N:o 40A                       3 SUNNUNTAINA KOLMINAISUUDEN PÄIVÄSTÄ 1856

Katso, minä tahdon tuomita lampaan ja lampaan välillä, oinasten ja kauristen välillä. Hesek. 34: 17.

Herra puhuu paljon niistä kadonneista lampaista Hesekielin 34 luvussa, ja antaa sen armollisen lupauksen, että hän tahtoo itse pitää murheen lampaistansa, ja aikoo myös tuomita lampaan ja lampaan välillä, ja oinasten ja kauristen välillä. Mitä hän puhuu lampaista, ja mitä hän on aikonut tuomita oinasten ja kauristen välillä, on totisesti tarpeellinen oikein ymmärtää. Se on merkittävä, että oinas ja kauris ovat aina vastatusten, sillä niillä on kokonansa eri luonto.

Koska nyt ihmiset tässä paikassa verrataan luontokappaleiksi, joilla on itsekullaki eri luonto, niin meidän täytyy tuta niitten luontokappalten luonnon, joihin ihmiset verrataan, ja ottaa siitä esimerkin, kuin suruttomat maalataan raamatussa kauristen haamulla ja kristityt oinasten haamulla.

Jos me katselemme, kuinka suruttomat vihaavat ja vastustavat kristityitä, niin me ymmärrämme, että Herra tuomitsee heitä sillä lailla, että suruttomain täytyy tunnustaa, jos ei ennen, niin kuolinvuoteella, että he ovat vastoin tuntoansa vastustaneet ja pilkanneet totuutta. Sillä koska Herran tuomio tulee raskaaksi heidän päällänsä, silloin saavat suruttomat nähdä, ketä he pistäneet ovat. Voi, voi, mikä raskas tuomio tulee heidän päällensä jo tässä maailmassa, koska omatunto alkaa tuomitsemaan kuolin vuoteella, että he ovat kristityn hyvät neuvot ja manaukset ylönkatsoneet ja pilkkana pitäneet.

Katsokaat, kuinka raskas kuolema tulee niille, jotka ovat täällä pilkanneet totuutta ja vastaan seisoneet Pyhän Hengen vaikutuksia. Jos nyt ihminen kuolis niin kuin luontokappale, ettei olis mitään hänestä jäljellä kuoleman jälkeen, niin saattais hän ajatella, ettei tule mitään edesvastausta kuoleman jälkeen. Silloin saattaisit myös suruttomat sanoa, niinkuin kuningas Salomo matkii heidän puhettansa viisauden kirjassa 2: 6. "Niin tulkaat siis, ja eläkäämme hyvästi, niinkauan kuin me taidamme ja nautitkaamme meidän elämätämme, niin kauan kuin me nuoret olemme. Me tahdomme täyttää meitämme parhaalla viinalla ja voiteella. Älköön yksikään olko osatoin meidän röyhkeydestämme, että joka paikassa kuulla saataisiin, kuinka me olemme iloiset olleet."

Niin puhuvat ne, joilla ei ole toivoa paremmasta elämästä. Ne tahtovat hyvin nautita tämän maailman elämätä. Ne tahtovat juoda eli täyttää itsensä parhaalla viinalla. Ne tahtovat nautita lihan huvitusta sentähden, ettei heillä ole toivoa paremmasta elämästä. Ja yhtähyvin, koska kuolema tulee, ovat he hätinänsä, sillä heillä on salainen pelko, ettei taida hyvin käydä. He tuntevat kyllä, että tuomio on edessä, eikä he jaksa uskoa, että sielu kuolee yhtenä ruumiin kanssa, vaan heidän täytyy uskoa, että sielu on kuolematoin, ja että kova edesvastaus tulee. Siinä tulevat synnit eteen, niin kuin pilvi, mutta ei ole armoa, eikä toivoa, että Jumala kuulee heidän rukouksiansa. Semmoinen on suruttomain olo, koska heidän pitää jättämän tämän maailman.

Ottakaat vaari, kaikki ihmiset, tästä suruttoman kuolemasta, jota te olette joskus nähneet, ja päättäkäät siitä, kuinka surkea loppu tulee tämän suruttoman elämän perästä. Sillä se tuomio, jonka omatunto julistaa kuolevaisille, on totinen tuomio. Se ei muutu iankaikkisuudessa. Asettakaamme itseämme kristityn ympäri, koska hän on sanomassa jäähyvästiä maailmalle, ja katselkaamme häntä suruttoman rinnalla, kuinka suuri eroitus on heidän välillänsä! Toinen ottaa kuoleman vastaan ilolla ja riemulla. Toinen menee vastoin tahtoansa ijankaikkisuuteen. Toinen saattaa kiittää Jeesusta sen suuren armon edestä, että hän on pelastettu synnistä, kuolemasta ja perkeleen vallan alta. Toinen ei saata kiittää, vaan pelkää ja valittaa, että ei Jumala kuule hänen rukouksiansa.

Semmoisia te olette kuulleet korvillanne ja nähneet silmillänne. Ja ottakaat nyt vaari tästä lyhyestä ja kalliista armon ajasta, ja heittäkäät pois se jumalatoin elämä, josta ei mahda hyvä loppu seurata, ja tehkäät parannus, koska vielä armon aika on, ettei tulis hiljanen katumus ijankaikkisuudessa.

Ja koska Vapahtaja, se suuri Israelin paimen, on vielä etsimässä kadotetuita lampaita, niinkuin hän osottaa tämän päivän evankeliumissa, niin me rukoilemme sitä suurta Israelin paimenta, ettei hän väsyis etsimästä niitä raukkoja, jotka niin kovin eksyneet ovat, ja niin kauvas kaituneet, ettei he kuule eikä näe enää, missä se piiskuinen lauma on, jonka se suuri Israelin paimen on koonnut verisen ristinsä ympäri, jotka siellä seisovat murheellisella sydämellä. Ja jospa myös netkin raukat, jotka ovat sitä ristiinnaulittua pilkanneet, saisit tänä päivänä pistoksen sydämeen, löisit rintoihinsa ja menisit kotiansa. Kuule, sinä suuri Israelin paimen kaikkein murheellisten, katuvaisten ja alaspainettuin rukous. Isä meidän jne.

Evankeliumi: Luuk. 15: 1

Tämän päivän pyhässä evankeliumissa osottaa Vapahtaja, kuinka suuri rakkaus hänellä on syntisiä kohtaan, koska hän edestuopi vertauksen paimenesta, joka jättää yhdeksän kymmentä yhdeksän korpeen ja etsii sitä, kuin kadonnut oli. Ja koska raamatun selittäjät ei sovi sen raamatun paikan päältä, mitkä ne yhdeksän kymmentä yhdeksän ovat, jotka jätettiin korpeen, niin emme mekään saata arvata, mitkä ne ovat. Mutta meille taitais olla hyödyllisempi, jos me ajattelisimme, kuinka paimen hakee kadonneita lampaita, jos me siinä saattaisimme seurata hänen askeleitansa, jotka kyllä ovat raskaat, sillä luonnollisellakin paimenella on suuri vaiva käydä korvessa ja hakea yhtä lammasta, joka kadonnut on.

Ensimmäinen tutkistelemus: Mitkä lampaat ne ovat, jotka kadonneeksi kutsutaan? Toinen tutkistelemus: Mistä ne löytään? Kadonneiksi lampaiksi kutsutaan kaikki syntiset, jotka ei ole vielä tulleet kristityksi, mutta erinomattain ne, jotka ovat pois eksyneet kristittyin piiskuisesta laumasta, ja ovat langenneet pois armon tilasta, ja eksyneet pois maailmaan, kussa heillä ei lepoa ole.

Publikaanit ja syntiset, joita se suuri paimen hakee, olit umpi suruttomat ja törkeät syntiset, jotka pikemmin heräävät, kuin ne siveät fariseukset, jotka ei ole niin jumalattomasti eläneet kuin publikaanit. Se on huomaittu joka paikassa, että törkeät syntiset heräävät, koska Jumalan sana heille saarnataan, sillä ei semmoiset ihmiset saata ajatellakaan, että he olisit autuaat, jos he siinä tilassa kuolisit. Ei he pääse minkään siveyden varjon alle ajattelemaan eli uskomaan, että he semmoisella elämällä pääsevät taivaan valtakuntaan. Omatunto sanoo varsin oikean tuomion, että ne, jotka juovat, kiroavat ja tappelevat, huoraavat ja varastavat, ei saata semmoiset kelvata Jumalalle.

Mutta että he niin rohki elävät, vaikka he kuulevat sanaa, se tulee siitä, että he ei raaski luopua maailmasta. Kunnia on myös suuri, ettei he saata tunnustaa niitä häpeällisiä töitä ja sovittaa riitaveljiänsä, niinkuin se publikaani, Sakkeus, joka heräis Jeesuksen sanasta ja lupais maksaa neljin kertaisesti takaisin, mitä hän olis väärin ottanut tullia yli lain määrän. Ei Sakkeus säästänyt kunniaansa eli omaisuuttansa, vaan hän tahtoi puhdistaa tuntonsa ja maksaa kaikki vääryydet pois.

Ottakaat nyt kaikki syntiset hänestä esimerkin, ja älkäät olko niin armottomat teidän omaa sieluanne kohtaan, että te antaisitte hänen hukkua kunnian tähden eli muutaman riksin tähden. Sillä Vapahtaja kiitti Sakkeusta autuaaksi, joka semmoisen lupauksen teki, ja täytti myös. Emme saata sanoa, että hän sentähden tuli autuaaksi, että hän maksoi kaikki vääryydet pois, mitä hän saattoi rahalla sovittaa, mutta Vapahtajan armon kautta hän tuli autuaaksi, sillä Jeesus näki, että hänellä oli katuvainen sydän ja totinen halu autuaaksi tulla.

Mutta ei moni seuraa Sakkeuksen esimerkkiä, sillä muutamat tuntevat, että katumus on tarpeellinen, mutta he lykkäävät sen tarpeellisen asian tulevaiseksi ajaksi, siihen asti, että se tulee hiljanen. Älkäät säästäkö teidän katumustanne kuolemaan asti! Sillä te olette nähneet, kuinka niille käypi, jotka säästävät. Sakkeus oli yksi kadonnut lammas, jonka Jeesus, se hyvä paimen, löysi synnin korvessa. Ja se syntinen vaimo, joka itki hänen jalkainsa juurella pitalisen Simeonin huoneessa, oli myös yksi kadonnut lammas, jonka hän löysi synnin korvessa. Mutta ei hän löytänyt yhtään fariseusta. Ei Nikodeemus ollut kadonnut lammas, vaan hän taisi olla yksi niistä, jotka ei parannusta tarvitse, vaikka hän oli salainen opetuslapsi.

Niin me näemme näistä kaikista esimerkeistä, että publikaanit ja syntiset heräävät ja tekevät katumuksen, koska Jeesuksen sanat koskevat sydämeen. Semmoiset törkisyntiset ei saata olla siveyden varjon alla, eli toivoa, että he ilman katumuksetta pääsevät taivaan valtakuntaan. Mutta ne siveät fariseukset ei saata totista parannusta ja katumusta tehdä, sentähden, että he ovat niin siveästi eläneet. Ei heillä ole syntiä katuma vertaa. He saattavat sanoa Vapahtajalle: "Olemmeko me sokeat? Kyllä me tiedämme paremmin kuin publikaanit, mistä tie menee taivaaseen."

Ja kuitenki olit nämät fariseukset niin sokeat, ettei he tunteneet ollenkaan syntiänsä sen hirmuisen oman vanhurskauden tähden, joka sulki heitä ulos taivaan valtakunnasta. Mutta mitäs meidän pitää sanoman niistä, jotka ovat kerran olleet kristillisyydessä, ja sitte pois langenneet? Ne ovat kuitenki kadonneet lampaat Israelin huoneesta. Kyllä paimen suurella murheella etsii niitä, jotka ovat olleet tästä lammashuoneesta, ja ovat eksyneet pois ja joutuneet kadotuksen lavealle tielle. Nämät raukat ovat sangen onnettomassa tilassa. Emme saata sanoa, olisko se suuri Israelin paimen löytänyt senkaltaisia kadonneita lampaita koskaan. Mitämaks ei ole Vapahtajan aikana ollut semmoisia, jotka olisit ennen olleet kristityt, ja sitte pois langenneet. Mutta Vapahtaja on sanonut, että sen ihmisen viimeiset tulevat pahemmaksi kuin ensimmäiset.

Ja tosin ovat ne tulleet pahemmaksi. Koska nimittäin rietas henki häätyy ulos mennä ihmisestä Vapahtajan sanan kautta, silloin hän vaeltaa karkeita paikkoja etsein lepoa eikä löydä, ja silloin hän sanoo: "Minä palajan jälleen siihen majaan, kusta minä läksin. Ja koska hän tulee, löytää hän sen entisen majansa lakaistuksi ja puhdistetuksi, ja hän ottaa seitsemän pahempata henkeä kanssansa, ja ne menevät siihen."

Voi, kuinka hirmuinen hän on! Koska hän on kerran häätynyt ulos mennä, silloin hän kostaa entisiä. Silloin hän ottaa vahinkonsa takaisin. Silloin hän vaivaa sitä onnetointa ihmistä, joka hänen kynsiinsä on joutunut. Kauhistukaat, te pois langenneet, ja antakaat vielä kerran paimenen äänen tunkea teidän korviinne, sillä te olette ne kadonneet lampaat Israelin huoneesta, joita se suuri Israelin paimen murheellisella sydämellä etsii. Hän vaeltaa niitä raskaita askeleita ja etsii joka paikassa, Siinain vuorella, punaisen meren rannalla ja Jordanin virran rannalla, huutain korkealla äänellä. Mutta ei kuulu monelta vastausta, sillä muutamat ovat niin voimattomat, ettei he jaksa vastata. Ja ne raukat tuntevat, että vihollinen on heitä raatanut, kiskonut ja haavoittanut niin, ettei ole paljon ääntä, millä he vastaisit. Ei ole heillä voimaa tulla Jeesuksen tykö. Ei ole voimaa kontata hänen ristinsä juureen. Ei ole voimaa paljon katsoakaan sinne käsin.

Miksi te niin kovin pelkäätte teidän paimentanne, te kadonneet lampaat? Miksi te pakenette vihollisen tykö, te onnettomat sielut? Tulkaat takaisin kadotuksen tieltä, ja katsokaat, kuinka hän hikoilee verta teidän tähtenne. Hän kuolee murheesta teidän tähtenne, sillä ei hän sois ketään onnettomaksi tulevan. Mutta vihollinen estää teitä tulemasta, ja itse te olette myötäväiset siihen. Mutta älkäät antako vihollisen hallita teidän kuolevaisia jäseniänne. Repikäät irti teitänne maailman joukosta ja asettakaat teitänne ristin kohdalle, ja katsokaat, mitä Jeesus saapi kärsiä teidän tähtenne. Katsokaat, kuinka taivaallisen vanhimman sydän verta vuotaa jumalattomain lastensa tähden! Ettekös jo ole kylliksi vaivanneet häntä ja kiskoneet hänen haavojansa? Pyörtäkäät, pyörtäkäät, ennenkuin hiljanen saavuttaa.

Meidän täytyy saarnata semmoisille epäuskon vangeille, joilla ei ole rauhaa maailmassa, eikä ole rauhaa Jumalassa, että he uskoisit, että Jumala ottais heitä vastaan, jos he tulisit ja alkaisit etsimään, hakemaan, rukoilemaan, ja kolkuttamaan taivaan oven päälle, niin että oven vartija kuulis, niin totta se aukenis. Mutta nämät sanat ei kuulu armon varkaille eikä oman vanhurskauden rakentajille, vaan niille se kuuluu, joilla ei ole rauhaa maailmassa eikä Jumalassa.

Toinen tutkistelemus. Katselkaamme toiseksi, missä se suuri Israelin paimen löytää kadonneita lampaitansa. Jotka ovat umpi sokeat suruttomuudessa, niitä hän totisesti löytää maailmassa. Joku publikaani istuu tulli huoneessa, niin kuin esimerkiksi Matteus ja Sakkeus. Joku huora, niinkuin se vaimo, joka tuli itkemään hänen jalkainsa päälle. Joku halvattu, joka kannetaan Jeesuksen tykö. Joku Kananean vaimo, joka huutaa Jeesuksen perään. Mutta semmoisessa kansan paljoudessa ei ole monta, jotka totisesti tarvitsevat apua häneltä.

Sillä vaikka moni tulee Jeesuksen tykö kurkistelemisen tähden, ei ole monta, jotka huutavat hädässäns: "Jeesus, Daavidin poika, armahda meidän päällemme!" Tuskin yksi tuhannesta, joka on totisesti tarvitsevainen. Kyllä ne sentähden rukoilevat, koska kuolema alkaa pusertamaan heidän sydämiänsä. Mutta muutamat suruttomat tällä ajalla sanovat: "Joka siihen asti säästää, sille on hiljanen."

O! joska se armollinen Vapahtaja vielä armahtais niitä, jotka kuolin vuoteella huutavat, mutta useammat siinä tilassa, nimittäin kuolevaiset ja kuoleman kanssa kamppailevaiset, ovat sanoneet: "Ei Jumala kuule minun rukouksiani. Ja mikä siinä mahtaa olla syynä, että suruttomat, jotka ovat säästäneet katumuksensa siihen asti, että kuolema alkaa näyttämään hampaitansa, ei tule kuultuksi? Mikä mahtaa olla syy siihen, että Jumala ei kuule heidän rukouksiansa? Minä luulen olevan siinä syytä, että he ei jaksa enää rukoilla eli kolkuttaa niin kovin, että oven vartija kuulee. Joka on rietasta palvellut koko elin aikansa, hänen päällensä on vihollinen saanut niin suuren vallan, ettei jaksa tuo onnetoin sielu huutaa niin korkealla äänellä, että se kuuluu taivaaseen.

Hirmuinen on ajatella tätä asiata, ja vielä hirmuisempi nähdä, että niin paljon pitää oleman tässä seurakunnassa, jotka ovat korvillansa kuulleet ja silmillänsä nähneet suruttomia kuolin vuoteella, ja ei ole kuitenkaan ottaneet vaaria niitten varoituksista, jotka ovat kuolleet, kuinka mahdotoin on tulla autuaaksi kuolin vuoteella, koska ei ennen ole ajatelleet mitään.

Jos ette usko kristityitä niin uskokaat niitä, jotka kuolinvuoteella saarnaavat parannusta, ja katsokaat niitten loppua! Suurimmat pilkkaajat, suurimmat vastustajat ja suurimmat kristillisyyden viholliset ovat häätyneet anoa anteeksi kristityiltä, eikä ole yksikään kuolevainen näinä aikoina tässä seurakunnassa löytänyt muuta tietä taivaaseen, kuin mitä kristityt ovat löytäneet. Netkin kuolevaiset, jotka tuomitsevat itsensä helvettiin, täytyvät todistaa, että tämä kristillisyys on oikea. Ja tämä kuolevaisten todistus on paras todistus. Ja joka ei usko sitä, hän on niin paatunut, ettei ole mahdollinen uskoa, että semmoinen saattaa herätäkään kuolinvuoteella.

Ne harvat sielut, jotka ovat kilvoittelemassa kalliimmassa uskossansa kuolemaan asti, ovat ne löytyneet lampaat, jotka makaavat lammas läätissä ja märehtivät sitä ruokaa, jonka se suuri Israelin paimen on heille antanut. Ne pääsevät pian siirtymään pois tästä kylmästä ilmasta ijankaikkisuuden ihanalle rannalle, kussa hukat ja pedot ei ole enää kiskomassa ja raatamassa Jeesuksen karitsoita. Siinä viepi paimen heitä parhaalle laitumelle ja elämän vesi vuotaa joka päivä siitä pahdasta, joka on Kristus. Siinä Jeesuksen karitsat hyppäävät niinkuin peurat, ja iloitsevat Siionin vuorella, ja veisaavat uutta virttä. Amen, Hallelujah!

Jäljennös / SKHS Aunon kokoelma / Kansallisarkisto Helsinki /