N:o 47                           10 SUNNUNTAINA KOLMINAISUUDESTA 1851

"Ah surutoin! koskas synnistä lakkaat, Kuinks kauvan synnis murheetonna makaat? Ah! kuinka hartaast´ herättelee Herra, ja pyytää sinua oikeal tielle kerran; vaikks olet kauvan kyllä viipynyt, Tee kiiruust katumus." V.k. N:o 408.

Tämä virsikirjan katumus virsi on yksi huutavan ääni, jolla Pyhä Henki tahtoo herättää suruttomia syntisiä heidän makeasta unestansa, ehkä usein turhaan. Yksi surkea valitus ääni kuuluu paatuneitten ylitse, joka huutaa ja manaa syntisiä parannukseen. Mutta ei muutamat ole kuulevinansa. Sillä ensiksi on maailman puoskari antanut heille unijuomaa, ettei he saata herätä unestansa, vaikka unilukkari huiskuttais heitä kaikella voimalla. Vaikka hän löis heitä päähän sauvalla, niin että se kolahtaa, ei he vielä sittekään herää.

Ei ne ole sentähden kaikki valvoneet yötä, jotka nyt ovat nukkumassa, sillä muutamat ovat nukkuneet koko yön ja vielä kappaleen aikaa päivästäki, eikä vielä ole heränneet. Muutamat ovat heränneet ylön varhain, niinkuin he itse luulevat, ja sentähden pakkaa uni heille päivällä. Mutta ei nyt vielä ole maatapanemisen aika, ehkä kuinka varhain te olisitte heränneet. Kyllä vielä on työtä sekä ulkona että sisällä. Jos te nyt panette maata ennenkuin kaikki työ on tehty, niin jääpi tarpeellinen työ tekemättä, ja päiväpalkka annetaan sen jälkeen kuin työ on tehty. Mutta enpä minä tiedä, kuka olis ylön varhain herännyt, että hän sen syyn tähden tarvitsis nyt jo panna maata, koska aurinko on kuitenkin vielä ylhäällä. Kyllä taitaa pian se aika tulla, että aurinko laskee, ja kukas silloin näkee, mistä tie menee taivaaseen.

Vapahtaja on sanonut: "Vaeltakaat niin kauan kuin teillä valkeus on, ettei pimeys teitä käsittäisi." Joka pimeydessä vaeltaa, ei hän näe, mihinkä hän vaeltaa. Mutta voi niitä raukkoja, jotka ovat nukkuneet koko yön, ja vielä nukkuvat päiväkauden. Mikäs niille tulee neuvoksi, koska he viimein heräävät? Ne taitavat nukkua ijankaikkisesti, jotka tähän asti ei ole heränneet. Niin se näyttää, että ne raukat, jotka ei vielä ole heränneet, menevät unessansa ijankaikkisuuteen. Kyllä Jumalan Henki tässäkin virressä (408) huiskuttaa niitä juopuneita, jotka nukkuvat kosken niskassa, mutta ei ne herää siitä enemmän kuin päistyneet heräävät unilukkarin huiskuttamisesta. He nostavat päätänsä vain ja sanovat: "Etkös anna minulle nukkumarauhaa?"

Vanhat ihmiset muistavat vielä sen ajan, koska unilukkari kävi tässä Mooseksen sauvalla kolkuttamassa juopuneita, jotka kuorsasit niin kovin, ettei kuulunut papin saarna, juopuneitten kuorsaamisen tähden. Mutta nyt unilukkarin kolkuttaminen ja huiskuttaminen on kohta unhotettu. Ja vanhat saattavat niinkuin leikin päältä muistella tulevaisille polville, että on ennen ihmiset heränneet unilukkarin kolkuttamisen kautta, koska hän kävi Mooseksen sauvalla heidän päällensä, mutta ei siitä mitään, että he ovat itsekin saaneet yhden kolhauksen Mooseksen sauvasta, ja että heidän täytyi silloin nostaa päätänsä ja sanoa: "Miksis minua löit? En ole vielä nukkumassa."

Ilman aikaansa ilmanki vanha ihminen nojaa päätänsä rintapuuta vasten pyytääksensä unta. Ei hän ole tosin nukkumassa, mutta hän tekee itsensä nukkuvaiseksi. Se on kuitenkin huomaittu, että uni tulee pian niilleki, jotka ei ole pyytämässä unta, jopa sitte niille, jotka vasiten pyytävät unta. Profeetta sanoo niille suruttomille, jotka ei heränneet unestansa, vaikka heitä huiskutettiin kovan lain kautta, semmoisista on kirjoitettu profeetaissa, että he rakastavat unta. Ja mitäpä tekevät suruttomat muuta kuin rakastavat unta? He rakastavat unta erinomattain Herran huoneessa, kussa Jumalan sana menee niinkuin hyminä pään ylitse ja vaikuttaa niin makean unen, ettei muutamat kyllä herää, ennen kuin vasta ijankaikkisuudessa.

Vanha ihminen ajattelee, koska hän näkee, ettei ole Mooseksen sauva enää unilukkarin kädessä, niin hän ajattelee: Ilmanki minä nyt saan nukkua rauhassa. Ei hän nyt tule enää kolkuttamaan, ei hän tule enää herättämään minua. Ilmanki hän tästedes antaa minulle nukkuma rauhaa, olenpa minä jo kerran saanut yhden kolhauksen Mooseksen sauvasta, ei se nyt enää viitti minua kolkuttaa. Mutta varoita sinä itseäs, vanha ihminen, jos sinä rupeat ylön kovin kuorsaamaan, ettet saa vielä toisen kolhauksen Mooseksen sauvasta. Ja silloin sinä saat vielä semmoisen kolhauksen, että sinun pitää muistaman monta ajastaikaa, että sinä olet kerran saanut Mooseksen sauvasta aikaisen kolhauksen, ja taas panit maata ja rupeisit kuorsaamaan Herran huoneessa. Mutta toisen kerran sinä saat semmoisen kolhauksen, että reikä tulee pääkalloon.

Kyllä minä tiedän, että muutamilla on niin paksu pääkallo, ettei se tunne mitään, vaikka kuinka kolkutettaisiin. Otetaan esimerkki porosta, jolla on paksut luut. Se on niin laiska, ettei se pakene, vaikka kuinka pieksettäisiin. Ja otetaan esimerkki karhusta, jolla on niin paatuneet luut pääkallossa, ettei luotikaan mene läpi. Mutta rietas on muutamille ihmisille tehnyt rautalakin ja rintarautoja, ettei Jumalan kaksiteräinen miekka pidä pystymän. Kuinka semmoiset paatuneet henget tuntisit unilukkarin kolkuttamista? Ja koska taas unilukkari niitä huiskuttaa, jotka ovat kerran heränneet ja taas uneliaisuuteen menneet, niin riettaan enkelit pääsevät nauramaan ja sanomaan: "Ka, se! Jopa saitte aikaisen kolhauksen." Sillä ei suinkaan riettaan enkelit itse nuku kirkossa, vaan tekevät semmoisia konstia, että netkin harvat sielut, jotka ovat valvomassa, kääntäisit silmänsä ja korvansa pois saarnasta.

Sentähden ei ole unilukkari niin usein käynyt Mooseksen sauvan kanssa näinä aikoina, että riettaan enkelit nauravat. Mutta jos tässä ylön paljon nukutaan, niin täytyy Mooseksen sauvan ruveta liikkumaan. Pyhä Henki kyllä huiskuttaa muutampia näillä sanoilla, jotka löytyvät kirjoitettuna virsikirjan virressä numero 408: "Ah surutoin! koskas synnistä lakkaat, Kuinks kauan synnis murheetonna makaat? Ah! kuinka hartaast herättelee  Herra, Ja pyytää sinua oikeal tielle kerran." Mutta mitä se auttaa, että Herra hartaast herättelee? Ei juopuneet kuitenkaan herää, koska maailman puoskari antaa heille pirun paskaa ja unijuomaa. Jumalan sana menee niin kuin hyminä pään ylitse, eli yhdestä korvasta sisälle ja toisen kautta ulos, ei se tule sydäntä kohti koskaan.

Kyllä nyt olis aika nousta ylös unesta, sekä niillä, jotka ovat nukkuneet pimeyden ajan ja vielä päivän aikana, niin myös niillä onnettomilla sieluilla, jotka rupeisit katumaan, että he heräsit ylön varhain, ja siitä syystä lepäävät puolen päivän aikana. Ei ole kuitenkaan peltomiehillä aikaa nukkua, jos heidän peltonsa pitää tuleman kylvetyksi oikealla ajalla. Eikä ole matkamiehellä aikaa nukkua päivän aikana, jos hänen pitää kostuman perille, ennenkuin kaikki ihmiset panevat maata.

Mutta maailman huorat, jotka yöllä fästäävät, niille näkyy uni tulevan päivällä. Niin myös varkaat, jotka yöllä käyvät varkaus reissuissa, ne nukkuvat päivällä. Niin myös juomarit, jotka viipyvät krouvissa aamuun asti, ne nukkuvat sitte päivä kaudet. Mutta oikeat ihmiset, jotka jo työstänsä pitävät vaaria, ei niillä ole joutoa nukkua päivän aikana. Kuitenkin pakkaa nyt uni väkisin muutamille työn tekijöille Herran viinamäessä. Se näyttää siltä kuin olisit he nyt katumassa, että he ylön varhain heräisit unestansa. Mutta minä sanon teille, te unen kanssa taistelevaiset, jos te olette ylön varhain heränneet, niin pankaat nyt maata ja nukkukaat hyvin, että jaksatte taas pimeyden aikana juoda ja tapella, huorain kanssa fästätä ja varastaa, niin kuin te ennen teitte.

Eipä ole teidän taivaallinen vanhin jaksanut nukkua, eipä hän ole saanut unta, koska hän itki teidän ylitsenne ja surkutteli jumalattomain lasten onnettomuutta, koska heidän piti niin sokeiksi tuleman, ettei he enää nähneet omaa kadotustansa. Kyllähän niillä raukoilla on hauska, jotka valkean kanssa fästäävät ja puukon kanssa tieraavat, mutta vanhemman sydän värisee, ja kyyneleet vuotavat hänen silmistänsä, koska ne sokeat raukat ei tottele ollenkaan vanhemman käskyjä, eikä heitä pois fästäämästä valkean kanssa, ennenkuin koko huonet syttyy palamaan.

Katso, näin he tekevät hulliaisena, he saattavat jo silloin vanhemmalle surua ja mielikarvautta. Ja koska nämät jumalattomat sikiät tulevat raavaammaksi, silloin rupeavat he juomaan ja tappelemaan, huorain kanssa fästäämään ja varastamaan. Ja koska vanhin heitä toruu ja manaa parempaan elämään, silloin he kiroavat vanhintansa, pilkkaavat hänen kyyneleensä ja sanovat murheelliselle vanhemmalle: "Pidä suus kiinni ja älä pidä meistä vaaria, itse me vastaamme." Ka, semmoisia kauniita poikia on taivaallinen vanhin tähän päivään asti ruokkinut ja ylöskasvattanut. Ilmanki nyt on vihollisella ilo, koska hän tulee soimaamaan vanhinta ja sanomaan: "Kauniitpa sulla on lapset, huorat ja varkaat, juomarit ja murhaajat, kelmit ja rakkarit."

Tänä päivänä itkee vanhin ja surkuttelee niitä onnettomia raukkoja, jotka ei näe kahta kyynärää eteensä, ja kuitenkin pitävät itsensä viisaana. Kukas tiesi löytyykö nyt turmeluksen kaupungissa yhtään sielua, joka kuulee taivaallisen vanhemman vaikeata valitus ääntä, koska hän surkuttelee heidän sokeuttansa, ettei he tunteneet etsikko aikaansa. Ja ne harvat sielut, jotka ovat nähneet hänen kyyneleensä vuotavan tämän onnettoman kansan ylitse, kukatiesi jaksavatko netkään valvoa yrttitarhassa, koska jumalattomain lasten synnit rupeisit hänen tuntoansa polttamaan.

Mutta rukoilkaat kuitenkin, te Jeesuksen opetuslapset, jotka olette nähneet taivaallisen vanhemman kyyneleet vuotavan, että hän varjelis teitä siitä onnettomuudesta, joka paatuneitten edessä seisoo; että te pääsisitte pakenemaan taivaallisen vanhemman turviin, koska vihollinen tulee hävittämään turmeluksen kaupunkia. Kuule murheellinen vanhin, itkeväisten, parkuvaisten ja imeväisten lasten huokaus! Isä meidän jne.

Evankeliumi: Luuk. 19: 41

Me kuulimme meidän pyhässä evankeliumissa, että Jeesus itki Jerusalemin kaupungin asuvaisia ja surkutteli heidän sokeuttansa ja onnettomuuttansa, jotka ei antaneet itseänsä johdattaa totiseen katumukseen ja parannukseen, vaikka Herra oli niin hartaasti herätellyt heitä suruttomuudestansa. Lukekaamme nyt tänä päivänä nämät Jeesuksen kyyneleet, ja katselkaamme jos joku kyynele olis meidänki edestämme vuotanut, koska me Jumalan armon kautta katsomme: Mikä mahtaa olla syy siihen, että syntisen sydän pitää oleman niin kova ja paatunut, että Jeesuksen täytyy itkeä hänen tähtensä? Ensiksi. Israel ja Daavid, se on, kristilliset vanhemmat, saavat surun ja murheen, koska jumalattomat lapset saattavat heitä murheella hautaan. Toiseksi. Rakel itkee lapsiansa, eikä anna itseänsä lohduttaa. Se on: vanhemmalle tulee yksi suure muret, koska vihollinen tappaa hänen lapsiansa.

Jospa taivaallinen vanhin antais kaikille katuvaisille yhden särjetyn sydämen, että hänelle tulis jostakusta lapsesta ilo kaikkien hänen kyyneltensä edestä, sillä vaikka hän on itkenyt kaikkein tähden, ei hänelle tule sentähden monesta ilo, koska useimmat pilkkaavat vanhemman kyyneleet ja tallaavat hänen vertansa.

Ensiksi. Israel ja Daavid saivat murheen lapsistansa, sillä heidän lapsensa olit jumalattomat. Emme me saata muutoin ymmärtää, minkä kaltainen taivaallisen vanhemman sydän on, ennenkuin me tunnemme maallisen vanhemman sydämen. Vaikka maallisen vanhemman sydän on monessa asiassa puuttuvainen, on hänessä kuitenkin vielä jäänyt joku rakkauden kipinä. Nimittäin senkaltaisen vanhemman sydämeen, johon rietas ei ole paskantanut. Me tiedämme, ettei muutamilla vanhemmilla olekaan vanhemman sydän. Muutamat vanhemmat ovat pahemmat vielä kuin luontokappaleet, jotka kuitenkin murehtivat poikiansa ja antavat vielä henkensä alttiiksi, koska pojat ovat vaarassa. Kaikki taivaan linnut, joilla lämmin veri on sydämessä, antavat oman henkensä poikainsa edestä. Muutampi ihminen on pahempi kuin lohikäärme, joka laskee munansa hiedan sisälle eikä huoli heistä enää.

Senkaltaisista vanhemmista emme saata ottaa yhtään esimerkkiä, sillä ei heillä olekaan vanhemman sydän, jotka ei tunnusta omia lapsiansa omaksensa, eikä anna heille isän nimeäkään, vaan jättävät lapsensa törmän päälle, niin kuin lohikäärme laskee muniansa hiedan sisälle. Ahneuden perkele ja kunnian rietas ovat tappaneet ja pois ottaneet kaiken rakkauden senkaltaisten vanhempain sydämestä, jotka jättävät omia lapsiansa orvoiksi ja turvattomiksi maan päällä.

Mutta Israelista ja Daavidista, jotka itse olit kristityt, vaikka lapset olit jumalattomat, niillä oli totisesti vanhemman sydän. Niistä me saatamme ottaa jonkun esimerkin, koska me tahdomme tutkia, mikä maallisen vanhemman sydämessä on jäänyt entisestä Jumalan kuvasta, sillä niillä oli totisesti vanhemman sydän. Me kuulemme siis raamatusta, että Israelin lapset olit jumalattomat. He suutuit veljellensä Joosefille, joka kantoi juoruja vanhemmalle, kummoinen paha elämä oli heillä vanhemman selän takana, ja olisit he vielä tappaneet veljensä, jos ei vanhin veli Ruben olis estänyt heitä. Kuitenkin he myit hänet vieraalle maalle ja valehtelit vanhemman edessä, että paha peto oli hänen poikansa tappanut.

Ja vaikka he näit, minkäkaltainen muret tuli vanhemmalle heidän kelmiytensä  tähden, niin ei yksikään heistä ilmoittanut vanhemmalle, että hänen poikansa oli vielä elämässä. Ei vanhin poika Rubenikaan tehnyt sitä hyvää vanhemmalle, että hän olis ilmoittanut hänelle, että Joosef oli elämässä, vaikka hän oli pelastanut Joosefin kuolemasta.

Ja semmoinen se nyt on se luonnollinen siveys. Ei se tahdo omia syntejänsä maailmalle huutaa, eikä muitten syntiä ilmoittaa. Hän saattoi kyllä nähdä sen surkeuden kuin vanhemmalle tuli. Hän saattoi nähdä vanhempansa kuolevan murheesta, mutta ei hän viittinyt sen verran sanoa: sinun poikas elää. Semmoiset ovat ne kauniit lapsukaiset, jotka saattavat vanhempansa harmajat hiukset murheella hautaan. Ensin ne tekevät pahaa, ja sitte ne valehtelevat, ettei heidän pahuutensa tulis ilmi. Ja kuitenkin tuli heidän pahuutensa ilmi. Koska hätä tuli Israelin pojille, silloin rupeis tunto soimaamaan ja kantamaan päälle, että he olit semmoisen rangaistuksen hyvin ansainneet kovuutensa ja armottomuutensa tähden veljeänsä kohtaan.

Mitäs auttoi nyt, että Ruben soimais heitä siitä synnistä, koska hän oli itsekin osallinen siinä, ettei hän ilmoittanut vanhemmalle, kuinka ne olit tehneet Joosefille. Hän saattoi kuitenkin vanhempansa harmajat hiukset murheella hautaan, koska hän peitti toisten murhamiesten synnit. Hän pelkäis ilmanki, että nuot toiset suuttuvat hänelle, jos hän ilmoittaa vanhemmalle totuuden. Ei hän tahtonutkaan maailman vihaa kantaa totuuden tähden. Ei hän tahtonut kunniattomaksi tulla maailman edessä. Murhamiesten ystävyys oli hänelle parempi kuin vanhemman rakkaus.

Vanhemman surkeus ja vanhemman kyyneleet ei koskeneet siveän miehen sydämeen. Kyllä olis vanhin hänen tähtensä saanut kuolla murheessa. Ei hän maailman ystävyyden tähden armahtanut synnyttäjäänsä, olis hän kyllä maailman kunnian tähden saattanut vanhempansa harmajat hiukset murheella hautaan. Katsokaat nyt teidän haamuanne tässä Rubenissa, te siveät miehet, jotka sanotte: parempi on huorain ja varkaitten synnit peittää ja salata, kuin ilmoittaa. Katsokaat nyt, te murhamiesten ystävät, te olette syypäät siihen, että taivaallisen vanhemman täytyy kuolla murheen tähden. Mutta niin kuin te peitätte varkaitten ja murhamiesten synnit, niin te olette itse peitetyt ijankaikkisesti vanhemman sydämen rakkaudesta, ettei yksikään armon säde pidä paistaman teidän päällenne.

Mutta niinkuin Israel sai suuren murheen lapsistansa, vaikka hän oli itse kristitty, niin sai myös Daavid vielä suuremman murheen muutamista lapsista, vaikka hän oli itse kristitty, vaikka hän oli tosin käynyt pahoilla esimerkeillä lastensa edellä, koska hän lankeis armon tilasta ehdollisiin synteihin, jonka tähden Jeesuksen ristin viholliset luulevat saavansa iloa. Ja saavat kanssa riettaan enkelit iloa yhden kristityn lankeemuksesta, koska he sanovat: "Kauniit ovat kristityn esimerkit, kauniit ovat kristityn hedelmät. Daavidkos kanssa on kristitty? Muutampi verikoira ja huorapukki!"

Mutta eipä Daavid suuttunutkaan, vaikka muutampi kristityn vihollinen tuli häntä haukkumaan verikoiraksi. Eipä Daavid kostanutkaan vihollisillensa, vaikka oma väki yllytti. Mutta Daavidilla oli vanhemman sydän, koska se jumalatoin poika Absalom kävi vanhemman hengen päälle. Eikä olis se poika kyllä säästänyt isäänsä, jos se olis saanut hänet kynsiinsä, mutta yhtä hyvin tuli Daavidille semmoinen sydämellinen murhe sen jumalattoman pojan kuolemasta, että hän rupeis huutamaan: "Voi minun  poikani  Absalom, jospa minä olisin kuollut sinun edestäs!"

Katso, siinä nyt oli oikea vanhimman sydän. Jos jumalattomat lapset käyvät pakanallisen vanhemman hengen päälle, niin he suuttuvat hirmuisesti, ja rakkaus puuttuu kaikki, ei ole enää semmoisille lapsille armoa vanhemman sydämessä, vaikka kuinka katuisit. Mutta yhden kristillisen vanhemman sydämessä oli vielä niin paljon rakkautta, että hän olis saattanut kuolla vielä jumalattomain lasten edestä, ja murhaajansa edestä. O, ihmeellinen vanhemman sydän! Siinä on yksi syvä paikka, jota ei saata ihmisen järki käsittää. Mutta nyt päätetään yhden kristillisen vanhemman sydämestä, millinen taivaallisen vanhemman sydän on.

Jos Daavidin sydän on saanut tuta yhden sanomattoman murheen jumalattoman pojan kuolemasta, jos hän on huutanut: "Voi, voi! minun poikani Absalom!" Kuinka sitte taivaallinen vanhin huutaa, koska hän näkee lapsiansa, jotka kuitenkin luomisen puolesta ovat hänen lapsensa, kuinka taivaallinen vanhin huutaa: "Voi! Voi!", koska hän kuulee lapsiansa parkuvan vihollisen kynsissä, eikä pääse kuitenkaan auttamaan heitä, koska he ovat niin paatuneet, että he kiroavat Luojaansa ja tallaavat hänen vertansa ja pilkkaavat hänen kyyneleensä.

Voi! Voi! kuinka hän tänäkin päivänä itkee ja surkuttelee niitä onnettomia sieluja, jotka ei ole ottaneet hänen opetuksiansa vastaan, vaan menevät sokeudessansa helvettiin. Ja ovatkopa nyt kaikki sokeat, jotka menevät helvettiin? Eiköpä jo muutamat mene avoimilla silmillä helvettiin? Jotka ovat jo kerran saaneet silmänsä auki, ovat jo tunteneet, mikä hirmuinen vaiva on helvetissä, ovat myös tunteneet, mikä sanomatoin ilo on taivaassa, mutta yhtähyvin pyörtävät takaisin maailmaan ja rupeavat vastauudesta ristiinnaulitsemaan Vapahtajaansa himoilla ja haluilla, menevätkös ne sokeana helvettiin? Ei, vaan juuri avoimilla silmillä semmoiset menevät helvettiin.

Voi! Voi! kuinka taivaallinen vanhin tänä päivänä itkee teidän ylitsenne, te vaivaiset sielut, ja huutaa murheellisella sydämellä: "O! jos sinä tietäisit, onnetoin kaupunki, onnetoin seurakunta, onnetoin kyläkunta, jos sinä tietäisit, mitä sinun rauhaas sopii, niin sinä ajattelisit tällä sinun ajallas, mutta se on kätketty sinun silmäis edestä.

Ja koska me kuulemme taivaallisen vanhemman vaikiata valitus ääntä, koska me näemme rakkauden kyyneleet vuotavan hänen silmistänsä, niin me mahdamme sanoa: Tuossa nyt kiitos sinulle, murheellinen vanhin, tuossa nyt kiitos sen edestä, että sinä olet näitä raukkoja suurella vaivalla ja verenvuodatuksella synnyttänyt. Tuossa nyt kiitos, murheellinen vanhin, sen edestä, että sinä olet näitä raukkoja ruokkinut ja ylöskasvattanut. Niin pian kuin ensimmäinen hammas kasvaa suuhun, purevat he sinun rintojas, koska he rupeavat konttaamaan, kiskovat he jo vanhemman tukkaa.

Koska he ensimmäisen askeleen astuvat, saattavat he jo pahaa tehdä. Koska he rupeavat käymään, tulee myös halu valkean kanssa fästätä ja terävän puukon kanssa juosta, niin että vanhemman sydän juuri vapisee, koska hän näkee, kuinka rietas antaa tuommoiselle hulliaiselle rohkeuden valkean kanssa fästäämään, terävän veitsen kanssa hopusti juoksemaan ja pöydän päällä kiikkumaan. Ja koska vanhin ottaa ne murha-aseet pois lapsen kädestä, niin se parkuu vielä ja uhkaa, vaikkei itse ole isompi kuin kärppä: uhkaa jo nyrkillänsä vanhemman piestä sen edestä, että hän otti murha-aseen pois.

Semmoinen se nyt on vanhan aatamin lasten elämäkerta. Itseys, ylpeys ja vastahakoisuus pienuudesta saakka. Nyrkin kokoinen sikiä pitää itsensä niin viisaana, ettei hänen tarvitse vanhemman käskyjä kuunnella. Jos vanhemman sydän vapisee ja värisee sen hullun rohkeuden tähden, mikä lapsilla on, niin hulliaiset nauravat. Jos vanhin vetää väkisin muutaman huoran huorapukin alta, niin huora sanoo: "Kyllä sitte! Et sinä aina ole minun persettäni vahtaamassa." Semmoisen kiitoksen vanhin saapi lapsilta, koska hän tahtoo estää heitä synnistä, ja surmaamasta itseänsä. Mitäs nyt semmoiset hukan penikat tekevät, koska he pääsevät raavaammaksi, tulevatkos he sitte viisaammaksi? Rupeavatkos he silloin lapsuuden hulluutta katumaan? Katuvat ilmanki! Koska he tulevat itse mieheksi, rupeavat he juomaan, kiroamaan ja tappelemaan, huorin tekemään ja varastamaan. Ja jos vanhin tahtoo varoittaa heitä senkaltaisesta hirmuisesta elämästä, silloin pieksävät he vanhempiansa ja sanovat: "Pidä suus kiinni, vanha houkka! Et sinä ole minun edestäni vastaamassa."

Semmoiset ovat nyt vanhan aatamin lapset: pahemmat vielä kuin hukan penikat. Voi! Voi! niitä raukkoja, jotka ei näe kahta kyynärää eteensä, ja kuitenkin pitävät itseänsä viisaana. Jos maallisen vanhemman sydän saapi kärsiä surua ja mielikarvautta senkaltaisista lapsista, jotka ei näe ollenkaan onnettomuuttansa, vaan juoksevat päätänsä myöten helvettiin, niin että vanhemman täytyy valittaa niinkuin se vanha Israel: "Te saatatte minun harmajat hiukseni murheella hautaan." Mitä sitte taivaallinen vanhin, joka näkee vielä edemmäksi kuin maallinen vanhin. Hänen sydämensä tahtoo haljeta murheesta, koska hän näkee, kuinka ne sokeat raukat, jotka asuvat turmeluksen kaupungissa, tulevat täällä ajassa jo onnettomiksi ja vielä sitte ijankaikkisesti, koska he ei etsikko aikaansa tunteneet. Itse vasiten yllytit vihollisen päällensä ja sillä lailla surmattiin.

Katso, tuommoisen murheen ja mielikarvauden saattavat jumalattomat lapset vanhemmalle, ja siinä nyt on kiitos sinulle, murheellinen vanhin. Siinä nyt on kiitos sen edestä, että sinä olet näitä raukkoja suurella tuskalla, vaivalla ja veren vuodatuksella synnyttänyt. Siinä on kiitos sen edestä, että sinä olet näitä hukan penikoita ruokkinut ja ylöskasvattanut. Usein sinä valvoissas heidän ylitsensä kumarsit polviasi rukoilemaan näitten onnettomain raukkain edestä, että he tulisit Jumalan lapseksi, että sinä saisit iloita heidän kanssansa taivaan valtakunnassa.

Mutta turhaan ovat sinun kyynelees vuotaneet, taivaallinen vanhin. Hukkaan olet sinä vuodattanut verta viimeiseen pisaraan asti. Ei ole paatuneet lapset ottaneet vaaria sinun kyyneleistäs ja sinun huokauksistas. Ne pilkkaavat sinun kyyneleitäs ja tallaavat sinun vertas. Onkos täällä yhtään, josta vanhemmalle tulis ilo? Onkos yhtään niitten paatuneitten keskellä, joka mahtuu vanhemman sydämeen?

Toiseksi. Rakel itkee lapsiansa, eikä anna itseänsä lohduttaa. Rakel, Israelin ihana vaimo, sen vanhurskaan Joosefin ja Benjaminin äiti, kuoli synnyttäissä sitä nuorinta lasta. Hän oli yksi vanhin, jonka viattomat lapset tapettiin Betlehemissä, josta tuli vanhemman sydämelle sydämen kipu, koska hän näki, kuinka viattomat lapset surmattiin viholliselta. Onkos nyt yksikään täällä, josta tulis murheelliselle vanhemmalle ilo, jos hän surmattaisiin Betlehemissä Marian pojan tähden. Yksi vanhurskas Joosef oli silloin, joka oli rakas vanhemman sydämelle, mutta sekin myytiin pakanoille. Ja koska hän ei tahtonut huoruuteen ryhtyä pakanallisen emännän kanssa, täytyi hänen istua vankeudessa kaksi ajastaikaa. Kuitenkin sai vanhin ilon tästä pojasta: nimittäin Joosefista.

Mutta onkos nyt monta lasta täällä, josta tulis murheelliselle vanhemmalle ilo? Ei taida olla monta, jotka vanhurskauden tähden olisit istuneet vankeudessa, eli Marian pojan tähden olisit tapetut ruumiin puolesta Betlehemissä. Ei taida olla monta, joista vanhemmalle tulis semmoinen ilo, että hän saattais sanoa: "Nyt minä tahdon mielelläni kuolla, koska minun silmäni ovat nähneet sinut, että sinä olet vielä elämässä." Sinä vanhurskas Joosef! Oletkos vielä elämässä? Pitääkös murheellisen vanhemman saaman sen ilon sinusta, että sinä olet vielä elämässä, vai onko se julma peto kiskonut ja repinyt ja raatanut sinun sielusi, ja tappanut sinun henkesi, niinkuin sinun pakanalliset veljesi sanovat, että peto on sinut tappanut?

Minä luulen kuitenkin, että sinä olet elämässä, Joosef, ehkä pakanallisessa maassa, kussa hävittömät huorat valehtelevat sinun päällesi, että sinä olet tahtonut heitä häpiään saattaa. Se toivo on, että sinusta pitää tuleman vanhemman sydämelle ilo, jos sinä aina pidät itseäs lujana Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalan tykö. Vaikka pakanalliset veljet sinua vihaavat ja tahtovat tappaa, yhtä hyvin kääntyy heidän vihansa Jumalan kunniaksi, että pakanalliset veljet häätyvät viimein anomaan anteeksi heidän vääryytensä, jota he ovat tehneet sinua vastaan.

Ja sinusta kans on toivo, sinä murheellinen Maria Magdaleena, että sinun kyynelees ja sinun huokaukses vaikuttavat niin paljon, että se suuri ristinkantaja nousee ylös kuolluista. Mutta sinä onnetoin Juudas, joka olet pois vilpistynyt ja maailman rakkauden tähden sopinut vihollisten kanssa, ja ahneuden tähden luvannut Jeesuksen ristin vihollisille, että sinä olet saattava hänet ilman kapinata ylimmäisten pappein ja maailman herrain tuomion alle. Turhaan olet sinä niin monta ajastaikaa käynyt Jeesuksen koulussa. Turhaan on hän sinua neuvonut ja opettanut. Et sinä ole tullut sen kautta viisaammaksi, vaan enemmän olet paatunut.

Mikäs perkele se oli, joka meni sinun sydämees, koska sinä menit takaisin maailmaan. Ja mikäs perkele se oli, joka meni sinun sydämees, koska sinä sen kastetun palan jälkeen menit pois muitten opetuslasten seurasta, ennenkuin Herran ehtoollinen oli päätetty, ennenkuin virsi oli veisattu? Taisi olla ahneuden perkele, joka pani sinut pettämään sinun Vapahtajaas. Taisi olla vihan perkele, joka antoi sinulle hopun erkaantumaan toisten opetuslasten seurasta. Vai oliko se kastettu palainen tarttunut väärään kurkkuun, että sinun täytyi mennä ulos oksentamaan myrkkysi kristittyin päälle?

Et sinä vain sokeana mene helvettiin. Kyllä sinulle on sen verran puhuttu, kuinka Vapahtajan pettäjälle käypi. Mutta sinä ajattelet ilmanki, että muut opetuslapset ei tarvitse tietää, mikä mies sinä olet. Sinä tahdot olla kristitty kristittyin seurassa, ja perkele perkeleitten seurassa. Ja kuitenkin vaikuttaa se kastettu palainen niin paljon, että sinun täytyy nyt paeta ulos muitten opetuslasten seurasta, vaikka yö on. Mihinkäs sinä menet, Juudas, koska et pysynyt enää muitten opetuslasten seurassa, etkä pyörtänyt enää takaisin rukouksiin kiitosvirttä veisaamaan. Tulikos sinulle kusihoppu, vai minkä syyn tähden sinä menit ulos pimeään maailmaan, ennenkuin Herran siunaus oli luettu?

Koska sinä nyt olet erkaintunut muitten opetuslasten seurasta, ja olet mennyt ulos pimeään maailmaan, vaikka olet saanut semmoisen varoituksen ja viimeisen rakkauden merkin Vapahtajan omasta kädestä, kyllä kerran polttaa se viatoin veri, jonkas olet pettänyt, sinun tuntoas, mutta silloin ei auta enää katumuskaan. Ei auta enää synnin tunnustus, koska et ole tunnustanut silloin tutkistelemuksen aikana Jeesuksen opetuslapsille. Ei auta sekään sinua, että sinä viskaat vääryyden rahat kirkkoon, vaan sinun täytyy mennä ulos hirttämään itses, että kaikki muut opetuslapset näkisit, mikä onnetoin ja hirmuinen kuolema tulee niille raukoille, jotka ahneuden tähden ja maailman rakkauden tähden pettävät Vapahtajansa.

Hukkaan ovat taivaallisen vanhemman kyyneleet vuotaneet sinun tähtesi, Juudas parka! Vaikka sinä sokea raukka et ole nähnyt hänen verta vuotavan yrttitarhassa ja Golgatan mäellä, ovat kuitenkin muut opetuslapset nähneet hänen verensä tippuvan hänen otsastansa. Mutta uni pakkaa niin väkevästi niittenki päälle, ettei he voi valvoa ja rukoilla hänen kanssansa. Voi! Voi! niitäkin raukkoja, jotka unihorroksissa näkevät taivaallisen vanhemman hikoilevan verta, eikä sentähden jaksa valvoa ja rukoilla, ettei he joutuis kiusaukseen?

Eikös ole Herra käynyt kolme kertaa herättelemässä teitä, ja joka kerta kuin hän tuli, löysi hän teidät murheen tähden makaamasta. Makaattekos te vielä ja lepäätte? Jo nyt kyllä on: "Katso, Juudas tulee pian vihollisten joukon kanssa ottamaan Jeesusta kiinni, ja silloin täytyy teidän viimein herätä ylös teidän uneliaisuudestanne.

Me olemme nyt nähneet taivaallisen vanhemman itkevän ja surkuttelevan sitä onnetointa kansaa, joka asuu turmeluksen kaupungissa. Mutta tämä kansa ei ole etsikko aikaansa tuntenut. Turhaan ovat Vapahtajan kyyneleet vuotaneet heidän tähtensä. Ei ole niille raukoille tullut yhtään apua Vapahtajan kärsimisestä ja kuolemasta. Ei ole vanhemmalle tullut iloa monesta lapsesta, joita hän on suurella vaivalla ja veren vuodatuksella synnyttänyt. Onkos täällä joku sielu, joka on sovitettu taivaallisen vanhemman kanssa, jonka päälle se kallis sovintoveri ei ole hukkaan vuotanut, tulkoon nyt puhdistetulla sydämellä ja kuitenkin särjetyllä sydämellä armoistuimen eteen, ja rukoilkoon, ettei taivaallisen vanhemman kyyneleet tulis koskaan unhotetuksi, ettei koskaan kuivettuis se veri, joka vanhemman sydämestä vuotanut on, vaan että se aina pysyis tuoreena ja vereksenä ja märkänä.

Mitäs kuivettunut veri vaikuttaa? Jos vanhemman veri ei pysy tuoreena, vereksenä ja märkänä sydämessä, niin tulee kuolema. Mistä vastasyntyneet ovat sen veren saaneet, joka heidän sydämessänsä on? Eikös ole se veri tullut vanhemman sydämestä, nimittäin se veri, joka ylöspitää niitten vastasyntyneitten henkeä? Voi! Voi! lapsukaiset, ajatelkaat perään, että se veri, joka teidän sydämissänne on, ja teidän verisuonissanne, se on tullut vanhemman sydämestä. Pitäiskö teidän enää pilkkaaman vanhemman kyyneleitä, jotka olette saaneet verta vanhemman sydämestä, joka ylös pitää teidän henkenne? Ja vielä täytyy taivaallisen vanhemman imettää teitä. Hänen täytyy antaa teidän imeä armoa vuotavaisia rintojansa, että se heikko henki, joka teissä on, pysyis teissä, ja että te kasvaisitte armossa, ja viisaudessa Jumalan ja ihmisten edessä.

Muistakaat nyt lapsukaiset ne vanhemman kyyneleet, jotka tänä päivänä ovat hänen silmistänsä vuotaneet teidän ja kaikkein jumalattomain lasten tähden. Antakaat ne kyyneleet paistaa niinkuin päärlyt teidän silmissänne, niinkuin kalliit kivet teidän kruunuissanne, niinkuin aamusade teidän sydämissänne, että te viimein pääsisitte lukemaan kirkastetuilla silmillä vanhemman kyyneleet uuden Jerusalemin kaupungissa, vanhemman kuumat kyyneleet, jotka ovat tosin vuotaneet kaikkein jumalattomain lasten edestä siinä suuressa turmeluksen kaupungissa. Mutta ainoastansa opetuslapset niitä näkevät ja tuntevat painavaksi ja raskaaksi, koska ne putoavat paatuneitten tunnon päälle.

Lukekaat, lukekaat, te Jeesuksen opetuslapset, lukekaat vanhemman kyyneleet, jos te saatatte, ja kootkaat niitä sydämeen nyt ja ijankaikkisesti. Amen.

Alkuperäinen / Aunon kokoelma / Helsingin yliopistonkirjasto /