N:o 28                              1 SUNNUNTAINA PÄÄSIÄISESTÄ

Siihen aikaan, koska Samarian kaupungissa oli suuri nälkä, tapahtui, että yksi vaimo oli nälän tähden keittänyt poikansa ja syönyt sen; mutta toinen vaimo ei antanut poikaansa tappaa. Koska Samarian eli Israelin kuningas sai kuulla sen kauhistuksen, että vaimo oli nälän tähden keittänyt ja syönyt poikansa, suuttui hän profeetalle Elisalle, joka oli Jumalan puolesta luvannut, että Israelin kansa pitää tuleman pelastetuksi vihollisen sodalta. Ja kuningas luuli, että profeetta oli valehdellut, sentähden hän aikoi tappaa profeetan. Mutta profeetta Elisa sanoi Israelin vanhimmille: "oletteko te nähneet, kuinka se murhamiehen poika on lähettänyt ottamaan minun päätäni pois? Silloin tuli kuninkaan sanan saattaja profeetan tykö, ja sanoi: "Katso, tämä paha tulee Herralta, mitä minä enää odotan Herraa?" 2. Kun. 6: 25 – 33.

Luonnollinen ihminen odottaa Herraa niin kauan, kuin hänelle kaikki hyvin käy, mutta koska Herra ei tule pian auttamaan, sanoo hän: "Mitä minä enää odotan Herraa."? Se tahtoo sanoa: Ei Jumalalta tule mitään. Ja sitte hän rupeaa vihaamaan niitä, jotka ovat häntä kehoittaneet odottamaan apua Jumalalta. Niin ajatteli tuo paha kuningas, että se oli profeetan syy, että niin suuri nälkä tuli kaupunkiin, että vaimo keitti ja söi poikansa.

Mutta profeetta antoi taas Jumalan puolesta yhden armollisen lupauksen, että Herra totisesti pelastaa kaupungin, ja että eloa toisena päivänä myydään hyvin halpaan. Mutta kuninkaan päämies ei uskonut Jumalan lupauksia profeetan suun kautta, vaan sanoi: "Katso, jos Herra tekis vielä akkunat taivaaseen, kuinka se tapahtuis?" Niin sanoi profeetta kuninkaan päämiehelle: "Katso, sinun silmilläs pitää sinun sen näkemän, mutta ei sinun pidä siitä syömän." Ja niin tapahtui profeetan Elisan ennustuksen jälkeen, että kuninkaan päämies sai nähdä silmillänsä Jumalan viljaa, mutta ei hän saanut maistaa, sillä hän poljettiin kansalta kuoliaaksi. Nämät asiat ja tapaukset seisovat kirjoitettuna 2. Kuningasten Kirjassa 6. ja 7. luvussa.

Moninaiset ovat epäuskon vaikutukset, niinkuin tämä kuninkaan päämies osotti epäuskonsa julkisesti, koska hän sanoi: "Katso, tämä paha tulee Herralta, mitä minä enää odotan Herraa?" Se kuuluu olevan kärsimättömyys ensimmäinen epäuskon hedelmä. Koska ihminen ei saa mieltänsä myöten, tulee hän kärsimättömäksi ja suuttuu Jumalalle. Ei hän suutu riettaalle, joka  teki hänen onnettomaksi, vaan Jumalalle hän suuttuu, joka ei auta niin pian kuin ihminen tahtoo. Ei tämä paha kuningas suuttunut viholliselle, joka piiritti kaupungin ja nälytti ihmisiä, vaan Jumalan palvelijalle hän suuttui, joka oli Jumalan puolesta luvannut apua hänelle. Ja koska nälkä ahdisti kansaa niin kovin, että muutampi tunnotoin vaimo keitti ja söi poikansa, niin kuningas vihastui profeetalle, niinkuin hän olis syypää ollut siihen, että vihollinen piiritti kaupungin. Vai oliko profeetta syypää siihen, että se tunnotoin vaimo söi poikansa nälän tähden? Niin ilmanki luuli se paha kuningas, että Jumalan palvelija oli syypää kaikkeen onnettomuuteen ja viheliäisyyteen, kuin kansalle tapahtui.

Koska rietas kääntää uskottomain silmät nurin, alkavat he kantamaan kristittyin päälle, että Jumala niitten tähden rankaisee pakanoita. Vaikka muutamilla suruttomilla on se usko, että kristittyin tähden säästetään maailmaa. Mutta kuin vielä pakanoilla on se usko, että Jumala varjelee heitä kaikesta onnettomuudesta, ei kristittyin tähden, mutta muutoin pakanain siveyden tähden, sillä pakanoilla on semmoinen usko, ettei pakanat ole pahemmat kuin kristityt. Ja pakanat ei pidä kristityitä ollenkaan ihmisenä, niin kauan kuin kristityt tuomitsevat pakanoita. Mutta jos kristityt lakkaisit tuomitsemasta pakanoita, ja alkaisit juomaan, huoraamaan ja tappelemaan pakanoitten kanssa, sitte vain pakanat uskoisit, että kristityt ovat oikeat ihmiset. Ja pakanain viha loppuis varsin, jos kristityille tulis sama usko ja sama elämä kuin pakanoilla on.

Profeetta Elisa oli nuhdellut Israelin kansaa jumalattomasta elämästä, ja kuningas oli myös vihainen hänelle. Kuitenki sai Jumalan palvelija elää niin kauan, kuin ulkonainen hätä oli, ja profeetta oli myös luvannut Jumalan puolesta, ettei viholliset pääse kaupunkia raiskaamaan. Mutta kaikki kärsivällisyys loppui, niin pian kuin yksi pahanilkinen ja tunnotoin vaimo tappoi poikansa ja söi sen, nälän tähden. Kuninkaan järki loukkaantui siitä, ja nyt hän päätti sokealla järjellänsä, että profeetta oli väärä profeetta, koska ei apua tullut pian profeetan lupauksen jälkeen.

Nyt piti hänen opettaman tuota väärää profeettaa, joka oli muka valehdellut, koska hän oli kehoittanut kuningasta ja kansaa odottamaan apua ylhäältä eikä tämä apu tullut niin pian, kuin kuningas toivoi. Sitte loppui kaikki kärsivällisyys, kaikki usko, kaikki toivo, ja se väärä profeetta, joka oli muka valehdellut, piti nyt ensin saaman hyvin ansaitun rangaistuksen. Mutta tuo pahanilkinen vaimo, joka semmoisen kauhistavaisen työn oli tehnyt, pääsi kaikesta rangaistuksesta.

Semmoinen on yhden pakanallisen ihmisen usko ja autuuden järjestys. Kristitty, joka kehoittaa parannukseen, pitää tapettaman, mutta se, joka tekee kauhistavaisia töitä, se pääsee kaikesta rangaistuksesta. Pakana suuttuu kristityille sen hyvän opetuksen edestä, mutta vihollisille hän ei suutu, eikä myös toisille pakanoille, jotka tekevät kauhistuksia. Tämä paha kuningas heitti kaiken vihansa profeetan päälle, joka oli viatoin, mutta sille murhaajalle hän ei suuttunut, joka oli poikansa keittänyt ja syönyt.

On se vielä toinen esimerkki kuninkaan päämiehen epäuskosta, joka osoittaa, ettei hän uskonut ollenkaan, että Herra saattaa kansaa auttaa nälästä ja vihollisen ahdistuksesta. Tämä päämies osoitti nimittäin epäuskonsa myös sillä sanalla, kuin hän sanoi: "Katso, tämä paha tulee Herralta, mitä minä enää odotan Herraa? Hän ajatteli ilmanki, ettei auta enää Herran päälle luottamus, koska Herra niin kovin rankaisee, että vanhimmat nälän tähden syövät lapsiansa. Mutta vielä toinen sana ilmoitti hänen epäuskonsa. Koska profeetta antoi hänelle sen lupauksen, että jauhot tulevat toisena päivänä niin halvaksi, ettei ole koskaan niin halpa ollut, niin sanoi kuninkaan päämies profeetalle: "Katso, jos Herra vielä tekis akkunat taivaaseen, kuinka se tapahtuis?"

Tämä oli ainoastansa yksi maallinen asia, ja niinmuodoin mahdollisempi kuin hengelliset asiat, jotka työläästi uskotaan. Ehkä moni sanoo, ettei ihminen voi ruumistansa uskoa Jumalan haltuun. Mutta kuinka hän sitte sielunsa uskoo, jos hän ruumistansa ei usko, joka on kuitenkin se halvempi osa ihmisestä? Kyllä sentähden kaikki pakanat helposti uskovat molemmat, koska hätää ei ole, mutta hädän aikana ne ei usko kumpaakaan.

Meidän pitää Jumalan armon kautta laveammalta katseleman epäuskon vaikutuksia, ja kuinka hirmuisesti epäusko on juurtunut ihmisen sydämeen. Mutta se suuri uskon alkaja ja päättäjä, joka on monta epäuskoista sielua pelastanut epäuskon ja epäilyksen suosta, vetäköön ja nostakoon niitä raukkoja epäilyksen suosta, jotka ovat vajoamassa kainaloihin asti. Ja sinä epäuskoinen Tuomas, pistä sormes naulain reikään jos tohdit, eli peitä silmäs ja mene häpeämään. Varoita vain, ettes kisko Jeesuksen haavoja uudesta, jos sinä rupeat mustilla sormilla kaivamaan hänen haavojansa. Kuule sinä suuri uskon alkaja ja päättäjä epäileväisten huokaus. Isä meidän, joka olet taivaassa jne.

Evankeliumi: Joh. 20: 19

Koska moni Tuomas vielä epäuskon kanssa taistelee, vaikka hän on totisesti Jeesuksen opetuslapsi, niin pitää meidän Jumalan armon kautta tällä kerralla perään ajatteleman ja tutkisteleman: Minkä tähden Tuomas ei tahdo uskoa, että Jeesus on ylösnoussut, vaikka kymmenen vierasta miestä todistavat? Pistä nyt sormesti naulain reikään Tuomas jos muutoin et tahdo uskoa.

Tuomas on totisesti nähnyt Jeesuksen kuolevan ristin päällä. Hän on seisonut muitten opetuslasten kanssa ristin kohdalla. Hän on itkenyt ja parkunut muitten opetuslasten kanssa. Tuomaan vanha usko on siis peräti loppunut. Ei hän jaksa enää uskoa, ehkä kuka sanois hänelle, että Jeesus on elämässä. Ei Tuomas usko, että muutkaan ovat nähneet Herran. Siinä nyt on yksi epäuskon hedelmä, että Tuomas ei usko muitakaan opetuslapsia olevan paremmassa tilassa. Ei hän usko, että muut opetuslapset ovat nähneet Herran.

Mutta missäs Tuomas silloin oli, koska Jeesus ensimmäisen kerran ilmestyi? Olikohan Tuomas silloin viinaporvarin talossa? Emme voi sitäkään uskoa, että hän oli viinaporvarin talossa, sillä Jeesuksen murhaajat ja sotamiehet pruukaavat viinaporvarin talossa käydä pääsiäispäivänä. Onkohan sitte Tuomas naimisen raadissa, koska hän ei ole opetuslasten seurassa pääsiäispäivänä? Minä uskon, että Tuomaalla on niin suuri murhe Vapahtajan kuolemasta, ettei hän jaksa huorain perässä juosta. Sillä huorat, ja erinomattain ne siveät huorat, laittavat pääsiäispäivänä naimisia ja häitä. Mutta Jeesuksen murheelliset opetuslapset, jotka ovat katumuksessa ja epäilyksessä, ei jaksa sentähden huorain perässä juosta pääsiäispäivänä.

Taikka olikohan Tuomas mennyt Nikodeemuksen tykö arvelemaan, mihinkä paikkaan Jeesuksen ruumis oli viety? Ei sekään ole uskottava, että Tuomas jaksoi käydä yhden siveän maailmanherran tykönä. Mutta joku maallinen reissu hänellä oli edessä, koska hän ei ollut muitten opetuslasten kanssa kristittyin kokouksessa.

Minä luulen, että Tuomas oli silloin vaeltamassa yksinäisyydessä, sillä hän oli tosin suuressa epäilyksessä, mutta hän oli semmoinen hengellinen nauta, joka tahtoo aivan yksin vaeltaa, ja yksin hakea tietä taivaan valtakuntaan. Ei semmoinen ihminen pysy opetuslasten seurassa, eikä hän pysy taas maailman joukossa; mutta tulee hän välistä kristittyin kokoukseen. Ja jos toiset opetuslapset puhuvat jotaki hänelle Kristuksen ylösnousemisesta, niin hän sanoo varsin: "Ellen näe hänen käsissänsä naulan reikää ja pistä sormeani naulain siaan, ja pistä kättäni hänen kylkeensä, en minä usko."

Onnetoin olet Tuomas rukka, koska et usko ollenkaan, että muut opetuslapset ovat nähneet Herran. Et sinä usko heitäkään kristityksi. Et sinä usko, että muilla opetuslapsilla on elävän uskon kipinä. Et sinä usko, että muilla opetuslapsilla on nyt ilo sydämessä Kristuksen ylösnousemisesta, vaikka sinulla ei ole muuta kuin epäilys, murhe ja epäusko. Voi! Voi! sinua Tuomas parka! Onnetoin sinä olet sen epäuskon kanssa, ja jos Jeesuksella ei olis niin suuri rakkaus sinua kohtaan, että hän tahtoo vielä sinuaki siitä surkeasta epäuskon tilasta ylös vetää, niin sinä menisit pian sen epäuskosti kanssa helvettiin. Menisit pian Juudaksen jälkiä seuraamaan. Ja jos sinä tietäisit, Tuomas parka, kuinka paljon sinä kiusaat Jeesusta epäuskollas, niin sinä menisit varsin loukkoon häpeämään.

Mutta nyt sanoo Tuomas: "Minä tiedän, että Jeesus on totisesti kuollut, mutta en minä saata uskoa, että hän on totisesti ylösnoussut, ehkä sen kuka sanois minulle." Mutta tiedätkös, Tuomas, kuinka suuri vaiva on Jeesuksella sinusta sinun epäuskos tähden? Koska et saata eli tahdo uskoa, mitä muut opetuslapset todistavat Jeesuksen ylösnousemisesta, niin sinun surkea sielun tilas tulee Jeesukselle suureksi vaivaksi. Sinä kiusaat Jeesusta niin paljon epäuskollas, että sinä saatat hänet murheelliseksi. Hänelle on jo tullut suuri murhe siitä onnettomasta Juudaksesta, joka vilpistyi pois siitä piiskuisesta laumasta, ja sillä tavalla meni yksi onnetoin eksynyt lammas synnin metsään, ja tuli kaikille pedoille ruoaksi.

Vielä hänen piti saaman murhetta Tuomaasta, joka myös on joutunut murheeseen, ja kuitenki rakastaa häntä, ja tahtois uskoa, mutta ei kuitenkaan usko, sillä omavanhurskaus on noussut päähän ja saarnaa siellä järjessä: "Ei ole Jeesus noussut ylös; ja ellen näe hänen käsissänsä naulain reikää ja pistä sormeani naulain siaan, en minä usko." Ja minkätähden et sinä usko, Tuomas, että Jeesus on ylösnoussut? Jaa, sentähden sinä olet niin epäuskoinen, että sinulla on ylön suuri järki pääkallossa. Omavanhurskaus ja itseys nousi päähän, ja sinä uskot nyt, mitä omavanhurskaus saarnaa järjessä. Mutta et sinä usko, mitä raamattu todistaa; et sinä usko, mitä muut opetuslapset todistavat.

Uskotkos sinä, että muut opetuslapset ovat nähneet Herran? Et sinä taida sitäkään uskoa. Vai onko sinulla semmoinen tunto, että sinä et ole mahdollinen näkemään? Älä huoli, et sinä ole tosin mahdollinen näkemään, mutta sinun pitää kuitenki näkemän, että viimein uskoisit, sillä muutoin sinä menet epäuskon kanssa helvettiin. Ja jos sinä tietäisit, Tuomas, kuinka paljon sinä kiusaat Jeesusta epäuskollas, niin sinä menisit varsin loukkoon häpeämään.

Mutta koska sinä olet uhannut, Tuomas, ettet usko, ennenkuin sinä sormes pistät naulan siaan, niin koeppas nyt, Tuomas, kuinka rohkea sinä olet pistämään, koska Jeesus tulee ja käskee sinun pistää. Kukas tiesi, tohditkos sentähden pistää, vaikkas olet uhannut. Kuka tiesi ovatko sinulla niin puhtaat sormet, että sinä uskaltaisit niillä sormilla ruveta Vapahtajan haavoja koettelemaan. Katso perään, Tuomas, kuinka puhtaat sormet sinulla on, ennenkuin sinä menet Jeesuksen haavoja koettelemaan. Sinun pitää muistaman, Tuomas, ennenkuin sinä menet Jeesuksen haavoja sormillasti koettelemaan, sinun pitää muistaman, että sinä olet ennen niillä sormilla välistä vanhaa hapatusta sotkenut, ja välistä pirun paskaa kaivanut, ja kuka tiesi olet niillä sormilla huoranki persettä kaivanut. Ja nyt sinä olet aikonut niillä sormilla ruveta Jeesuksen haavoja kaivamaan. Kukas tiesi, Tuomas, tohditkos sentähden pistää sormiasti naulain reikään.

Minä luulen, Tuomas, että sinun täytyy mennä loukkoon häpeämään, koska itse Herra Jeesus, se ristiinnaulittu, osoittaa sinulle haavojansa ja käskee pistää. Miksikä sinä et pistänyt, Tuomas? Älä ole epäileväinen vaan uskovainen. Kukas tiesi, kuinka monta kertaa se ristiinnaulittu Herra Jeesus on sinulle osoittamassa haavojansa, ennenkuin hän astuu ylös taivaaseen, ja sinä jäät maan päälle ikävöitsemään ja huutamaan: "Jeesus, Daavidin poika!" Kuuleeko hän enää sinun huokauksias taivaassa, koska hän on niin kaukana sinusta? Kuuleeko hän enää katuvaisten ja epäileväisten huutoa, koska hän on mennyt taivaaseen, ja on täällä jo osoittanut haavojansa epäileväisille sieluille, eikä ole uskoneet.

Kuinka monta kertaa on se ristiinnaulittu osoittanut haavojansa niille raukoille, jotka epäuskon tähden istuvat pimeyden luolassa ja huokaavat. Kuinka monta kertaa on hän jo soimannut epäuskon vankeja, jotka ei ole uskoneet, että hän on ylösnoussut. Mutta aina ne raukat kiusaavat sitä taivaallista vanhinta. Aina ne saattavat Jeesusta murheelliseksi. Aina ne sulkevat itsensä ulos taivaan valtakunnasta. Aina ne tahtovat tehdä Jeesuksen opetuslapsia valehtelijaksi. Aina he antavat Jumalan karitsan veren hukkaan maahan vuotaa. Kukas tiesi, kuinka monta pisarata enää tippuu Jeesuksen haavoista. Kukas tiesi, jos ei ole jo viimeiset pisarat tippumassa syntisen maan päälle Jeesuksen haavoista.

Mistäs sitte epäileväiset saavat puhdistuksen, koska kaikki Jumalan karitsan veri loppuu? Hitaat ovat Jeesuksen murheelliset opetuslapset konttaamaan ristin juureen. Tomppelit ja hitaat ovat Jeesuksen murheelliset opetuslapset uskomaan kaikkia niitä, kuin profeetat ovat hänestä kirjoittaneet. He ovat hitaat uskomaan, mitä Jeesus on ennen jo todistanut itsestänsä. Kukas tiesi, kuinka monta kertaa se armollinen Herra Jeesus on enää osoittamassa teille haavojansa, te epäileväiset? Hän on jo monta kertaa osoittanut haavojansa maailmalle ja sanonut: "Katsokaat, paatuneet, minkäkaltaisia haavoja minä olen saanut teidän tähtenne." Mutta maailma nauraa vain ja sanoo: "Et suinkaan meidän tähtemme ole niitä haavoja saanut. Itse ilmanki olet loukannut itseäs."

Nyt hän vielä osoittaa murheellisille, katuvaisille ja epäileväisille ja maailmalta ylönkatsotuille haavojansa. Mutta ei nekään raukat voi uskoa, että Jeesus on niitä haavoja saanut heidän tähtensä. Ja jos he vielä sen uskovat, että Jeesus on heidän tähtensä niitä kuoleman haavoja saanut, niin ei he voi sitä uskoa, että hän on kuolluista ylösnoussut, erinomattain Tuomas, joka tahtoo kaikki muut opetuslapset tehdä valehtelijaksi. Eikös se ole suuri synti ja häpeä, Tuomas, että sinä tahdot tehdä muita Jeesuksen opetuslapsia valehtelijaksi, jotka ovat todistaneet ja sanoneet: "Me näimme Herran." Miksikä et ole niitten todistuksia uskonut?

Pistä nyt sormes naulan siaan, jos et tahdo muutoin uskoa. Ojenna kätes ja pistä kylkeen, eli mene loukkoon häpeämään. Mutta etpä tohtinutkaan, Tuomas, pistää. Jokos täydyt ruveta uskomaan ilman pistämättä? Niin me luulemme, että sinun täytyy uskoa vastoin tahtoas, vastoin järkeäs, vastoin luontoa ja vastoin tuntoasti. Sinun täytyy uskoa vastoin entisiä sanojas, ja sinun täytyy nyt epäuskon tähden mennä loukkoon häpeämään ja sanoman: "Minun Herrani ja minun Jumalani!"

"Ettäs näit minun, Tuomas, niin sinä uskoit. Autuaat ovat ne, jotka ei näe, ja kuitenki uskovat." Amen

Lähde: Kirkkopostilla 1876.