N:o 20                                      2 SUNNUNTAINA PAASTOSSA 1849

                                    (Hyvästijättösaarna Kaaresuvannon seurakunnalle)

Ja nyt, katso, minä tiedän, ettette silleen saa nähdä minun kasvojani, kaikki te, joittenka kautta minä olen vaeltanut ja Jumalan valtakuntaa saarnannut. Sentähden minä todistan teille tänäpäivänä, että minä olen viatoin kaikkein verestä, sillä en minä ole estänyt itseäni ilmoittamasta teille kaikkea Jumalan neuvoa. Ap. t. 20: 25 - 27.

Koska pyhä Paavali oli lähtemässä Jerusalemiin, kussa hän tiesi paljon kärsimistä ja vastahakoisuutta odottavan häntä, piti hän Efesiläisten seurakunnan päämiehille erosaarnan. Ja tästä Paavalin erosaarnasta olen minä ottanut muutampia sanoja, jotka sopivat kaikille opettajille erosaarnan aineeksi, jos kaikki olisit niin uskollisesti työtä tehneet Jumalan seurakunnassa, kuin Paavali. Mutta minä en saata omistaa kaikkia näitä Paavalin sanoja, sillä minä tunnen, että minä olen kelvotoin palvelija ollut sen suuren heikkouden ja köyhyyden tähden, joka minussa on.

En ole saattanut niin ylösrakentaa Jumalan seurakuntaa kuin minun olisi pitänyt tehdä. Jos siis Jumala olis jotaki hyvää minun kauttani hänen seurakuntansa ylösrakennukseksi vaikuttanut, niin se on tapahtunut sen korkeamman voiman kautta, joka on saattanut muutampia sieluja sille tielle, jota he ei ennen tunteneet. Mutta muutamat sanat Paavalin erosaarnasta taitaisit sopia näihin aikoihin. Koska hän ensin oli sanonut seurakunnan valituille, ettei he enää saa nähdä hänen kasvojansa tässä maailmassa, rupeis hän manaamaan heitä, että he ottaisit itsestänsä vaarin. Ja viimein sanoi hän: Sillä minä tiedän minun lähtemiseni jälkeen tulevan teidän sekaanne hirmuiset sudet, jotka ei laumaa säästä.

Nämät Paavalin sanat taitavat käydä toteen. Jos ennen on ollut hirmuiset sudet, jotka ei ole säästäneet laumaa, kyllä taitavat minun lähtemiseni jälkeen tulla vielä hirmuisemmat sudet, jotka ei suinkaan säästä laumaa. Nämät hirmuiset sudet kiskovat ja raatavat laumaa joka paikassa, kussa he saavat tilaa. Ei suinkaan susi säästä laumaa, missä haamussa hän ikänänsä kulkee, olkoon ihmisen, karhun, ketun eli käärmeen haamussa. Mutta silloin on susi peljättävä, koska hän tulee enkelin haamussa.

Ihmiset luulevat, että susi on peljättävä, koska hän tulee suden haamussa eli käärmeen haamussa, mutta silloin on hän vaarallinen, koska hän tulee ihmisen haamussa, ja vielä vaarallisempi on susi, koska hän tulee enkelin haamussa. Sillä aina saattaa lammas itseänsä varjella niistä, jotka ovat julkiset totuuden viholliset. Mutta koska itse saatana muuttaa itsensä valkeuden enkeliksi, silloin ei ole hyvä välttää häntä.

Me otamme vielä muutampia sanoja lainaksi Paavalin erosaarnasta, jotka kukatiesi sopivat meille. Hän sanoo nimittäin seurakunnallensa näin: "Ja itse teistänne nousevat miehet, jotka vääryyttä puhuvat, vetääksensä pois opetuslapsia peräänsä." Ja minä myös pelkään sitä samaa, että itse teistänne nousevat miehet, jotka vääryyttä puhuvat, ja sen kautta vetävät yksinkertaisia peräänsä. Kaikki nämät Paavalin sanat löytyvät kirjoitettuna apostolitten tekoraamatussa 20. luvussa.

Nyt minä sanon niinkuin Paavali sanoi seurakunnallensa, koska hän piti erosaarnansa: Minä tiedän minun lähtemiseni jälkeen teidän sekaanne tulevan hirmuiset sudet, jotka ei laumaa säästä. Nämät hirmuiset sudet ovat jo ennen kiskoneet ja raataneet Jumalan seurakuntaa. Ja nyt he ainoastansa vahtaavat, koska paimen lähtee pois, että he pääsisit niinkuin ennenki raatamaan niitä heikkoja lampaita, jotka ei voi itse vastustaa sen ruman tulisia nuolia, eikä voi henkensä kanssa paeta, koska ei heillä ole yhtään maan päällä, jonka turviin he juoksisit eli pakenisit, koska susi alkaa heitä takaa ajamaan.

Mutta ei ainoastansa nämät hirmuiset sudet, joittenka verinen kita on jo auki, jotka kissan eli pissihaukan silmillä vahtaavat, kussa he löytäisit jonkun heikkomielisen eli jonkun heikkouskoisen sielun, että he saisit sen ylösniellä, vaan myös itse teistänne, sanoo Paavali, nousevat miehet, jotka vääryyttä puhuvat ja vetävät opetuslapsia peräänsä. Tämän asian tähden ajattelee moni heikkouskoinen sielu: kuinka pitää nyt ne orpolapset aikaan tulla, jotka jäävät niinkuin lampaat, joilla ei paimenta ole. Kukas pitää heitä ruokkiman, koska he itkevät nälässä ja parkuvat köyhyyden tähden. Mihinkä pitää köyhät ja viheliäiset lampaat pakeneman, koska ne hirmuiset sudet aukaisevat kitansa ja tahtovat heitä ylösniellä?

Mihinkä paikkaan pitää tiaiset ja pääskyisen pojat pakeneman, koska haukka ajaa heitä takaa? Ja kuka pitää heitä auttaman hengellisestä kuolemasta, koska he parkuvat haukan kynsissä? Mihinkä pitää murheelliset, köyhät ja alaspainetut sielut pakeneman, koska hengellinen susi alkaa epäilyksellä kiskomaan, koska synnin kuorma painaa katuvaisia helvettiin, ja ei ole yhtään neuvonantajaa, joka saattais heitä neuvoa eli hyvällä sanalla lohduttaa, eli armon sanalla puhutella, eli armon pisaran heidän suuhunsa tiputtaa, eli sydämen haavoihin öljyä vuodattaa, eli omantunnon haavoja sitoa, eli vertavuotavain sydänten verta typeyttää, joka viheliäisten ja vapisevaisten lammasten sydämestä vuotaa, joita susi on kiskonut ja raatanut?

Ei ole näillä köyhillä, viheliäisillä, alastomilla ja alaspainetuilla orpolapsilla, jotka maailman kylmällä lattialla vilussa ja nälässä parkuvat, ei ole näillä alastomilla raukoilla muuta turvaa kuin ylösnostaa vapisevaiset kätensä taivasta kohden ja huutaa niin korkealla äänellä, että ääni kuuluu taivaaseen, että se armollinen Herra Jeesus, joka on kaikkein köyhäin orpolasten oikea Isä, ylösnostais näitä turvattomia ja alastomia raukkoja maailman kylmän lattian päältä, että hän heitä pesis puhtaaksi elämän vedellä, ottais heitä syliinsä ja opettais heitä hänen armosta vuotavaisia rintojansa imemään, ei kuitenkaan niin hopusti, että armon maito menee väärään kurkkuun, vaan sitä myöten, kuin nämät heikot raukat jaksavat niellä.

O, rakas Vanhin, kuinka paljon verta on vuotanut sinun sydämestäs, koska sinä näitä alastomia raukkoja synnyttäissä kumarsit polvias ja notkistit kasvojas maata päin ja huokasit niin raskaasti, että sydän tuskan tähden halkeis. Mutta jota suurempi tuska on Vanhemmalla ollut, sitä suurempi on vanhemman rakkaus vastasyntyneitä kohtaan. Jota enemmän on verta vuotanut vanhemman sydämestä, sitä palavammaksi tulee hänen rakkautensa niitä alastomia raukkoja kohtaan, jotka parkuvat maailman kylmän lattian päällä.

Sen suuren Luojan haltuun annan minä tänäpäivänä kaikki köyhät, viheliäiset, alastomat ja alaspainetut sielut, jotka minun huutoni kautta olisit heränneet, eli jotka minun manaamiseni kautta olisit huomainneet, ettei se entinen elämä ole oikea elämä ollut. Eli jos joku minun haukkumiseni kautta olis pyörtänyt sen suuren Paimenen tykö. Minä annan myös niitä Jumalan haltuun, jotka tämän haukkumisen tähden ovat suuttuneet, ja minä sanon heille, niinkuin Paavali ennen mainitussa erosaarnassansa, että minä olen viatoin kaikkein verestä, ettei pidä yhdenkään niistä miehistä, jotka minua tämän haukkumisen tähden vihaavat, saattaman soimata minua tuomiopäivänä, etten minä ole varoittanut heitä, eli sanonut heille, missä surkeassa tilassa heidän sielunsa on, jos ei parannusta tule.

Ja nyt me alamme kaikki huutamaan, niinkuin Kananean vaimo, joka oli armon penikka, jos me niinkuin hän, olisimme tyytyväiset armon muruihin, jotka Herran pöydältä putoavat. Älkäät vinkuko ylön paljon, te armon penikat, vaan istukaat, odottakaat, vahdatkaat ja haistelkaat. Jos joku muru putois Herran pöydältä, niin olkaat tyytyväiset siihen, vaikka ei olis enempi kuin yksi ainoa muru.

Anna siis, o armollinen Herra, muutampia muruja pudota sinun pöydältäs, että nämät köyhät nälkäpenikat heittäisit vinkumasta. Isä meidän jne.

Evankeliumi: Matt. 15: 21 - 23.

Meidän pyhän evankeliumin johdatuksesta pitää meidän tällä hetkellä katseleman 1:ksi kuinka penikat istuvat pöydän alla ja vahtaavat muruja. 2:ksi kuinka penikat vinkuvat, koska he ei saa niitä muruja niin hopusti kuin he tahtovat. 3:ksi kuinka penikat tappelevat yhden murun päältä. 4:ksi kuinka penikat kaipaavat sitä, joka heitä on ruokkinut, koska hän lähtee pois.

Antakoon se armollinen Herra Jeesus armonsa, että kaikki armon penikat olisit tyytyväiset niihin muruihin, jotka Herran pöydältä putoavat, ja ettei armon penikat keskenänsä tappelis.

Ensimmäinen tutkistelemus: Kuinka penikat istuvat pöydän alla ja vahtaavat muruja. Hävyttömät koirat, erinomattain ne isot Jatunin hurtat, jotka ovat harjaantuneet varastamaan ja ihmisten verta lakkimaan, ei malta odottaa siihen asti, että murut pöydältä putoavat, vaan ne hyppäävät varsin pöydälle ja näppäävät sieltä koko voilimpun. Ja jos ei ole ketään perään katsomassa, nielevät he sen voilimpun niinkuin tyhjän. Ja älä mene enää ottamaan voita koiran perseestä, jos hän on ennättänyt sen niellä.

Semmoiset Jatunin hurtat, jotka juovat lientä siitä kattilasta, jossa rietas on ihmisten lihaa keittänyt, ja muutamat kulkukoirat, jotka syövät hiiriä ja vuotavata pirunpaskaa, ei malta odottaa muruja, vaan he varastavat ruokaa juuri ihmisten käsistä. Ja jos vanhin ei ole lastensa vieressä, ryöstävät nämät hävittömät koirat ruokaa lasten käsistä, jonka tähden Vapahtaja sanoi Kananean vaimolle: "Ei ole sovelias ottaa lasten leipää ja heittää penikoille."

Lasten ruoka on se armo, jonka Jumala on luvannut Israelin katuvaisille lapsille ja Aabrahamin hengelliselle siemenelle. Mutta muutamat maailman herrat, jokta pitävät suuremmassa arvossa koiriansa kuin omia lapsiansa, antavat koirille liininkiä (voileipää), mutta nälyttävät lapsia. Orpolapset ovat kyllä surkuteltavassa tilassa, joilla ei ole ketään, joka heille antais ruokaa, koska he nälässä parkuvat. Mutta ne lapset vasta surkuteltavat ovat, joilla on semmoinen förmyntäri (holhooja), joka rakastaa enemmän koiria kuin lapsia. Ja joilla on niin kova sydän, että hän antaa koirille liininkiä ja lapsille ruotoja. Voi, voi teitä, te onnettomat orpolapset, jos teille pitää tuleman niin kova förmyntäri, että hän tuhlaa teidän omaisuutenne ja antaa koirille sokeria ja siirappia, ja teille hän antaa ruotoja.

Mutta katsokaamme vielä, kuinka penikat istuvat pöydän alla ja vahtaavat. Vaikka Vapahtaja sanoi Kananean vaimolle: Ei ole sovelias ottaa lasten ruokaa ja heittää penikoille, oli kuitenki tällä pakanallisella vaimolla sen verran ymmärrystä, että hän tunsi sen olevan kova sana hänelle. Jos tämän vaimon usko olis ollut heikompi, olis hän vissimmästi palttunut rukoilemasta, koska hän verrattiin penikaksi. Mutta hänen uskonsa oli niin vahva, ettei hän vielä lakannut rukoilemasta, vaikka Vapahtaja haukkui häntä koiraksi.

Hän tunsi itsensä penikaksi. Hän tunsi sydämensä, ettei hän ollutkaan parempi kuin koira niiden suhteen, jotka olit lapsen oikeuden saaneet. Koska yhdellä katuvaisella sielulla on suuri nöyryys ja niin suuri mahdottomuus, että hän ei pidä itseänsä koiraa parempana Jumalan lasten suhteen, silloin on senkaltainen katuvainen sielu tullut armon penikaksi, joka istuu pöydän alla ja vahtaa ja odottaa, koska joku pikku palainen eli armon muru putoais pöydältä. Vaikka ei olis kuin pikku hitunen, kyllä penikka sen korjaa. Ei nälkäpenikka ole niin kranttu (vaativainen), kuin isot lihavat hulmit, jotka näppäävät voilimpun pöydältä ja nielevät armoa niin kuin sudet, vaikka ei heillä ole nälkä.

Toinen tutkistelemus: Nyt meidän pitäis kuunteleman, kuinka armon penikat vinkuvat. Nimittäin koska heillä on kova nälkä, ja sen makean ruoan haju, joka Herran pöydältä haisee makeasti nokkaan, niin tulevat armon penikat kärsimättömiksi ja rupeavat vinkumaan, ja tämä vinkuminen merkitsee, että heillä on kova nälkä ja surkea ruoan halu. He malttavat ensin vähän aikaa ja makaavat ääneti pöydän alla, mutta viimein tulee kärsimättömyys ja he rupeavat vinkumaan sen kovan nälän tähden.

Koska nyt armon penikat alkavat vinkumaan, sanoo Herra ensin: "Olkaat vaiti ja odottakaat siksi kuin lapset ovat syöneet, ei ole sovelias ottaa lasten leipää ja heittää penikoille." Mutta armon penikat vinkuvat yhtähyvin ja kerjäävät, ja nuolevat Herransa käsiä ja panevat päänsä Herransa polvelle. Ja jos he saattaisit puhua, niin he vissimmästi sanoisit, että penikat syövät niitä muruja, jotka Herran pöydältä putoavat.

Yksi syy, minkätähden ei Herra anna armon penikoille niin paljon ruokaa, on se, että ne koirat, jotka syövät ylön paljon, tulevat laiskaksi haukkumaan, eikä niinmuodoin kelpaa lammaskoiraksi. Kyllä kaikki armon penikat söisit niin paljon kuin vatsaan mahtuu, jos he saisit. Mutta vanhasta koettelemuksesta on jo tietty, että ne koirat, jotka ovat ylen suuressa viljassa, joita hyvin ruokitaan, ei ole niin virkut haukkumaan kuin ne, joita vähän nälytetään. Ja semmoiset koirat, jotka armon varkaudella elävät, ei hauku ketään. Ei he seuraakaan paimenta metsään, vaan he vahtaavat ainoastansa semmoisia paikkoja, kussa he pääsisit varastamaan.

Ja suden tappamia raatoja varaskoirat syövät perseeseensä, ja purevat he vielä eläviä karitsoita metsässä, jotka ovat laumasta jääneet eli jänkkään vajonneet, eli muutoin vikaan tulleet ja raajarikoksi joutuneet. Kyllä sentähden armonpenikat saavat niitä muruja, jotka Herran pöydältä putoavat, jos he ovat kärsivälliset ja odottavat siihen asti, että lapset ovat saaneet osansa, sillä Vapahtaja sanoo: Ei ole sovelias ottaa lasten leipää ja heittää penikoille.

Ja kaikki ne pakanat, jotka ei vielä ole saaneet Jumalan lasten oikeutta, ovat penikat, ja niille penikoille annetaan muruja, jos he ainoastansa tuntisit itsensä semmoiseksi. Mutta muutamat ovat hävyttömät penikat, jotka ei ollenkaan tyydy muruihin, vaan hyppäävät pöydälle ja tahtovat itse syödä lasten ruokaa. Semmoisille hävyttömille koirille sanoo Isäntä: "Tietäkäät huutia ja odottakaat siihen asti kuin te saatte, sillä ei ole sovelias ottaa lasten ruokaa ja heittää penikoille.

Ja tämän kanssa ymmärretään tässä paikassa se armo, jonka Jumala on luvannut katuvaisille ja uskovaisille sieluille, jotka ovat Aabrahamin lapset ja Israelin lapset lupauksen jälkeen. Mutta penikat ovat pakanat, joilla ei ole paljon tietoa kristillisyydestä, vaan heillä on niinkuin Kananean vaimolla yksi suuri mahdottomuuden tunteminen ja alinomainen huutaminen Vapahtajan perään, ja yksi vahva usko ja luottamus eli vakuutus, että ei Vapahtaja saata olla auttamatta heitä, jotka ovat hädässä, ehkä kuinka huonosta ja pakanallisesta suvusta he olisit syntyneet, ja jotka tuntevat itsensä niin mahdottomiksi, ettei he ole paremmat kuin koirat Israelin lasten suhteen.

Tämä pakanallinen vaimo oli ainoastansa kuulon jälkeen ruvennut uskomaan Vapahtajan päälle, sillä ei hänellä ollut vähintäkään tietoa Raamatusta, vaan ainoastansa mitä hän oli kuullut naapureiltansa Israelin lapsilta. Mutta tämä vaimo on meille esimerkkinä, että pakanoilla on usein vahvempi usko kuin niillä kirjanoppineilla, jotka luottavat päänsä tiedon päälle, vaikka sydän on muuttumatoin ja liikkumatoin.

Kolmas tutkistelemus: Meidän pitää nyt katseleman, kuinka armon penikat tappelevat muruin päältä. Se tapahtuu, sen pahempi, usein, että penikat rupeavat tappelemaan yhden murun päältä, jonka talon isäntä heittää penikoille. Ja tämä penikkain tappelus ei ole ollenkaan soma. Silloin ne penikat, jotka ovat kiivaat tappelemaan, mistantavat usein sen palaisen eli sen murun, jonka päältä tappelu tuli.

Ei ainoastansa siinä tule heille vahinko, että talon isäntä häätyy vitsalla kurittaa niitä penikoita, jotka niin keskenänsä tappelevat ja siinä polkevat lapsia ja kaatavat ruoka-astioita, vaan myös Jatunin hurtat pääsevät sillä välillä, kuin penikat  tappelevat, ryöstämään ja varastamaan sen ruokapalaisen, jonka isäntä oli antanut penikoille.

Jos armon penikoilla ei olis kateutta ja ylpeyttä, niin olis itsekukin tyytyväinen siihen muruseen ja siihen hituseen, jonka isäntä antoi hänelle, mutta kateus tekee niin paljon, että armon penikat rupeavat tappelemaan ja sitte pääsevät Jatunin hurtat voiton päälle. Jatunin hurtat sanovat näin: "Kyllä meitä sauvalla hosutaan sen tappeluksen tähden, mutta tappelevatpa nuo armon penikatki keskenänsä, vaikka he ovat niin pienet."

Voi teitä, te armon penikat, jos ette voi riitelemättä ja tappelematta olla! Koska ei ole enää yhtään kousin (kurin) pitäjää, niin tulevat Jatunin hurtat teidän päällenne ja repivät teitä kappaleiksi, vielä ryöstävät teiltä niitä muruja, kuin te saitte Herran pöydältä. Kyllähän te olette nähneet, kuinka yksi penikka laskee itsensä armon alle, koska yksi iso hurtta karkaa hänen päällensä. Mutta jos kaikki penikat yksimielisesti karkaisit yhden ison hurtan päälle, voisit he kukatiesi henkensä pitää.

Mutta jos penikat rupeavat keskenänsä tappelemaan, niin tulevat Jatunin hurtat samaan kimppuun. Ja niinkuin koirain tapa on: joka kerran alle joutuu, sen päälle kaikki karkaavat, olkoon se viatoin eli syypää. Yksi pään ja toinen hännän puolesta purevat, kiskovat ja raatavat sitä raukkaa, joka alle on joutunut. Ja sentähden sanon minä teille jo edeltäpäin, te armon penikat: Jos ette ole sovinnossa, niin tulevat Jatunin isot hurtat ja tekevät teistä lopun.

Pitäkäät aina muistossa, mitä Vapahtaja sanoi opetuslapsillensa ennenkuin hän jätti heidät: Uuden käskyn minä annan teille, että te rakastaisitte teitänne keskenänne.

Neljäs tutkistelemus: Meidän pitää viimeiseksi katseleman, kuinka armon penikat kaipaavat sitä, joka heitä on ruokkinut. Mutta tämä paikka on niin hellä, ettei sitä ole hyvä mainita. Että penikat kaipaavat sitä, joka heitä on ruokkinut, se nähdään siitä, että he istuvat tien vieressä ja odottavat ja katsovat sinnepäin, kuhunka heidän ruokkijansa meni, ja ikävöitsevät ja vaikealla äänellä surkuttelevat. Mutta ilmanki yksi Isä taivaassa kuulee heidän äänensä ja ruokkii heidän sielujansa, koska nälkä tulee.

Kukapa on tähänkään asti ruokkinut ja ylöspitänyt heidän sielunsa, muu kuin se taivaallinen Herra Jeesus, joka kuulee kaikkein köyhäin, viheliäisten ja alaspainettuin huokaukset. Ja mihinkäpä muualle on orpolasten turva, kuin sen taivaallisen Isän tykö, joka on isä kaikkein ylitse, kuin Isän nimellä mainitaan taivaassa ja maan päällä.

En suinkaan minä ole heitä ruokkinut eli ylöspitänyt, vaan se, joka kaarneen pojat ylöspitää, se antaa myös pääskyisille ja tiaisille heidän elatuksensa. Armon penikat vinkuvat ensin, koska he kaipaavat sitä, joka heitä ruokkinut on, mutta viimein he menevät johonkin loukkoon, panevat päänsä toinen toisensa päälle ja vinkuvat siellä. Minä toivon kuitenki, että taivaallinen Armahtaja, joka antoi Kananean vaimolle muutampia armon muruja, armahtaa myös näitä armon penikoita, ja antaa heille jonku palaisen, niinkuin myös kova nälkä käskee heitä itse alkaa hakemaan jotaki syötävätä.

Ja koska nyt lähestyy se aika, että meidän pitää erkaantuman, että minun täytyy mennä, kuhunka Isäntä on määrännyt, nimittäin muita varkaita haukkumaan, niin täytyy minun jättää nämät armon penikat Isän haltuun siinä uskalluksessa, ettei hän anna heidän nälkään kuolla. Sillä jos hän antaa ruoan kaarneen pojille, koska he alkavat hänen tykönsä huutamaan, vissimmästi hän antaa ruoan tiaisille ja pääskyisen pojille ja armon penikoille, koska he nälän tähden vinkuvat.

Jääkäät siis hyvästi Isän haltuun, kaikki armon penikat. Jääkäät hyvästi, kaikki tiaiset ja pääskyisen pojat. Se armollinen Herra Jeesus varjelkoon teitä haukan kynsistä ja ruokkikoon teitä hyttyisillä. Jääkäät hyvästi, Jeesuksen karitsat, jotka ylimmäinen paimen on temmannut raatelevaisen suden hampaista. Herra Jeesus vieköön teitä parhaalle laitumelle ja ruokkikoon teitä parhailla vainioheinillä, koska talvi tulee.

Jääkäät hyvästi, te pienet maitojyvät, jotka olette vielä kasvamassa Jumalan pellossa. Antakoon siementen Herra hyvän ja soveliaan ilman, että tulisitte täytetyksi ruoalla, ennenkuin pakkainen tulee, että te tulisitte kauniimmaksi eloksi ja nisun jyväksi, joita elomiehet kokoavat aittaan. Varjelkoon elon Herra tämän pikku peltopalaisen lumisateesta ja rajuilmasta, ettei pakkainen panis näitä maitojyviä ennenkuin elonaika tulee!

Jääkäät hyvästi, te vastasyntyneet lapset, joita se taivaallinen Vanhin on vasta synnyttänyt suurella tuskalla ja veren vuodatuksella. Jääkäät hyvästi, te vasta syntyneet lapset, jotka makaatte ja parutte tämän maailman kylmän lattian päällä. Nostakoon Vanhin teitä ylös tämän maailman kylmän lattian päältä, pesköön puhtaaksi elämän vedellä ja kääriköön puhtaisiin liinavaatteisiin ja painakoon teitä rintaansa vasten, pankoon rintansa parkuvaisten lasten suuhun, että he heittäisit parkumasta ja ilolla katselisit synnyttäjänsä päälle.

Jääkäät hyvästi, kaikki talvitiaiset ja kesäpääskyiset. Se taivaallinen Vanhin, joka antaa kaarneen pojille ruokaa oikealla ajalla, koska he hänen tykönsä huutavat, antakoon teille maitoa, voita ja hunajata, koska teille nälkä tulee, ja suojelkoon teitä ja varjelkoon kaikki pienet tiaiset haukan kynsistä.

Jääkäät hyvästi, te pulmukaiset ja satakieliset, jotka olette yksinäiselle matkamiehelle laulaneet ja visertäneet kalliissa puussa. Antakoon Jumala armonsa, että minäkin saisin kuulla pulmukaiset ja satakieliset visertävän Jumalan ja Karitsan edessä taivaan valtakunnassa, ja elämän puussa veisaavan uutta virttä!

Rukoilkaat te myös minun edestäni, joka olen niinkuin yksinäinen lintu oksan päällä, että se armollinen Herra Jeesus antais minulle voimaa ja rohkeutta huutamaan kaikille eksyväisille matkamiehille, että he pyörtäisit takaisin elämän tielle, ja kaikille murheellisille ja alaspainetuille, että he nostaisit päätänsä ylös synnin unesta ja huutaisit: "Herra Jeesus, armahda meidän päällemme!" Amen.

Jäljennöksiä SKHS:n Aunon kokoelmassa Kansallisarkistossa sekä Laestadiana-kokoelmassa Oulun maakunta-arkistossa. Yllä on noudatettu lähes kokonaan Kirkkopostillaa, mutta muutama kohta on otettu jäljennöksistä. Saarnan loppuosa poikkeaa säilyneissä jäljennöksissä Kirkkopostillasta huomattavasti. Alkuperäistä käsikirjoitusta ei ole tallella.