka hän oli rikas. Ei rikas eikä köyhä ajattele sen perään, että rietas opettaa muutampia rikastumaan vääryydellä ja viinakaupalla, ja muutampia hän opettaa köyhtymään juopumuksen eli laiskuuden kautta.

Että luonnollinen siveys kelpaa monelle autuuden perustukseksi, se on jo maailman alusta koeteltu, niinkuin se on luonnollisessa järjessä perustettu. Luonnollinen järki sanoo näin: Jos siveys ei kelpaa, mikä sitte kelpaa? Luonnollinen siveys on ollut vanha autuuden perustus kaikille niille, jotka ei tiedä Vapahtajasta mitään. Ja vielä nytkin on tämä väärä autuuden perustus juurtunut monen ihmisen pääkalloon. Sillä vaikka luonnosta siveät ihmiset sanovat, ettei he luota siveyden päälle, mutta Vapahtajan päälle, löytään kuitenki heidän puheestansa, ettei heillä ole syntiä. Mutta mitäs se tarvitsee Vapahtajaa, jolla ei kartu niin paljon syntiä, että olis katumaväärti. Ei se luota Vapahtajan päälle, jolla ei ole niin paljon syntiä, että ne rupeavat hänen tuntoansa vaivaamaan. Vissimmästi on siveys semmoisella ihmisellä autuuden perustuksena, vaikka ei hän sitä tiedä.

Kuinka monella ihmisellä kuollut usko on autuuden perustuksena, sen me kuulemme apostoli Jaakobin kirjoituksista, joissa myös selitetään, kuinka ja millä tavalla kuollut usko ilmoittaa itsensä. Kuollut usko on yksi turha luottaminen Vapahtajan päälle ilman katumuksetta ja ilman rakkautta ja ilman töittä. Apostoli Jaakob osottaa, kuinka kuolleen uskon tunnustajat tekevät vaivaisille. He sanovat vaivaisille, jotka pyytävät apua: menkäät rauhassa, lämmittäkäät ja ravitkaat teitänne, mutta ei ne kuitenkaan anna hänelle mitään ruumiin tarvetta.

Kuolleen uskon tunnustajat antavat vaivaisille hyvät sanat, vaan ei mitään muuta. He surkuttelevat vaivaisia, ja ei mitään muuta. Koska rikas tulee seurakuntaan, sanovat kuolleen uskon tunnustajat: istu täällä minun vieressäni. Mutta köyhälle sanovat he: seiso siellä, eli istu minun jalvoissani. Tämä on juuri kuolleen uskon tuntomerkki, että hän ylönkatsoo vaivaisia ja antaa kunnian rikkaille.

Tämän esipuheen jälkeen tulee meidän tarkemmin ottaa vaari profeetta Esajaksen sanoista: "Jos sinä avaat sydämes isoovaiselle ja ravitset raadolliset sielut, niin sinun valkeutes on pimeässä koittava, ja sinun hämäräs on oleva niinkuin puolipäivä." Näissä sanoissa on sekä maallinen että hengellinen tarkoitus. Yksi kristitty avaa sydämensä isoovaiselle sekä ruumiillisesti että hengellisesti, koska hän antaa isoovaiselle kahtalaista ruokaa. Hän antaa maallista ruokaa, jos hänellä on, ja hän antaa myös isoovaiselle Jumalan sanaa, jos isoovaisella on tarve, ja hän ravitsee raadolliset sielut.

Jos hänellä on, niin hän ravitsee raadolliset sielut maallisella ruoalla. Mutta hän ravitsee myös Jumalan sanoilla, jos raadollinen tarvitsee niitä. Ja sentähden, että tässä on kysymys sekä ruumiin että sielun ravinnosta, sanoo profeetta: Sinun valkeutes on pimeydessä koittava, koska sinä neuvot raadollisia, niin he rupeevat ymmärtämään Jumalan sanaa. Kristillisyyden valo rupee koittamaan raadollisen pimeässä sielussa. "Ja sinun hämäräs on oleva, niinkuin puolipäivä." Yhden kristityn hämärä on se pimeä aika, koska uni pakkaa ja hengen liikutukset loppuvat. Tämä hämärä on kuitenki umpisokean sielussa niinkuin puolipäivä sen pimeyden suhteen, jossa yksi luonnollinen ihminen elää. Kristityn hämärä on luonnolliselle ihmiselle niinkuin puolipäivä. Koska yksi kristitty puhuu jotakin yhdelle raadolliselle, joka ei tiedä mitään kristillisyydestä, niin se vaikuttaa enemmän eli antaa hänelle enemmän valoa kristillisyydestä, kuin se ulkonainen tieto, joka hänellä on.

Minä arvaan, että kuolleen uskon tunnustajat selittävät näitä profeetan sanoja erilaihin, nimittäin: "joka hyvällä mielellä auttaa köyhiä, hänellä on rauha ja hyvä omatunto sekä myötä- että vastoinkäymisessä." Ja se saattaa olla mahdollinen, että köyhän auttaminen rauhoittaa luonnollisen Ihmisen omaatuntoa, koska hän pääsee kerskaamaan ja sanomaan: minä olen enemmän vaivaisia ruokkinut kuin sinä. Mutta heränneen ihmisen omatunto ei tule rauhoitetuksi sillä, että hän auttaa vaivaisia, eli antaa hänelle maallista apua, sillä heränneen omatunto kaipaa vielä enemmän. Heränneen ihmisen omatunto ei saa rauhaa, ennenkuin on saanut avata sydämensä isoovaiselle ja ravita raadollisia sieluja. Silloin vasta saapi hänen omatuntonsa rauhan, koska hänen valkeutensa rupee koittamaan isoovaisen pimeässä sielussa. Ja kristityn hämärä tulee niinkuin puolipäivä raadollisen sydämessä.

Meidän pitää tänä päivänä perään ajatteleman, kuinka se armollinen Samaritaanus surkuttelee ja armahtaa sitä viheliäistä miestä, joka ryöväritten käsiin langennut oli, jos Jumala sois meille armonsa, että me saattaisimme tämän suuren totuuden käsittää, ja meidän sielumme ijankaikkiseksi ylösrakennukseksi oikein käyttää, koska me olemme niin viheliäisiksi ja raadollisiksi tulleet ryöväritten ryöväämisen, lyömisen, pieksämisen, pistämisen, haavoittamisen ja raatamisen kautta, että jos se armollinen Samaritaanus ei ota ja armahda meidän viheliäisten ja raadollisten syntisten päällemme ja vuodata öljyä meidän haavoihimme, niin me vissimmästi kuolemme sen maantien päälle, johonka ryövärit ovat meitä jättäneet puolihengissä.

O! Armollinen Herra Jeesus, älä jätä meitä tien päälle kuolemaan, vaan armahda meidän päällemme. Nosta ylös meidän raadollinen sielumme ja vie häntä majaan sinun armahtavaisen sydämes tähden! Isä meidän jne.

Evankeliumi: Luuk. 10: 23

Tämän päivän pyhä evankeliumi ymmärretään ja selitetään moneen laihin. Muutamat luulevat, että se asia, joka tässä muistellaan, on totisesti tapahtunut. Muutamat sanovat tämän evankeliumin olevan yhden vertauksen, fariseukselle muistutukseksi ja esimerkiksi, kuinka hänen pitää tekemän, koska hän ei muista oikein, mitä hän on lukenut katekismuksesta siitä lähimmäisen auttamisesta. Se tapahtuu usein, että fariseus, jolla on paljon muuta tekemistä, ei muista oikein vastata tämän kysymyksen päälle: kuka on meidän lähimmäisemme? Vai onko vika fariseuksen omassa tunnossa, joka ottaa pois muiston, koska se on nukkumassa, vaikka se antaa hyvän muiston, koska se on herännyt.

Mutta muutamat luulevat myös, että se ihminen, joka ryöväritten käsiin langennut oli, on yksi herännyt ihminen, jonka omatunto on surkeasti haavoitettu hengelliseltä ryöväriltä, ja että se armollinen Samaritaanus on itse Vapahtaja, joka armahtaa tätä viheliäistä syntistä, vuodattaa armon öljyä oman tunnon haavoihin ja viepi hänen sielunsa majaan. Mutta Jumalan sana sopii monen asian päälle, ja minkä asian päälle tämä evankeliumi sovitetaan, vaikuttaa se paljon, on painava ja ylösrakentavainen.

Me otamme siis tutkinto ainetta siitä armollisesta Samaritaanuksesta. Ensimmäinen tutkistelemus: Minkäkaltainen mies on se armollinen Samaritaanus? Toinen tutkistelemus: Missä tilaisuudessa oli se ihminen, joka ryöväritten käsiin langennut oli? Kolmas tutkistelemus: Mikäs pakotti Samaritaanusta armahtamaan ja auttamaan sitä ihmistä, joka ryöväritten käsiin langennut oli? Antakoon Jumala armonsa, että kaikki, jotka ryöväritten käsiin langenneet ovat, tulisit autetuksi ennenkuin he kuolevat maantien päälle. Amen.

Ensimmäinen tutkistelemus: Minkäkaltainen mies oli se armollinen Samaritaanus? Hän oli senkaltaisesta suvusta, jota fariseukset ja maailman kunnialliset miehet katsovat ylön. Ei maailman kunnialliset ihmiset viitti pitää kanssakäymistä Samaritaanuksen kanssa, joka on niin huonosta suvusta syntynyt ja kaikissa hänen tavoissansa erilainen, sekä vaatteissa että käytöksissä huono ja ylönkatsottu, ryöttä ja nuoska. Semmoinen ihminen ei ole mahdollinen olemaan kunniallisten ihmisten seurassa. Minkätähden on Samaritaanus niin huonona pidettävä, ettei kunnialliset ihmiset saata pitää kanssakäymistä hänen kanssansa?

Ensiksi sentähden, että hän oli niin huonosta suvusta syntynyt. Toiseksi sentähden, että hänellä on yksi väärä usko. Ei hän ole täysi pakana, eikä hän ole semmoinen kristitty, joka maailmassa pidetään kristittynä, vaan hänellä on senkaltainen sekainen oppi ja väärä usko, että oikeat ihmiset pitävät häntä vääränä profeettana. Hän on vielä pahempi kuin pakana sen vuoksi, että hän on niin paha haukkumaan kunniallisia ihmisiä ja nylkemään heidän kunniaansa pois. Koska fariseukset ja kirjanoppineet ja muut juutalaiset kulkevat sen kautta, kussa samarialaiset asuvat, menevät he sivuitse heidän kotaansa. Ei he tahdo syödä eikä juoda mitään, jota Samaritaanus heille tarjoaa. Fariseukset pelkäävät, että heidän kunniansa ja heidän kristillisyytensä ja heidän hyvä arvonsa pilataan, jos he koskisit sormillansa niitä astioita, joita Samaritaanus on pitänyt käsissänsä. Sentähden kysyi Samarian vaimo Jeesukselta: Kuinka sinä, joka olet juutalainen, anot vettä minulta? Eikö sinun kunnias mene hukkaan, koska sinä pidät kanssakäymistä niin huonon ihmisen kanssa?

Ja se oli pahinta haukkumanimeä, jota juutalaiset saatoit antaa Vapahtajalle, koska ne kutsuit häntä Samaritaanukseksi: "Sinä olet Samaritaanus, ja sinulla on perkele." Et sinä ole oikea ihminen. Sinä olet niinkuin koiran kuonolainen. Et sinä ole mahdollinen olemaan kunniallisten ihmisten seurassa. Sanalla sanottu: Samaritaanus oli niin huono ja ylönkatsottu sekä hänen väärän uskonsa tähden, että myös hänen haukkumisensa tähden, että maailman kunnialliset ihmiset kävit sivuitse kaukaa, ettei heidän pitäis senkaltaista eriseuran miestä kohtaaman ja kunniansa ja kristillisyytensä mistantaman.

Nyt tapahtui niin, että yksi pappi ja yksi leviitta ja Samaritaanus jouduit yhtä matkaa kulkemaan, ei kuitenkaan yhdessä seurassa, vaan erinänsä. Ja se viheliäinen ihminen, joka ryöväritten käsiin langennut oli, makais tien vieressä verisissä haavoissa, puolikuolleena. Pappi katsoi hänen päällensä ja meni ohitse. Ei hän tuntenut tätä miestä lähimmäiseksensä. Niin myös leviitta katsoi hänen päällensä ja meni ohitse. Ei kumpikaan, ei pappi eikä leviitta tunteneet tätä miestä lähimmäiseksensä. He olit molemmat kunnialliset miehet, ja vielä päälliseksi semmoiset kristityt, joita maailmassa pidetään kristittyinä. Ei semmoiset väärät profeetat, jotka nyt on ilmestyneet Kaaresuvannon seurakunnassa, vaan semmoiset kristityt, jotka ovat kasteen kautta tulleet kristityksi ja kasteesta saakka pysyneet kristittynä.

Sanalla sanottu: Pappi ja leviitta olit kunnialliset kristityt, jotka antavat ihmisille omantunnon rauhan, ja antavat myös ryöväriltä haavoitetulle ihmiselle kuoleman rauhan. Jos ihminen olis kuinka verissä, haavoissa ja puolihengissä, niin kyllä tämä pappi ja leviitta antavat semmoiselle raadolliselle kuoleman rauhan. He ajattelevat näin: Antakaamme tämän viheliäisen ihmisen kuolla rauhassa, älkäämme koskeko häneen. Meidän kätemme vertyvät, meidän vaatteemme pilaantuvat, jos me rupeisimme hänen kanssansa hääräämään. Antakaamme hänen kuolla rauhassa.

Tämä pappi ja tämä leviitta panevat muutoin suruttomuuden plosteria omantunnon haavain päälle, koska pikkuinen reikä on tullut jonkun ihmisen omaantuntoon. Mutta niin isoja ja niin verisiä haavoja kuin tällä viheliäisellä ja raadollisella ihmisellä oli, niitä ei pappi eikä leviitta saata parantaa. He pelkäävät, että veri, joka niistä haavoista vuotaa, tarttuu heihin ja pilaa heidän puhtaan tuntonsa. He katsovat siis sen päälle, joka omantunnon vaivassa makaa puolikuolleena, ja menevät sivuti. Mutta se armollinen Samaritaanus ei saattanut tyhjä katsoa sen ihmisen päälle, joka oli surkeasti haavoitettu ryöväriltä ja puolihenkiin pieksetty, vaan hän armahti häntä.

Toinen tutkistelemus. Mikäs pakotti Samaritaanusta armahtamaan tätä viheliäistä miestä, vaikka hän oli pakanana pidetty? Onkopa pakanalla parempi sydän kuin papilla ja leviitalla? Ei hän ollut juuri selvä pakana, vaan hän oli siitä eriseurasta, jossa se väärä oppi saarnataan, jonka kautta ihmiset tulevat hulluksi. Hän oli lukenut raamattua, mutta hänellä oli se väärä usko, ettei ihminen tule autuaaksi sillä kristillisyydellä, jonka hän on saanut kasteesta, vaan että jotaki muutaki vielä tarvitaan.

Hänellä oli myös se väärä usko, ettei tule lähimmäisen rakkaus täytetyksi sillä, että ihminen tyhjä katsoo vaivaisen päälle ja surkuttelee häntä, vaan silloin vasta tulee lähimmäisen rakkaus täytetyksi, koska ihminen tekee jotakin hänen vaivansa lievittämiseksi: kustantaa lääkityksiä hänen päällensä ja ottaa vielä maksun omasta kukkarostansa. Mutta papilla ja leviitalla oli se usko, että lähimmäisen rakkaus tulee sillä täytetyksi, että ihminen katsoo vaivaisen päälle, surkuttelee häntä ja menee sitte ohitse, mutta ei tarvitse ihmisen omasta kukkarostansa kustantaa mitään vaivaisten auttamiseksi. Mutta Samaritaanus ei saattanut niin ajatella, vaikka hän oli puoli pakana ja huonona pidetty. Onkos sitte semmoisella parempi ja armahtavaisempi sydän kuin papilla ja leviitalla? Emme tiedä, mutta armahti hän kuitenki tätä viheliäistä ihmistä, joka ryöväritten käsiin langennut oli.

Tämä viheliäinen ihminen, jota ei pappi eikä leviitta tunteneet lähimmäiseksensä, on totisesti surkeassa ja viheliäisessä tilassa. Ensiksi on kaikki hänen tavaransa pois ryöstetty. Kaikki hänen matka rahansa, jolla hänen piti vaeltaman ijankaikkisuuteen, ovat hävitetyt. Kaikki hänen siveytensä, jonka hän rehellisyydellänsä oli koonnut, vietiin pois. Kaikki hänen ruokansa, jonka hän oli valmistanut niestaksi itsellensä hautaan, oli myös varastettu. Oman vanhurskauden kunnialliset vaatteet olit poisriisutut. Ne kauniit ja maailman edessä kelpaavaiset vaatteet, joita hän oli ostanut maailman porvarilta ja teettänyt maailman kraatarilla, joita hän aikoi panna päällensä haudassa, että hän saattais kelvollisesti, urhoollisesti ja miehuullisesti kumartaa itsensä maailman ruhtinaan edessä, kaikki se koreus oli pois viety. Itse makais hän tien päällä puoli kuolleena, verissä, haavoissa, viheliäisessä tilassa. Ryövärit olit surkeasti hänen tuntonsa raataneet. Jos se armollinen Samaritaanus ei olis armahtanut häntä, olis hän vissimmästi kuollut maantien päälle ja tullut kaikille korpeille ja pedoille ruoaksi.

Mutta se armollinen Samaritaanus ei saattanut nähdä tämän viheliäisen ihmisen kuolevan maantien päälle, vaikka pappi ja leviitta ei tunteneet tätä miestä lähimmäiseksensä. Koska hänen kukkarossansa ja plakkarissansa ei enää löytynyt sen vertaa rahaa, millä hän olis saattanut heidän vaivansa maksaa, jätit he tämän viheliäisen ihmisen kuolemaan maantien päälle, vaikka he olit hyvät ja kunnialliset kristityt. Ilmanki he arvelit, ettei se ole missään kirjoitettu, että meidän pitää omalla kustannuksella vaivaisia auttaman ja lääkityksiä heidän päällensä kustantaman.

Jos tällä viheliäisellä miehellä olis rahaa ollut, millä hän olis jaksanut heidän vaivansa maksaa, olisit he vissimmästi korjanneet häntä maantien päältä. Eli jos tämän viheliäisen ihmisen tunnossa olis ollut pikkuinen haava, olis vissimmästi pappi ja leviitta saattaneet sen haavan peittää suruttomuuden ploosterilla. Mutta koska hän oli jo alastomaksi riisuttu ja paljastettu, ettei ollut mitään paljaan ihon päällä, ja oli kokonansa verissä. Koska hänen tuntonsa oli kokonansa yhtenä haavana, kuin ryövärit olit hänen tuntonsa kiskoneet ja raataneet, niin ajatteli pappi ja leviitta, tämä haava ei ole enää paikkaama määrissä: Emme me tohdi näitä haavoja liikuttaa. Ja mistäs meille tulis maksu, jos me rupeisimme näitä haavoja ploosteroittemaan? Jos hän olis parempi mies, niin me antaisimme tolpan edestä paloviinaa, jolla hän saattais suoliansa voidella. Me antaisimme tolpan edestä omantunnon voidetta, että se lakkais verta vuotamasta. Me antaisimme tolpan edestä suruttomuuden ploosteria, milllä hän saattais omantunnon haavoja peittää. Mutta koska hän on kokonansa verissä ja haavoissa, niin emme saata hänelle mitään tehdä. Niin ajatteli pappi ja leviitta.

Mutta se armollinen Samaritaanus ei kysynyt sen perään, että tämä viheliäinen oli kokonansa verissä ja haavoissa, vaan kohta kuin hän näki hänen makaavan maantien päällä, armahti hän häntä. Mistäs tuli tämä armahtavaisuus hänelle, joka oli niin maailmalta ylönkatsottu ja niin huonona pidetty, ettei kukaan kehdannut katsoa hänen päällensä? Emme tiedä, mutta me luulemme, että veri se liikutti häntä: Se viheliäinen tilaisuus, kussa se ryöväriltä haavoitettu ihminen oli, sen viheliäisen ihmisen alastomuus, oman tunnon haavat, sydämen kipu ja hengellinen tuska, hengellisen kuoleman kilvoitus, huokaukset, vaikea valitus ääni, kyyneleet: kaikki tämä surkea viheliäisyys kävi niin kuin miekka sen armollisen Samaritaanuksen sydämeen. Ja jos tämä armollinen Samaritaanus ei olis armahtanut häntä, niin olis hän kuollut maantien päälle, ja ei olis yksikään hänen raatoansa korjannut.

Ole kiitetty, armollinen Samaritaanus, että sinä olet tätä viheliäistä miestä armahtanut ja maantien päältä korjannut! Ilman sinutta olis tämä viheliäinen ihminen kuollut verissä ja haavoissa, ja ei olis yksikään hänen henkensä perään kysynyt, jos et sinä olis häntä korjannut tien päältä ja vuodattanut öljyä ja viinaa hänen haavoihinsa. Kukas on sitonut niitä haavoja, joita ryövärit ovat tehneet tälle viheliäiselle miehelle? Kukas on vuodattanut viinaa ja öljyä siihen haavoitettuun ja veriseen omaantuntoon, jota ryövärit ovat kiskoneet ja raataneet?

Sinä, armollinen Samaritaanus, olet tämän viheliäisen ihmisen päälle armahtanut. Sinä olet häntä korjannut maantien päältä. Sinä olet hänen haavansa sitonut. Sinä olet hänen tuntoonsa vuodattanut viinaa ja öljyä. Sinä olet nostanut häntä ylös maasta, kussa hän makais puolikuolleena, voimatoinna ja raajarikkona, kipeänä ja sairaana, täynnänsä verta vuotavia haavoja, vertavuotavalla omallatunnolla, haavoitetulla sydämellä. Sinä, armollinen Samaritaanus olet vienyt häntä majaan, ja maksanut isännälle, mitä hän on kuluttanut hänen edestänsä, ja aioit vielä palatessa maksaa enemmän hänen edestänsä.

Mitäs sinä nyt ajattelet, ryöväriltä haavoitettu ihminen? Oletkos nyt niin parantunut, että sinä jaksat kiittää Samaritaanusta sen hyvän työn edestä, että hän on korjannut sinut tien päältä ja kustantanut niin paljon sinun edestäs? Sinä olisit ilman hänettä kuollut haavoissas ja veressäs. Jokos olet sen verran parantunut, että sinä jaksaisit häntä kiittää, kuin et muuta hyvää saata hänelle tehdä?

Minä luulen, että huono olet häntä vielä kiittämään. Mutta odota kuitenki siksi kuin hän tulee takaisin, jos silloin jaksaisit paremmin kiittää häntä, koska nyt et jaksa. Luuletkos hänen pian tulevan takaisin? Minä ajattelen, että hän tulee pian, jos sinä rakkaudella ja sydämen halulla odotat häntä. Minä uskon, että hän vielä muistaa sinua ja rukoilee sinun edestäs, että sinä pääsisit pian paranemaan, että jaksaisit häntä paremmin kiittää, koska hän tulee takaisin.

Silloin hän ottaa sinut omaan majaansa, kussa ryövärit ei pääse sinua haavoittamaan. Ja kaikki, jotka ovat häntä Samaritaanukseksi haukkuneet, saavat nähdä, että hän on parempi auttaja, kuin kaikki muut. Mutta muista nyt, sinä ryöväriltä haavoitettu ihminen, että se armollinen Samaritaanus on ottanut sinut ylös maantien päältä, jossa sinä puolikuolleena makaisit sinun verssäs ja muista myös hänen armollisia lupauksiansa, että hän palatessansa on luvannut maksaa isännälle, mitä hän kuluttaa sinun tähtes.

Tule pian takaisin armollinen Samaritaanus, se ryöväriltä haavoitettu ihminen odottaa sinua, että hän pääsis kiittämään ja ylistämään sinua sinun laupiutes tähden, ja sinun vaivas tähden, jota sinä olet nähnyt hänen tähtensä! Amen.

Alkuperäinen / Aunon kokoelma / Kansallisarkisto Helsinki /