N:o 41B                     4 SUNNUNTAINA KOLMINAISUUDESTA 1859

Antakaat niin teille annetaan; anteeksi antakaat, niin teille anteeksi annetaan.

Meidän Vapahtajamme on tämän päivän evankeliumissa ynnä muitten opetusten ja neuvomisten kanssa puhunut näitä sanoja, jotka kuuluvat hengellisiin asioihin, koska niitä oikein ymmärretään.

Ensimmäinen opetus: Antakaat, niin teille annetaan, kuuluu myös maalliseen anteliaisuuteen, eli lähimmäisen auttamiseen, joka kyllä on itsestänsä tarpeellinen. Mutta kuin anteliaisuus ei kelpaa autuuden perustukseksi sentähden, että kristityillä on niin vähän rakkautta, ettei he saata rakkaudesta antaa, mutta tunnon vaatimisesta, niin on vanha ihminen vastahakoinen siihen auttamiseen erinomattain siitä syystä, ettei he sillä auttamisella tienaa mitään.

Kyllä vaivaisilla on usein semmoinen usko, että Jumala maksaa moneen tuhanteen kertaan takaisin, mitä heille annetaan. Vaikka tämän aikaiset suruttomat köyhät ovat tunnottomat ja kiittämättömät, ettei he tunne hyvää eikä pahaa. Ja niillä on kristillisyyden mitta peräsuolessa. He mittaavat kristillisyyden oman peräsuolensa jälkeen. Ja se on hyvä kristitty, joka auttaa köyhiä. Eikä he kysy perään, jos on auttama varoja, eli ei ole, vaan he tahtovat kohta väkisin ottaa, niinkuin heillä olis oikeus saada. Sentähden on raskas semmoisille antaa, jotka ei tyydy koskaan, vaan jota enemmän he saavat, sen enemmän he tahtovat. Sentähden semmoiset tarvitsevaiset ei taida todistaa, että kristityt ovat uskon hedelmiä osoittaneet.

Mutta kristityt auttavat kuitenki varojansa myöten, vaikka suruttomat vaivaiset ei sano enää niinkuin ennen suruttomuuden aikana: "Kosta, Jumala, suuri kiitos, Jumala maksakoon tuhanteen kertaan takaisin." Kristityt Lutheruksen valtakunnassa ei saata uskoa, että Jumala sentähden ottaa ja korjaa heitä ijankaikkisiin majoihin, että he ovat vaivaisia auttaneet. Mutta paavilaiset kyllä paljon rakentavat autuuttansa sen päälle, että he ovat vaivaisia auttaneet. Niinkuin myös suruttomat täällä rakentavat autuutensa sen päälle, että he ovat köyhiä auttaneet. Sillä semmoiset sanovat usein kristityille: "Enemmän minä olen köyhiä auttanut kuin sinä."

Toinen sana: Anteeksi antakaat niin teille anteeksi annetaan. Se kuuluu totisesti oikeaan kristillisyyteen; sillä suruttomat ei saata sydämestä anteeksi antaa, vaikka he sanovat: "Minä olen jo aikaa anteeksi antanut." Oikeat kristityt saattavat sydämestä anteeksi antaa, ja sentähden on heille luvattu anteeksi saaminen, koska he katuvaisella ja uskovaisella sydämellä konttaavat armoistuimen eteen. Niille, jotka sydämestä anteeksi antavat ihmisille heidän rikoksiansa, niille on luvattu anteeksi saaminen. Jos vielä ihmiset ei anna anteeksi, mutta Jumala kuitenki antaa katuvaisille anteeksi heidän rikoksiansa, koska he tulevat nöyrällä ja särjetyllä sydämellä rukoilemaan, anomaan ja kerjäämään armoa häneltä.

Mutta jos omanvanhurskauden perkele saarnaa katuvaisille, että Jumala ei anna heille synnit anteeksi, koska he tekevät syntiä joka päivä ajatuksilla, himoilla ja haluilla. Jos, sanon minä, katuvaiset uskovat, mitä omavanhurskaus heille saarnaa, niin he jäävät ilman armotta ja ilman autuudetta.

Uskokaat nyt, te katuvaiset ja epäileväiset sielut, että Jumala antaa anteeksi teidän syntinne ja rikoksenne. Ei teillä kuitenkaan ole muualle turvaa, kuin sen suuren ristinkantajan ja orjantappuroilla kruunatun kuninkaan tykö, joka ei ole säästänyt yhtään ainoata veren pisarata, jota hän ei ole antanut ulos juosta teidän sieluinne lunastukseksi. Kuule o! sinä suuri anteeksi antaja, ja ijankaikkinen armahtaja, katuvaisten, murheellisten ja epäileväisten huokaus. Isä meidän jne.

Evankeliumi: Luuk. 6: 36 - 72

Ylös luetun pyhän evankeliumin johdatuksesta tahdomme Jumalan armon kautta tällä armon hetkellä katuvaisille eteenpanna nämät Jeesuksen sanat: "Anteeksi antakaat, niin teille anteeksi annetaan," jos he saattaisit näitä sanoja sovittaa itse päällensä ja uskovaisella sydämellä omistaa.

Ensimmäinen tutkistelemus: "Kuinka monta kertaa pitää yhden kristityn anteeksi antaman veljellensä? Pietari kysyi kerran: "Kuinka monta kertaa pitää minun antaman anteeksi? Eikö siinä kyllä ole, koska minä annan seitsemän kertaa anteeksi?" Pietarilla oli silloin semmoiset koettelemukset, ettei ihminen jaksa aina antaa anteeksi. Mutta se oli luonnollisen ihmisen koettelemus. Jos ihminen koettelee luontoansa, niin tuntee hän kyllä, ettei hän jaksa aina anteeksi antaa. Mutta Vapahtaja sanoi Pietarille, ettei siinä vielä kyllä ole, että ihminen antaa seitsemän kertaa anteeksi veljellensä, mutta seitsemänkymmentä kertaa seitsemän pitää hänen antaman anteeksi.

Tämä oli yksi kova vastaus, ei ainoastansa Pietarille, vaan se on annettu kaikille kristityille. Ja koetelkoon nyt kristityt itseänsä, jos he luulevat, että he jaksavat niin monta kertaa antaa anteeksi veljellensä. Ensiksi on tämä koettelemus, jos kristityt jaksavat sen uskoa kristityksi, joka niin monta kertaa rikkoo heitä vastaan. Sillä tämä sana "veljelle", merkitsee uskon veli, niinkuin Pietari sen ymmärsi, että ne on uskon veljet, jotka ovat Aabrahamin siemenestä syntyneet, ja joilla on samankaltainen usko.

Pietari oli kirjanoppineitten raamatun selityksiä kuullut, ja niistä hän oli ottanut sen kysymyksen: "Kuinka monta kertaa pitää minun antaman anteeksi? Eikö siinä kyllä ole, että minä annan seitsemän kertaa anteeksi: nimittäin veljelle?" Kirjan oppineilla oli nimittäin se usko, ettei kristityn tarvitse pakanoille anteeksi antaa. Mutta kuin nyt Pietarille annettiin semmoinen vastaus, että seitsemän kymmentä kertaa seitsemän pitää hänen anteeksi antaman veljellensä, silloin sai Pietari semmoisen kolhauksen, että järkikin varmahti (=säpsähti). Ja nyt pannaan tämä koettelemus kristityille: jos he luulevat jaksavansa uskoa, että semmoinen on kristitty, joka niin monta kertaa tekee heille pahaa. Ja toiseksi, jos he luulevat saattavansa niin monta kertaa anteeksi antaa.

Minä ajattelen, että siihen tarvitaan totisesti semmoinen usko, että vanha aatami joka päivä ristiinnaulitaan ja kuoletetaan, muutoin ei taida yksikään niin kärsivällinen olla. Nyt saavat siis kristityt jokapäiväisen katumuksen ja parannuksen kautta ruveta kuolettamaan vanhaa aatamia, että he jaksaisit niin paljon anteeksi antaa veljellensä, kuin Jumala jaksaa heille anteeksi antaa ja kantaa heidän syntejänsä. Sillä kristityt täytyvät itse koetella, että he rikkovat kyllä Jumalata vastaan 77 kertaa päivässä. Jos kristityt oikein tuntevat itsensä, niin täytyy heidän tunnustaa, että he rikkovat niin monta kertaa päivässä Jumalata vastaan, kuin nyt sanottu on.

Toinen tutkistelemus: Anteeksi antakaat, niin teille anteeksi annetaan. Jos on kristityillä työläs antaa niille anteeksi, jotka aina tekevät vasiten pahaa, mahtavat he siitä arvata, kuinka paljoa enemmin Jumala saapi kärsiä kristittyin heikkoutta. ja pitää hänenki jaksaman anteeksi antaa, mitä kristityt rikkovat häntä vastaan ajatuksilla, himoilla ja haluilla, ei ainoastansa seitsemän kertaa, mutta seitsemän kymmentä seitsemän kertaa päivässä. Jos valvovaiset kristityt ei tee ehdollisia syntejä, mutta kyllä heilläkin on niin paljon heikkouden syntiä, että jos kristityitä tuomittaisiin ansion jälkeen, niin ei tulis yksikään kristitty sielu autuaaksi.

Mutta Jumalan täytyy kärsiä kristittyin heikkoutta ja anteeksi antaa niin usein kuin he anovat, pyytävät ja rukoilevat häntä, vaikka päällekantaja seisoo myötäänsä Jumalan istuimen edessä ja kantaa kristittyin päälle, että he tekevät syntiä ennättämisen kautta, ja soimaa taivaallista vanhinta lastensa tähden sanoen: "Kauniitpa sulla on lapset, huorat ja varkaat." Mutta mitäs hän saattaa siihen tehdä, koska hän itse on antanut henkensä heidän edestänsä ja hikoillut verta heidän edestänsä, ja kärsinyt helvetin tuskan ja vaivan heidän edestänsä. Ei hän saata muuta sanoa päälle kantajalle, kuin mitä hän on sanonut heti syntiinlankeemuksen jälkeen, että vaimon siemen on musertanut käärmeen pään.

Kyllä tosin Jumalan lapset ovat huorat ja varkaat, he ovat murhaajat. Mutta senkaltaisten huorain, ja varkaitten, ja murhaajain tähden on Jumalan poika kärsinyt helvetin tuskan ja vaivan. Ei hän ole hurskaita tullut vapahtamaan, mutta syntisiä. Niin kauan kuin katuvaiset huorat ja katuvaiset varkaat ottavat Jumalan pojan edesvastaajaksi Isän tykönä, niin kauan päällekantaja ei saata nuhdella Isää, vaikka päällekantaja kuinka kantais heidän päällensä, mutta niin pian kuin katuvaiset rupeavat itse vastaamaan, silloin ovat he hukassa.

Koska päällekantaja maalaa katuvaisille järjen kautta, että Jumalan poika ei saata vastata heidän edestänsä, mutta että ihmisen pitää itse vastaaman: silloin on vihollinen voittanut päämaalinsa. Koska hän kääntää heidän silmänsä niinkuin maailmaan käsin, osoittain heille kaiken maailman kunnian, silloin on päällekantaja voittanut tarkoituksensa. Silloin saarnaa hän uskovaisille järjen kautta: "Sinä et tule autuaaksi, vaikka kuinka vuovaisit. Katso paremmin maailman päälle, niin sinä saat tunnon rauhan. Ensin panee hän nuorille keveämielisyyden, jonka kautta murhe loppuu, nimittäin se murhe, joka Jumalan mielen jälkeen on. Sitte tulee koreus ja maailman mielisyys luvalliseksi, ja viimein tulee huoruus luvalliseksi.

Koska he tällä lailla ovat saattaneet Jumalan hengen murheelliseksi, niin hän pakenee pois. ja viimein tulevat he seitsemän kertaa pahemmaksi, kuin he olit suruttomuudessa. Siitä me näemme, ettei ole niin helppo autuaaksi tulla. Mutta meillä on se toivo ja uskallus Jumalaan, että ne harvat sielut, jotka vielä kilvoittelevat heidän kalliimmassa uskossansa, saavat sen vakuutuksen, että Jumala antaa anteeksi ne heikkouden synnit, joita he tekevät ajatuksilla, himoilla ja haluilla, jos he jaksavat niin paljon uskoa, että he voittavat kiusauksia.

Niin kauan kuin vihollinen kantaa heidän päällensä, että he ovat huorat ja varkaat, eli niin kauan kuin he pysyvät itsensä tuntemisessa, niin kauan kuin synti synniksi tulee, niin kauan tuntevat katuvaiset ja uskovaiset, ettei he jaksa itse vastata, mutta niin pian kuin synnin tunto loppuu, saavat he semmoisen voiman riettaalta, että he jaksavat itse vastata.

Mutta rukoilkaat nyt, matkustavaiset ijankaikkisuuteen, että Herra suuresta armostansa antais teille anteeksi, mitä te joka päivä rikotte häntä vastaan. Ja muistakaat, ettei ole teidän sotimisenne aika enää pitkä! Niille se on pitkä, jotka ei vaella silloin, koska valkeus on. Mutta niillä ei ole pitkä matka, jotka päivän aikana vaeltavat ja kilvoittelevat kaikkein petoin kanssa, jotka tulevat tien päällä vastaan, matkustavaisia peljättämään ja kiusaamaan.

Jumalan poika on luvannut olla katuvaisten ja uskovaisten edesvastaaja, jotka ei jaksa itse vastata. Olettekos nyt ottaneet häntä edesvastaajaksi? Olettekos kantaneet lahjoja tuomarille? Te tiedätte, että päällekantaja on hirmuinen kantamaan teidän päällenne, te katuvaiset ja uskovaiset. Mutta olkaat hyvässä turvassa, ylimmäinen tuomari ottaa lahjoja ja kääntää oikeuden niin, että huorat, ja varkaat, ja murhaajat pääsevät vapaaksi. Ja se hyvä edesvastaaja Isän tykönä, joka on ottanut asian päällensä, tukkii päällekantajan suun kiinni, koska itse asiamiehet ovat niin tyhmät, ettei he saata vastata mitään.

Kantakaat lahjoja tuomarille, te tyhmät asiamiehet ja rukoilkaat sitä suurta edesvastaajata, ettei hän väsyis ajamasta teidän asiaanne, niin kauan kuin tuomio päätetään. Kuka tiesi pian tulee päätös. Pian lankee tuomio. Pian pääsette rauhaan ja iloon, koska päällekantaja heitetään ulos. Ja silloin saavat kaikki asiamiehet kiittää edesvastaajata ijankaikkisesti, joka heitä on vapahtanut ja päästänyt kaikesta edesvastauksesta, nyt ja ijankaikkisesti. Amen. 

Alkuperäinen / Aunon kokoelma / Kansallisarkisto Helsinki /