N:o 40B                      3 SUNNUNTAINA KOLMINAISUUDEN PÄIVÄSTÄ

Herra sanoo profeetta Hesekielin suun kautta: "Minä tahdon itse ruokkia lampaitani, ja vien heitä parhaalle laitumelle. Haavoitetuita tahdon minä sitoa, ja kaitsen heitä toimellisesti." Hesekielin 34.

Niin sanoi Herra profeetan Hesekielin suun kautta. Ja me uskomme, että Herra on armollisen lupauksensa täyttänyt, vaikka se näkyy meidän silmäimme edessä, niinkuin olis paljon jäänyt täyttämättä. Jos me katsomme sitä aikaa, koska kristillisyys ensin ilmestyi maailmassa, niin me löydämme, että Herra silloin alkanut itse ruokkimaan lampaitansa, koska Pyhä Henki vuodatettiin opetuslasten ja ensimmäisten kristittyin päälle, ja ensimmäiset kristityt saatoit iloiset olla Herrassa, vaikka he olit niin vihatut ja vainotut maailmalta.

Ja myös monta kertaa jälkeen tuli Herran lupaus täytetyksi, niinkuin me luemme muisteluksia entisistä kristityistä, jotka ovat olleet aika ajoittain paavin valtakunnassa, kussa oikeat kristityt ovat hirmuisesti vainotut, mutta Herra on itse heitä ruokkinut ja armollansa vahvistanut, että he ovat saattaneet ilolla ja riemulla mennä kuolemaan. Ja myös Lutheruksen valtakunnassa on Herra itse ruokkinut lampaitansa, koska laiskat ja huolimattomat paimenet ei ole ruokkineet Jeesuksen lampaita, vaan itseänsä ja keitureita.

Silloin on Herra aina herättänyt jonkun miehen eli jonkun vaimon saarnaamaan voimallisesti suruttomalle kansalle. Ja sillä lailla on Herra itse ruokkinut lampaitansa ja johdattanut heitä parhaalle laitumelle, kussa armoitetut sielut ovat tulleet tuntemaan iloa ja riemua ja taivaan valtakunnan esimakua. Mutta me näemme, että niitä on niin vähäinen joukko, joita herra tällälailla ruokkii. Ei ole monta sielua sen suuren paljouden suhteen, jotka saavat maistaa sitä makeata ruokaa, joka on parhaalla laitumella. Ja ne harvat, jotka saavat maistaa sitä makeata ruokaa, saavat vielä harvoin maistaa sitä.

Mihinkäs siis kaikki muut joutuvat? Pitävätkös siis kaikki muut perkeleen ruokaa syömän? Moni maailman viisas on sanonut, että Jumala ei olis kaikkivaltias, jos hän ei jaksais vetää ylös helvetistä sen suuren joukon, joka sinne putoaa. Ja moni talonpoika, joka luulee ymmärtävänsä, mikä oikea oppi on, moni talonpoika sanoo: "Ei Jumala ole minua kadotusta varten luonut." He luottavat sen päälle, että Jumala on niin armollinen, että hän nostaa kaikki katumattomat huorat ja varkaat helvetistä ylös. Mutta ei se ole niin kuin armonvarkaat luulevat.

Jumala on kyllä kaikkivaltias, mutta ei Jumala saata tehdä mitään vastoin luontoansa. Ei Jumala ole ainoastansa armollinen, mutta hän on myös vihainen. Hän on vihainen niille, jotka ei usko, niin että he jaksaisit syntiä vastaan sotia. Hän on myös vihainen niille, jotka tekevät syntiä armon päälle: jotka uskovat ja huoraavat, uskovat ja varastavat, uskovat ja pettävät lähimmäistänsä, uskovat ja juovat, uskovat ja kiroavat, uskovat ja nauravat hattarain kanssa hattarain naurua. Sitä hattarain naurua ei ole Jumala vanhassakaan testamentissa kärsinyt. Ei ole kukaan nähnyt Vapahtajan nauravan koskaan, mutta itkevän ovat opetuslapset nähneet hänen monta kertaa.

Missäs nyt ovat kadonneet lampaat Israelin huoneesta, joita Israelin paimen tuli hakemaan? Missäs nyt ovat Jeesuksen karitsat, joita hän käski Pietarin ruokkia? Ne olit kaikki hajoitetut Israelin vuorille siihen aikaan, koska sumuinen ilma ja pimeä oli. Mutta Israelin paimen näki, että he tulevat kaikille pedoille ruoaksi, jos he saavat enemmän aikaa itseksensä olla. Sentähden täytyi hänen ruveta hakemaan niitä ylös. Se suuri Israelin paimen vaeltaa nyt niitä raskaita ja vaivalloisia askeleita, etsein ja huutain joka paikassa, Siinain vuorella, punaisen meren rannalla ja Jordanin virran tykönä.

Muutamat ovat kiikkuneet Siinain vuorelle, josta he vierivät ja taittavat niskojansa. Muutamat nääntyvät punaisen meren rannalle ja pelkäävät hukkuvansa, koska viholliset ahdistavat heitä punaiseen mereen. Mutta astu rohkeasti Israel punaiseen mereen, jos sinä uskot, niin sinä pääset kuivilla kengillä poikki punaista merta, mutta viholliset hukkuvat punaisen meren aaltoihin. Ja silloin pääset sinä ensimmäisen kerran veisaamaan voiton virttä Jumalalle. Muutampia löytää hän Jordanin virran tykönä, kussa Johannes kastaa. Mutta yksi suuri joukko makaa kuolleena ja raatona kuolleen meren rannalla, jossa he mätänevät ja haisevat. Ja se mato, joka ei koskaan kuole, se kalvaa heitä. Se mato, jota tuonen koiraksi kutsutaan, kalvaa heidän luitansa vielä kuoleman jälkeen.

Mutta kuin Herra on itse luvannut ruokkia lampaitansa, niin me rukoilemme, että se suuri Israelin paimen veis heitä parhaalle laitumelle, että heille kasvaisit valkeat villat, joita paimen on pessyt Jordanin virrassa, että he saisit levätä Golgatan mäellä, koska he tulevat tämän maailman korvesta. Että se suuri Israelin paimen veis heitä lammashuoneeseen, koska lumituisku ja rajuilma tulee, ja viimein Siionin vuorelle, kussa karitsat hyppäävät niinkuin peurat ja iloitsevat ja riemuitsevat. Kuule, Israelin paimen, kadonneitten, eksyneitten ja raadollisten lammasten surkea määkyminen. Isä meidän jne.

Evankeliumi: Luuk. 15: 1

Pyhän evankeliumin johdatuksesta pitää meidän hakeman kadonneita lampaita. Ensiksi, tutkistellen niitä paikkoja, joissa kadonneet lampaat pruukaavat olla. Toiseksi, mikä ilo tulee taivaan enkeleille yhdestä syntisestä, joka hänensä kääntää ja parantaa.

Joka lähtee lampaita hakemaan, pitää oleman hyvin opas niissä mettissä, vaaroissa, niin myös jokien rannoilla, kussa lampaat pruukaavat olla. Hänen pitää oleman opas Siinain vuorella, punaisen meren rannalla ja Jordanin virran rannalla, kussa lampaat ovat ennen pruukanneet olla. Hänen täytyy ottaa vaari heidän jäljistänsä, jos he ovat menneet korkeuteen Siinain vuorelle, eli jos he ovat menneet kuolleen meren rannalle, eli jos he ovat eksyneet Haagarin vuorelle, joka ylettyy hamaan Jerusalemiin, jonka lapset ovat orjat yhtenä äitinsä kanssa.

Ei ole tietoa, missä paimenen pitää löytämän muutampia kadonneita lampaita. Muutamat ovat jo tainneet kaitua niin kauvas synkkään metsään, ettei taida koskaan takaisin tulla. Paimen vaeltaa niitä raskaita ja vaivalloisia askeleita ja huutaa Siinain vuorella, punaisen meren rannalla ja Jordanin virran tykönä, mutta ei sieltä kuulu mitään. Ei siellä ole ääntä eikä vastausta. Ja koska hän huutaa kadonneita lampaita: "Missäs olette?" niin vuoret vastaavat: "Missäs olette?" Välistä kuuluu joku raadollinen lammas määkyvän siellä kaukana, ja paimen luulee, että siellä taitavat olla muutkin kadonneet lampaat, mutta koska hän menee sinne, ei ole mitään. Sekin oli mennyt, jonka ääni kuului. Ilmanki se oli joku raadollinen raukka, jota hukka oli raatamassa, ja silloin se määkyi.

Jos paimen katsoo alaspäin, näkee hän välistä lampaan jäljen rapakkojänkässä. Välistä hän kohtaa muutampia hukan tappamia raatoja, ja muutamista ei ole jäänyt muuta kuin muutamat nahkakappaleet, ja kukas niitä hukan tappamia raatoja korjaa? Suurella murheella ja mielikarvaudella katselee paimen niitä raatoja, joita hukka on tappanut, mutta ei hän voi niitä auttaa eli henkiin saattaa, vaan hänen täytyy jättää ne, ja hakea muita, jotka mitämaks vielä hengissä ovat. Mutta se näyttää, niinkuin olisit kadonneet lampaat menneet iäksi päiväksi, sillä ennen on Israelin paimen löytänyt muutampia Siinain vuorella, johonka ne olit eksyneet. Mutta nyt ei löydy Siinain vuorella ketään. Ne ovat kaikki karanneet pois Siinain vuorelta, kussa Jumala pauhais hirmuisesti Mooseksen aikana. Peljästyneet ja vapisevaiset ei tohdi kiikkua sinne. Mutta ei tämä pelko pysynyt kauan, sillä he rupesit pian tanssaamaan kulta vasikan ympäri.

On myös se suuri paimen löytänyt muutampia punaisen meren rannalla, jossa viholliset rupesit heitä ahdistamaan. Mutta Mooses nosti sauvansa, ja he pääsit pakenemaan. He pääsit kuivilla kengillä poikki merta, ja silloin he näit vihollisen hukkuvan punaisen meren aalloissa. Ja  toisella puolella merta pääsit he ensimmäisen kerran iloitsemaan ja riemuitsemaan. Mutta ei tämä ilo kauan pysynyt, koska he rupesit vaeltamaan korvessa, kussa ei ollut marjaa puussa, ei vettä maassa. Ja vaikka paimen ruokki mannalla, joka taivaasta satoi, ei he tyytyneet vielä siihen, vaan koska Egyptin lihapadat tulit mieleen, rupesit he napisemaan ja nurisemaan. Ei kestänytkään usko kiusauksen ajalla.

Sen napisemisen tähden ja sen kärsimättömyyden tähden täytyi heidän vaeltaa edestakaisin tämän maailman korvessa. Monella tuli halu pyörtämään takaisin orjuuden huoneeseen, ja siinä he kuolit niinkuin koirat. Ja vaikka niin hyvä etu oli heille luvattu Kaanan maassa, kussa rieskaa ja hunajaa vuotaa, niin he näkyvät menevän kuolleitten valtakuntaan, eikä monta henkeä pääse siihen luvattuun maahan, jossa rieskaa ja hunajaa vuotaa.

Voi! Voi! kuinka paljon sieluja menee hukkaan tämän maailman korvessa. Ja sama teko näkyy nytkin olevan kuin silloin. Sama sota vihollisten kanssa, sama napiseminen korvessa, sama tyytymättömyys, sama nuriseminen, koska lihapadat tulevat mieleen. Ja huoruuden tähden surmattiin neljäkolmatta tuhatta. Mikäpä nytkin viepi nuorta väkeä muu kuin huoruuden perkele, joka nuoressa lihassa niin väkevä on. Kuinkas monta sielua te luulette kostuvan siihen luvattuun maahan? Ei taida monta henkeä kostua sinne saakka. En minä sentähden epäile niitten kristillisyydestä, jotka ovat juurtuneet ja vahvistuvat, mutta niitä on niin paljon kadonneita ja hajonneita, ettei ole jäänyt kuin yksi piiskuinen lauma, jotka tuskin pysyvät koossa ilman paimenetta.

Ja jos nyt paimen lähtee niitten perään, jotka ovat kadonneet, mistäs hänen pitää niitä löytämän? Kukas tiesi, kiveliössä eli synkeässä metsässä, kussa hukat ovat muutampia kiskoneet ja raataneet. Muutamat ovat hukkuneet kuolleeseen mereen. Muutamat ovat Kalevan luolassa. Muutamat juoksevat sienen perässä ympäri vaaroja, ja muutamat ovat menneet pakanain maahan.

Mutta se suuri Israelin paimen, joka aina vaeltaa niitä raskaita ja vaivalloisia askeleita etsein ja huutain niitä kadonneita lampaita, on muutampia löytänyt Golgatan mäellä, jossa he seisovat murheellisella ja särjetyllä sydämellä itkein ja valittain, että paimen on kuollut. Siellä seisovat vielä Maria Magdaleena ja Johanna, ja se opetuslapsi, jota Jeesus rakasti. He näkevät ja tuntevat, että Jeesus on kuollut.

Mutta tällä ajalla ei ole monta, jotka itkevät ja parkuvat, koska Jeesus kuolee. He näkevät kyllä, että Jeesus on kuollut, mutta ei tule sentähden murhetta. Mitkäs kuolevaiset ne ovat, jotka ei tule murheelliseksi, vaikka Jeesus on kuollut? Saati ne ei ole siitä suuresta joukosta, jotka seisovat ja pilkkaavat sitä ristiinnaulittua. Sitä minä olen paljon ihmetellyt, että tämän aikaisilla epäuskoisilla ei tule murhetta. He sanovat vaan, ”ei ole uskoa”, eivätkä sentähden tule murheelliseksi. Minä luulen, että heillä ei ole oikea epäusko, vaan se on niinkuin mikä kuolleen uskon liiva, joka vuotaa heidän suustansa.

Jos vanha armon järjestys pitää pysymän voimassa, niin pitää murhe tuleman Jeesuksen kuolemasta. Ja jossa oikea epäusko on, siinä pitää itku ja parku kuuluman. Niin on tapahtunut opetuslapsille, ja niin pitää vielä nytkin tapahtuman, jos oikea epäusko on. Mutta jos kuollut usko on, niin ei tule murhetta.

Tämän aikaisilla epäuskoisilla ei tule murhetta, vaan he menevät maailmaan. Yksi pellollensa, toinen kaupallensa. Muutamat menevät huoraamaan, muutamat juomaan. Muutamat rupeavat koreita kantamaan ja muutamat komeita kartanoita rakentamaan. Onkos niillä epäusko, jotka niin tekevät ja elävät? Ei suinkaan ole epäusko, mutta usko on heillä niin vahva kuin pahta. Kuinkas opetuslapset teit, koska heillä loppui usko? Menitkös ne juomaan eli huoraamaan, koska usko loppui? Vai menitkös he koreita kantamaan ja herkullisia hakemaan? Ei he jaksaneet epäuskon tähden mennä mihinkään, vaan he olit koossa yhdessä huoneessa ja siellä he itkit ja paruit.

Menkäät nyt kaikki epäuskoiset itkemään ja parkumaan, koska Jeesus on kuollut. Menkäät valittamaan, ettei teillä ole turvaa, ei taivaaseen eikä maailmaan. Kääntäkäät toivonne helvettiin, koska te tunnette ja näette, että Jeesus on kuollut. Kääntäkäät toivonne helvettiin, ja huoatkaat niin raskaasti, että reikä tulee kattoon. Mitämaks kuuluvat nämät huokaukset helvetissä, kussa se ristiinnaulittu on kuolemansa jälkeen. Mitämaks täytyy kuolema ja helvetti laskea häntä ylös, koska katuvaisten, murheellisten ja parkuvaisten huokaukset tekevät helvetissä rauhattomuuden. Katuvaisten kyyneleet polttavat kuoleman tunnon, ja hänen täytyy laskea ylös sen suuren ristinkantajan.

Silloin tulee murheellisille opetus lapsille ilo, koska Jeesus tulee eläväksi ja he saavat seurata häntä taivaaseen astumisen vuorelle, kussa he kumartaen polviansa rukoilevat häntä. Ja sitte he menevät saarnaamaan evankeliumia kaikille luoduille joka päivä, odottain sen suuren voittajan tulevan tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Amen.

Alkuperäinen / Aunon kokoelma / Helsingin yliopistonkirjasto /