N:o 30 B 3 SUNNUNTAINA PÄÄSIÄISESTÄ 1853
Vapahtaja puhuu tämän päivän evankeliumissa siitä uudesta syntymisestä, jonka pitää tapahtuman opetuslapsille Vapahtajan kuoleman kautta. Hän ottaa vertauksen luonnollisesta syntymisestä ja sanoo: "Koska vaimo synnyttää, niin hänellä on kipu, sillä hänen hetkensä tuli." Joh. 16: 21
Me näemme kaikista asian haaroista, että se murhe ja sydämen kipu, jonka kautta uusi ihminen syntyy, ei ollut silloin vielä tapahtunut, vaikka muutamat luulevat, että opetuslapsilla oli silloin jo elävä usko, koska he tunnustit uskonsa, että Jeesus oli Jumalan Poika. Mutta kaikki kastetut pakanat saattavat sen tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, ja erinomattain semmoiset, joilla on kuollut usko pääkallossa. Mutta harvat taitavat olla, jotka ovat uuden syntymisen kivun tähden itkeneet ja parkuneet, niinkuin opetuslapset.
Jeesus sanoi: "Teidän pitää itkemän ja parkuman." Ei ole Jeesus puhunut, eikä ole missään paikassa muisteltu, että opetuslapsilla olis katumuksen murhetta ollut ennen kuin Jeesus kuoli. Ja kuinkas ihminen saattaa ilman murhetta uudesta syntyä ja elävään uskoon tulla? Mutta se murhe, joka Jumalan mielen jälkeen on, tuli opetuslapsille Vapahtajan kuoleman jälkeen. Silloin he itkit ja paruit, koska se näkyväinen Vapahtaja kuoli. Ja niin se pitäis tapahtuman kaikille, jotka aikovat kristityksi tulla. Heidän pitää itkemän ja parkuman, eli oikeassa katumuksen murheessa oleman, ennen kuin he saattavat uudesta syntyä, sillä ilman oikeaa hengellistä murhetta ei taida kukaan elävään uskoon tulla. Sen osottaa Vapahtaja, koska hän sanoo: "Koska vaimo synnyttää, niin hänellä on kipu."
Vaimolla on suuri tuska synnyttämisen tähden, ja niin myös pitää oleman vanhalla ihmisellä tuska, ennenkuin uusi ihminen saattaa syntyä. Sen ovat kaikki oikeat Jeesuksen opetuslapset tunteneet. Vissimmästi täytyy vanhalla ihmisellä olla tuska, koska uuden ihmisen pitää syntymän. Mutta muutamilla on suurempi ja muutamilla vähempi kipu. Kuitenki pitää kipu oleman, muutoin ei taida kukaan synnyttää. Ja koska Vapahtaja itse on ottanut esimerkin vaimon kivusta, niin se on nähtävä, ettei taida tämä kipu olla juuri keveä. Kyllä pitää vain semmoinen kipu tuntuman, muutoin ei taida syntyminen tapahtua.
Mutta koska nyt opetuslapset itkevät ja parkuvat, "silloin maailma iloitsee." Ja se on nähty kaikissa paikoissa, kussa Jeesuksen opetuslapset itkevät ja parkuvat, siinä maailman lapset iloitsevat. He pilkkaavat ja nauravat, koska he näkevät Jeesuksen opetuslapsia itkevän ja parkuvan. Mutta kukas tiesi, mikä semmoisesta pilkkaamisesta ja nauramisesta viimein seuraa. Kukas tiesi, jos ei viimein ijankaikkinen itku ja parkuminen tule perässä pilkkaajille ja naurama miehille. Jeesus on kuitenki luvannut murheellisille opetuslapsille, että "heidän murheensa käätään iloksi."
Mitäs luulette, pilkkaajat? Luuletteko, että teidän ilonne kestää kuolemassa ja helvetissä? Luuletteko enää jaksavanne pilkata, koska te näette itsenne kadotuksessa, ja Jeesuksen murheelliset opetuslapset iloitsevan taivaan valtakunnassa. Silloin taitaa pilkkaajitten nauru ja leikki loppua. Mutta murheellisten opetuslasten murhe käätään iloksi, eikä kenkään ota heidän iloansa pois. Jos joku pilkkais yhtä vaimoa, joka on syntymä vaivassa, niin kaikki ihmiset sanoisit, että semmoinen pilkkaaja on siitä isästä perkeleestä. Mutta joka pilkkaa yhtä katuvaista sielua, joka huutaa syntymä vaivassa, se on vielä kauheampi. Se on juuri mustan hengen opetuslapsi. Kuitenki jaksavat vielä pimeyden henget pilkata. Mutta kuka tiesi, kuinka kauan he pilkkaavat, ennen kuin itku ja parkuminen tulee.
Sillä koska Jeesus sanoi opetuslapsillensa: "Teidän pitää itkemän ja parkuman, mutta maailma iloitsee," niin se on arvattava, että maailma on iloinen ja nauraa, koska Jeesuksen opetuslapset itkevät. Tämä on tapahtunut silloin jo, eikä ole jälkeen tulevaiset ottaneet siitä vaaria, että niille entisille pilkkaajille on käynyt väärin jo tässäki elämässä, koska vihollinen tuli miekan kanssa heidän kaulainsa päälle ja vuodatti heidän verensä. Opetuslasten murhe on päälle pantu Jumalalta, ja on heille juuri tarpeellinen, sillä ilman tätä murhetta ei tule uusi ihminen synnytetyksi. Niinkuin vaimo ei saata ilman kivutta synnyttää, niin ei saata myös uusi syntyminen ilman vaivatta tapahtua.
Se on synnin tähden niin tapahtunut, sillä Jumala sanoi vaimolle varsin synnin lankeemuksen jälkeen: "Minä saatan sinulle suuren vaivan, koskas raskaaksi tulet. Sinun pitää synnyttämän lapsia kivulla." (1. Moos.3: 16). Tämä luonnollinen kipu on tullut vaimon päälle synnin tähden, niin myös hengellinen kipu, koska ihminen on uuden syntymisen eli omantunnon vaivassa. Se on välttämättömästi yksi synnin rangaistus, mutta ei perkele vaikuta sitä, niinkuin muutamat hengelliset puoskarit luulevat, että omantunnon vaiva on perkeleestä, vaan se on Pyhän Hengen vaikutus. Se on yksi hengellinen kuritus, jonka kautta se taivaallinen vanhin tahtoo kutsua lapsiansa takaisin kadotuksen lavealta tieltä. Isän kuritus se on. Ja ilman tätä kuritusta ei taida kukaan nöyräksi tulla Jumalan edessä.
Mutta ei kaikki ota Isän kuritusta vastaan. Vaikka muutampia on pieksetty ja kuritettu, ovat he kuitenki ylpeät ja pahankuriset. Ei hengellinen murhe jaksa niin nöyryyttää heitä Jumalan väkevän käden alla, että he tulisit oikein nöyräksi ja särjetyksi hänen edessänsä. Sillä jos he välistä itkevät ja parkuvat, niin he taas vähän ajan perästä ovat ylpeilemässä. Niin pahankuriset ovat muutamat lapset, ettei he ota kuritusta vastaan, ehkä kuinka usein kuritettaisiin.
Voi! kuinka raskas on vanhimmalle semmoisia lapsia kurittaa, jotka ei ota kuritusta vastaan. Kuitenki on se meidän toivomme ja uskalluksemme Jumalaan, että niin kauan kuin lapset ovat niin pienet, että he mahtuvat vanhimman syliin, itkevät he joka kerta, kuin vanhin heitä piiskaa, ja rientävät taas vanhimman syliin, vaikka he ovat piiskatut. Mutta koska lapset pääsevät raavastumaan, rupeavat he vastustamaan ja paatuvat, jota enemmän vanhin heitä kurittaa. Ja viimein tulevat he niin hirmuiseksi, että he kiroavat Luojaansa ja sanovat: "Tuleppas lyömään, jos tohdit!"
Nyt te murheelliset opetuslapset! "Teidän pitää itkemän ja parkuman, mutta maailma iloitsee." Koska Vapahtaja kuolee ja katoaa teidän sydämestänne, silloin täytyy teidän itkeä ja parkua. Ei ole teillä muuta turvaa, eikä muuta lohdutusta, kuin itku ja kyyneleet, koska teidän Vapahtajanne menee pois ja jättää teitä orvoksi tähän maailmaan. Maailma iloitsee, ja pilkkaa teitä sen tähden, että te olette alkaneet seuraamaan Jeesusta. Teidän murheenne taitaa olla tarpeellinen, sillä te olette tähän asti olleet ilman murhetta. Mutta ette saa Pyhää Henkeä, ellei Jeesus mene pois vähäksi aikaa. Teidän pitää siis itkemän ja parkuman, koska Jeesus on pois mennyt. Mutta teidän pitää kerran näkemän sen ristiinnaulitun ja orjantappuroilla kruunatun kuninkaan nousevan ylös haudasta. Niinkuin jo kymmenen opetuslasta ovat hänet nähneet elävänä, niin pitää myös sen uskottoman Tuomaksen näkemän hänet viimeiseksi. Ja hänen täytyy silloin uskoa, vaikka hän nyt ei usko, ennen kuin hän pistää sormensa naulain reikään.
Rukoilkaat nyt, te murheelliset Jeesuksen opetuslapset, että se taivaallinen Herra Jeesus antais teille Pyhän Henkensä, joka aina johdattais teitä oikealla tiellä, että te painaisitte sydämeenne kuolevaisen vanhimman viimeiset sanat. Koska maailma pilkkaa hänen kyyneleensä ja tallaa hänen verensä, silloin seisovat Jeesuksen murheelliset opetuslapset ristin kohdalla, ja Maria Magdalena ja Jeesuksen äiti, ja se opetuslapsi, jota Jeesus rakasti, he seisovat särjetyllä sydämellä katsellen hänen verisiä haavojansa surkutellen häntä. Mutta heidän murheensa käätään iloksi, koska he saavat nähdä sen ristiinnaulitun ja orjantappuroilla kruunatun kuninkaan ylösnousseeksi kuolleen uskon haudasta. Silloin he saavat iloita, ja ei kenkään ota heidän iloansa pois.
Taivaaseen astumisen vuorella he saavat viimein kumartaen rukoilla häntä, että murheellisten opetuslasten murhe pian kääntyis iloksi, että he saisit elävillä silmillä pian katsella häntä kasvoista niin kasvoihin. Kuule, sinä ristiinnaulittu ja ylösnostettu Israelin kuningas murheellisten opetuslasten huokaus. Isä meidän, joka olet taivaassa jne.
Evankeliumi: Joh. 16: 16.
Meidän pyhän evankeliumin johdatuksesta pitää meidän Jumalan armon kautta katseleman: Kuinka opetuslapset tulevat murheellisiksi, koska Jeesus pois lähtee, ja kuinka he tulevat iloisiksi, koska hän tulee takaisin.
Ensimmäinen tutkistelemus. Minkätähden tulevat Jeesuksen opetuslapset niin murheellisiksi, koska Jeesus pois menee? —Ensin ne ei ymmärrä ollenkaan koko tätä puhetta, koska he ovat siinä kuolleessa uskossa, ja luulevat ettei Jeesus mene koskaan pois. Silloin he arvelevat: mitä se on, kuin hän sanoo meille: "Vähän ajan perästä?" Emme tiedä, mitä hän puhuu. Ja mistäpä semmoinen ihminen tietää, joka on vielä suruttomuudessa ja kokonansa maailmassa kiinni? Mitäpä semmoinen ihminen ymmärtää Jeesuksen pois menosta, joka ei ole vielä koetellut, kuinka se on, että olla ilman Vapahtajatta. Semmoinen ihminen luulee, että hän uskoo Vapahtajan päälle, vaikka aivan maailma on mielessä. Hän luulee Vapahtajan kautta voittavansa tavaran ja kunnian maailmassa.
Semmoinen usko oli vielä silloin opetuslapsilla, että he tulevat maaherraksi ja suureksi virkamieheksi, koska Vapahtaja tulee kuninkaaksi. Niin myös moni muu kuolleen uskon tunnustaja uskoo, että Jeesus niin siunaa hänen työnsä, että hän tulis hyvin aikaan tässä maailmassa. Mutta ei hän sitä ajattele, että tämä maallinen Vapahtaja otetaan häneltä pois, ja että hänen pitää kerran tuleman semmoiseen onnettomaan tilaan, ettei hän näe enää yhtään Vapahtajaa, ei taivaassa eikä maan päällä. Semmoinen kuolleen uskon tunnustaja ei ymmärrä ollenkaan Jeesuksen puhetta hänen poismenostansa Isän tykö, vaan hän rupeaa arvelemaan niinkuin opetuslapset: "Mikä se on, kuin hän sanoo: vähän ajan perästä? Emme tiedä, mitä hän puhuu."
Jos yksi kristitty sanoo semmoiselle kuolleen uskon tunnustajalle: "Vähän ajan perästä pitää sinun tunteman, ettei sinulla ole tuommoisessa suruttomassa ja katumattomassa tilassa Vapahtajan päälle luottamusta, eli senkaltaista uskoa, joka kestää kuolemassa," niin hän sanoo: "Eikös minulla olekaan uskoa Vapahtajan päälle? En tiedä, mitä hän sanonee." Vähän ajan perästä pitää sinun tunteman, ettei ole sinulla yhtään Vapahtajaa, niinkauan kuin sinä väärällä uskolla luotat hänen päällensä. Sinä olet aivan maailman ja oman voimas päälle luottanut, ehkä sinä luulet Vapahtajan päälle luottanees. Ei saata näkyväinen Vapahtaja sinun sieluas auttaa.
Ja tämä näkyväinen Vapahtaja otetaan vähän ajan perästä pois. Silloin pitää teidän kaikkein itkemän ja parkuman, jotka ette ole vielä katumuksen murheessa olleet. Tätä puhetta ei ymmärrä yksi kuolleen uskon tunnustaja, vaan hän arvelee: Mikä se on, kuin hän meille sanoo: "Vähän ajan perästä?" Emme tiedä, mitä hän puhuu.
Mutta kyllä kerran tulee se aika, että teidän täytyy ymmärtää, mikä se on, "vähän ajan perästä, ja ette näe minua". Koska se näkyväinen Vapahtaja otetaan pois, silloin ei ole enää helppo uskoa sen Vapahtajan päälle, joka on kuollut. Koska nimittäin ihmisellä on se kuollut ja turha luottamus yhden näkyväisen Vapahtajan päälle, niinkuin opetuslapsilla oli ennen kuin se hengellinen murhe tuli, niin on maailma mielessä. Hän uskoo silloin, että Jumala on niin siunannut hänen työnsä ja vaivansa, että hän on saanut kunnian ja tavaran maailmassa. Mutta tämän uskon kautta tulee maailma niin rakkaaksi, ettei hän muista kuolemaa, tuomiota ja ijankaikkisuutta, vaan rakentaa itsellensä ijankaikkisia majoja maailmassa. Mutta koska tämä näkyväinen Vapahtaja tulee pois, silloin rupeaa usko puuttumaan. Ja koska näkyväinen Vapahtaja kuolee, silloin tulee murhe, silloin tulee epäilys. Eipä jaksaneet enää Jeesuksen opetuslapset uskoa mitään Vapahtajan kuoleman jälkeen, ennen kuin hän tuli eläväksi.
Mistäs tuli nyt opetuslapsille tämä murhe ja kova epäilys Jeesuksen kuoleman jälkeen? Se tuli siitä, että he olit rakentaneet maallisen onnensa hänen päällensä, mutta ei sielun autuudesta ollut mitään tietoa. Koska nyt tämä maallinen onni katois, ja kaikki heidän toivonsa rikkaudesta ja maailman kunniasta meni hukkaan, silloin tuli murhe ja kaipaus hengellisen Vapahtajan perään. Mutta tässä murheessa oli niin suuri epäilys, ettei he jaksaneet uskoa enää sen Vapahtajan päälle, joka ennen oli mielessä. He tunnustit myös uskonsa Emmauksen tiellä, sanoen: "Me luulimme hänen siksi, jonka Israelin piti lunastaman." Mutta tämä usko oli nyt puuttunut. Ja niin pitää tapahtuman kaikille Jeesuksen opetuslapsille, että heidän uskonsa pitää puuttuman Vapahtajan kuoleman kautta. Heidän pitää itkemän ja parkuman, koska Vapahtaja on kuollut.
Jeesus kuolee myös kristittyin sydämessä maailman rakkauden kautta. Koska maailma tulee rakkaaksi ja kauniiksi kristittyin sydämelle, silloin kuolee Jumalan Poika. Ja silloin kuuluu tämä Jeesuksen sana: "Vähän ajan perästä, ette näe minua." Mistäpä kristityt enää tuntevat Jeesuksen voimaa sydämissänsä, koska hän maailman rakkauden tähden on kuollut? Heidän täytyy tämän maailman rakkauden tähden tulla murheelliseksi, koska Jeesus kuolee: Ei ole Jumalan Poika elämässä sen ihmisen sydämessä, kussa maailman rakkaus on päässyt sydämen herraksi.
Senkaltainen oli opetuslasten tilaisuus silloin, koska Vapahtaja kuoli. Maailman rakkaus oli sydämessä ja mielessä. Ja koska yksi rietas on päässyt sydämeen, kyllä muut seuraavat perässä. Vaikka nimittäin opetuslapsille tulee suuri murhe, koska he tuntevat, ettei ole Jeesus enää elämässä heidän sydämissänsä, kuitenki pysyy Jeesus kuolleena niin kauan kuin omavanhurskaus vaikuttaa heissä niin suuren epäuskon, ettei he jaksa uskoa, että se Vapahtaja, joka kerran kuollut on, pitää enää tuleman eläväksi.
Mutta maailman lapset ei tiedä siitä murheesta mitään, sillä Jeesus sanoo tämän päivän evankeliumissa: "Teidän pitää itkemän ja parkuman, mutta maailma iloitsee." Ja minkätähden maailma iloitsee? Joo, sentähden maailma iloitsee, että se väärä profeetta ja kansan häiritsijä nyt on kiinni otettu ja viety raatihuoneeseen. Siitä maailma iloitsee, että se sama mies, joka heitä ennen on haukkunut huoruuden sukukunnaksi ja kyykäärmeen sikiöiksi, nyt heti kohta tuomitaan. Siitä syystä on maailma iloinen. Ja nyt he huutavat: "Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!" Ja niinkuin perkele silloin yllytti orjiansa iloitsemaan Jeesuksen kuoleman tähden, niin hän panee nytkin orjiansa iloitsemaan, koska maailman herrat rupeavat vihaamaan ja vainoamaan Jeesusta ja hänen opetuslapsiansa.
Silloin maailma iloitsee. Vieläpä netki, jotka ovat ennen ulkokullaisuudessa huutaneet "Hoosianna", rupeavat pitkänä perjantaina huutamaan "ristiinnaulitse!" Sillä niin kauan kuin hän oli opettamassa temppelissä, ei viittineet kaikki ilmoittaa vihaansa, mutta koska hän oli viety raastuvan eteen, silloin tuli viha ulos. Silloin monen sydämen ajatukset ilmoitettiin. Mikäs nyt oli hätänä, koska kansan häiritsijä oli kiinni otettu. Nyt saavat Jeesuksen viholliset omantunnon rauhan: ei hän ole enää haukkumassa huoruuden sukukunnaksi ja kyykäärmeen sikiöiksi. Nyt saavat juomarit ja viinaporvarit mennä rauhassa helvettiin. Ei he ajattele, että tämän ilon perästä seuraa itku ja hammasten kiristys.
Voi niitä raukkoja, jotka iloitsevat ja nauravat omaa onnettomuuttansa! Mutta kyllä he saavat kerran nähdä, ketä he pistäneet ovat. Vielä he huutavat Jumalan rangaistuksen päällensä. Vielä he haastavat Jumalan kostoa ylitsensä, koska he sanovat: "Tulkoon hänen verensä meidän ja meidän lastemme päälle." Se on: kyllä saapi Jumala rangaista meitä, jos hän on viatoin. Jo oli rietas vahvistanut heidän uskonsa, ja kukapa vahvistaa heidän uskonsa muu kuin rietas, joka antaa lapsillensa kaikki synnit anteeksi, saati he pilkkaavat ja vaivaavat Kristusta. Ei suinkaan rietas rupea heille soimaamaan syntiä, jotka huutavat: "Ristiinnaulitse!" Sillä elävän kristillisyyden viholliset ovat riettaan parhaat ystävät. Ja minä luulen hänen antavan vuotavaa pirun paskaa vielä kuolemanki jälkeen palkaksi siitä, että he ovat kristityitä pilkanneet, vihanneet ja vainonneet.
Voi onnettomat raukat, jotka aina pilkkaavat ja nauravat, koska Jeesuksen murheelliset opetuslapset itkevät ja parkuvat. Eikös vielä Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kyyneleet rupea teitä polttamaan? Kuinkas luulette kestävänne kuolemassa ja tuomiopäivänä? Silloin pitää vain Jeesuksen murheellisten opetuslasten kyyneleet polttaman teidän tuntoanne ijankaikkisesti, jos ette lakkaa armon ajassa pilkkaamasta ja vainoamasta niitä, jotka huutavat teille parannusta.
Toinen tutkistelemus. Katselkaamme nyt, kuinka opetuslasten murhe käätään iloksi. Koska opetuslapset itkevät ja parkuvat Jeesuksen kuoleman tähden, silloin tuntevat nämät raukat, kuinka onnettomat he ovat ilman Vapahtajatta. Ei maailma enää huoli heistä, sillä he ovat sen väärän profeetan opetuslapset. Ja koska Jeesus on kuollut, ei heillä ole turvaa taivaaseen. Ja ehkä he ovat monta kertaa kuulleet niitä armollisia lupauksia, että hän nousee ylös ja antaa heille Pyhän Hengen, mutta ei he jaksa enää uskoa niitä lupauksia, vaan lankeavat epäilykseen. Mutta tämän murheen ja sydämen ahdistuksen kautta valmistetaan sydän vastaan ottamaan sitä sanomatointa iloa ja autuuden esimakua, koska Jeesus tulee eläväksi ja sanoo: "Ottakaat Pyhä Henki, joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan."
Silloin käätään opetuslasten murhe iloksi, ja ei kenkään enää ota heidän iloansa pois. Ehkä he saavat välistä tuta, kuinka hirmuisesti perkele heitä kiusaa, niinkuin Pietari kirjoittaa kristityille: "Jos hurskas tuskalla autuaaksi tulee, kussa sitte jumalatoin ja syntinen näkyy." (1 Piet. 4: 18). Se sama Pietari kirjoittaa myös kristityille, että "perkele käypi ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsein ketä hän nielis." Näitä perkeleen kiusauksia on jokainen kristitty saanut koetella. Kuitenki täytyy opetuslasten näitten kilvoitusten ja kiusausten kautta perkeleen ja hänen joukkonsa kanssa, seurata Jeesuksen verisiä askeleita, kantain hänen ristiänsä, ja kuitenki iloiset olla toivossa, niin usein kuin se suuri ristin kantaja katsoo leppyisesti heidän päällensä ja sanoo: "Tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa."
Vaikka ei ole tosin yhdellä kristityllä aina hauska, koska vihollinen karkaa hänen päällensä hirmuisesti ulkonaisten ja sisällisten kiusausten kautta, niin myös vihan ja vainon kautta. Kuitenki käätään kristittyin murhe viimein iloksi, koska se suuri sotasankari antaa hänelle voiton vihollisten ylitse.
Nyt me olemme siis nähneet, kuinka Jeesuksen sanat ovat täytetyt, koska hän sanoi opetuslapsillensa: "Teidän pitää itkemän ja parkuman, mutta maailma iloitsee." Se on tapahtunut juuri niinkuin Jeesus on sanonut. Jeesuksen murheelliset opetuslapset ovat itkeneet ja parkuneet, ja maailma on niitä pilkannut ja nauranut. Vielä nytki saavat Jeesuksen murheelliset opetuslapset usein itkeä ja parkua maailman tähden, koska he näkevät, kuinka maailman orjat vihaavat ja vainoavat Jeesusta.
Koska hän syntein ja epäuskon tähden kuolee heidän sydämissänsä, silloin saavat Jeesuksen murheelliset opetuslapset itkeä ja parkua kaipaissansa Jeesuksen armollista läsnä olemista. Silloin maailma pilkkaa ja nauraa Jeesuksen murheellisia opetuslapsia. Maailman lapset ja riettaan enkelit pilkkaavat heidän kyyneleitänsä. Mutta kerran taitavat nämät katuvaisten kyyneleet polttaa heidän tuntoansa, jotka pilkanneet ovat, ja he saavat viimein nähdä, ketä he pistäneet ovat.
Mutta opetuslasten murhe käätään iloksi, koska se suuri ristin kantaja ja orjantappuroilla kruunattu kuningas tulee eläväksi heidän sydämissänsä, ja he saavat tuta hänen armonsa vaikutuksia. Silloin he saavat myös tuta todeksi, mitä Jeesus on sanonut: "Koska vaimo synnyttää, niin hänellä on kipu, sillä hänen hetkensä tuli, mutta koska hän on lapsen synnyttänyt, ei hän enää muista vaivaansa ilon tähden, että ihminen on syntynyt maailmaan."
Iloitkaat ja riemuitkaat, te murheelliset opetuslapset, koska te näette Herran. Ole iloinen, sinä murheellinen Maria Magdalena, koska sinä pääset tarttumaan hänen jalkoihinsa. Ja halaa ilolla hänen polviansa, ja mene ilolla muistelemaan opetuslapsille, että Herra on noussut ylös. Ja sinä uskotoin Tuomas! Pistä sormes naulain reikään, jos tohdit, eli pane kätes suuhun ja ole ääneti. Ja sinä Pietari, heitä sinuas mereen, ja ui rantaan, kussa Jeesus seisoo vastaan ottamassa sinua. Hän seisoo nyt ijankaikkisuuden ihanalla rannalla ja odottaa opetuslapsiansa, koska he tulevat.
Kuitenki kysyy hän: "Simon, Joonaan poika, rakastatkos minua?" Hän kysyy kaikilta, jotka ovat kieltäneet hänet uskottomuudellansa: "Simon, Joonaan poika, rakastatkos minua?" Simon, Joonaan poika! Ole valmis vastaamaan. Jeesus kaipaa sulta rakkautta, joka ennen oli kylmänlainen ja häälyväinen. Nyt hän tahtoo tietää, kuinka paljon kristityt häntä rakastavat. Olkaat valmiit vastaamaan. Kukas tiesi maailman rakkaus on niin paljon vaikuttanut, että te rupeisitte kieltämään Jeesusta maailman edessä. Mutta sanokaat nyt: "Herra, sinä tiedät, että minä rakastan sinua." Ja olkaa tässä tunnustuksessa pysyväiset viimeiseen hetkeen asti: "Herra, sinä tiedät, että minä sinua rakastan." Amen.
1 lehti jäljellä alkuperäisestä käsikirjoituksesta / Aunon Kokoelma / Helsingin yliopiston kirjasto /
Lähde: Kirkkopostilla 1876.