N:o 55. Kahdentenatoista Sunnuntaina kolminaisuuden päivästä.

Evankeliumi. Mark. 7. 31-37

Ja taas, kuin Jeesus läksi Tyrin ja Sidonin maan ääristä, tuli hän Galilean meren tykö, kymmenen kaupungin maan äärten keskitse. Ja he toivat hänelle kuuron, joka mykkäkin oli, jne.

1. Niin kuin evankeliumi joka paikassa kuvaa meille Herramme Kristuksen laupiaaksi ja armolliseksi mieheksi, joka on valmis jokaista auttamaan sanoilla ja töillä, ruumiin ja sielun puolesta: niin tämäkin evankeliumi meille kuvaa, kuinka hyväntahtoisesti hän auttoi tätä miesparkaa, joka oli mykkä ja kuuro; kehoittaaksensa meitä uskoon, että häneltä odottaisimme kaikkea hyvää, ja sillä pannaksensa eteemme esikuvan, jota jokaisen kristityn tulisi noudattaa ja niin auttaa lähimmäistänsä. Sillä koko kristillinen elämä on siinä, että me ensiksi uskomme ja uskallamme Vapahtajaamme Kristukseen, ja olemme vakuutetut, ettei hän meitä hylkää, tuli mikä hätä ja vaara hyvänsä; toiseksi, että myös jokainen kristitty niin menettelisi ystäviä ja vihamiehiä kohtaan, kuin näkee Kristuksenkin olevan mieluisen joka ihmistä auttamaan. Joka niin tekee, se on kristitty; mutta joka ei sitä tee, hän kyllä kutsuttanee itseänsä kristityksi, mutta ei ole sitä kuitenkaan. Sillä näitä kahta ei saa eroittaa, uskon hedelmän täytyy seurata, muutoin ei usko ole oikia. Tämä on tämän evankeliumin summa.

2. Muutamat ovat kummastelleet, että tästä ihmetyöstä ennen kaikkia luetaan, kuinka Herra Kristus otti sen ihmisraukan ja vei erillensä kansasta ja käytti itsensä erinomaisesti, pisti sormensa hänen korviinsa, sylki, rupesi hänen kieleensä, katsahti taivaaseen, huokasi ja piti erinomaista puhetta: vaikka hän ennen oli auttanut muita mykkiä ja monta muuta ilman semmoista käytöstä, ainoastaan yhdellä sanalla. Kaikesta tästä, sanon minä, ovat muutamat ottaneet tilan sitä niin selittämään, että Kristus tällä kertaa ajatteli, kuinka tämä ihminen, jota hän nyt auttoi, vastakin tekisi syntiä kielellänsä ja korvillansa; ja sitä varten surkutteli häntä, että semmoisia syntejä tapahtuisi vielä sellaisen suuren työn perästä, ja hänen hyvä tekonsa niin väärin käytettäisiin, että mykästä kielestä tulisi Jumalaa häpäisevä kieli, joka ei ainoastaan herjaisi lähimmäistänsä, vaan pilkkaisipa itse Jumalaakin ylhäällä taivaassa; ja ne korvat, jotka avattiin yksin kuulemaan Jumalan sanaa, ennemmin kuultelisivat eksyttäväistä ja väärää oppia, kuin Jumalan sanaa. Sen he sanovat syyksi, minkä tähden hän huokasi ja katsahti taivaaseen.

3. Emme tahdo tätä ajatusta hyljätyksi; mutta älköön kuitenkaan katsottako Kristusta niin ahtaalta, kuin olisi hän tarkoittanut ainoastaan yhtä ihmistä, vaan pidettäköön häntä jalompana, kuin että tässä olisi pitänyt huolta ainoastaan tästä ihmisestä. Sillä koko Pyhä Raamattu ja erinomattain profeetat ja psalmit sanovat hänen lähetetyksi sydämellisesti säälimään koko ihmissukukunnan hätää, ja että Kristus oli se erinomainen valittu ihminen, jolla, ennen kaikkia pyhiä, on sellainen sydän meitä kohtaan, että hän ottaa niin likisen osan meidän hätäämme, kuin jos olisi se ollut hänen oma hätänsä, niin kuin hän Ps.40:13 sanoo meidän synneistämme: minun syntini ovat minun ottaneet kiinni, niin etten nähdä taida; ja Ps.14:5: Herra ole minulle armollinen, paranna minun sieluni; sillä minä tein syntiä sinua vastaan. Tässä laupias Herra puhuu meidän sijassamme, ja kantaa meidän syntimme, aivan kuin ne olisivat hänen omansa ja juuri kuin hän olisi ne itse tehnyt; ja vielä Ps. 69:6: Jumala, sinäpä tiedät minun tyhmyyteni: eivätkä ole minun rikokseni sinulta salatut; Esaian 53:6: Herra heitti kaikki meidän vääryytemme hänen päällensä; ja värssyssä 5: hän kantoi meidän sairautemme ja meidän kipumme hän sälytti päällensä, rangaistus makaa hänen päällänsä, että meillä rauha olisi jne. Ja niin muutkin Raamatut todistavat.

4. Sillä Kristus olkoon meille kuvattu juuri siksi ainokaiseksi, joka ei ota päällensä ainoastaan yhden kaupungin tahi yhden maakunnan, vaan koko maailman onnettomuuden. Niin kuin pyhä Johannes hänen kastaakin siksi Joh.1:29. katso, se Jumalan karitsa, joka pois ottaa maailman synnin. Mutta jos hän ottaa pois synnin, seuraa siitä, että hänen myös on täytynyt kantaa (pois ottaa) kaikki, mitä syntiin koskee ja syntiä seuraa, niin kuin perkele, kuolema ja helvetti.

5. Sen tähden hän tässä huokasi juuri semmoisena, joka niin oli tekevä, ja jonka profeetat jo aikaa ennen olivat ennustaneet sydämmellisesti sääliväksi kaikkea koko ihmiskunnan vahinkoa. Ei hänellä siis ollut puuhaa tämän ainoan ihmisraukan kielen ja korvain suhteen; vaan se oli yhteinen huokaus kaikista kielistä ja korvista, niinpä kaikista sydämmistä, ruumiista ja sieluista, ja kaikista ihmisistä maailmassa Adamista saakka aina viimeiseen ihmiseen asti, joka vasta on syntyvä. Niin ettei hän erinomattain sen tähden huokaa, että tämä ihminen vielä eteenkin päin olisi tekevä paljon syntiä; vaan se on suurin syy, että hän katsahti koko tuota suurta lihan ja veren joukkokuntaa, kuinka perkele paratiisissa saattoi sen surmalliseen vahinkoon, teki ihmiset mykiksi ja kuuroiksi, ja niinmuodoin syöksi kuolemaan ja helvetin tuleen.

6. Tämä kaikki Kristuksella tässä oli silmäinsä edessä, ja hän katsahti lavialta ympärillensä, minkä suuren vahingon perkele paratiisissa oli tuottanut yhden ihmisen lankeemisella; eikä hän katsonut ainoastaan näitä kahta korvaa, vaan koko sitä joukkoa, joka Adamista oli tullut ja vasta tulee. Niin että tämä evankeliumi kuvaa Kristuksen juuri semmoiseksi, joka sinuun ja minuun ja meihin kaikkiin ottaa niin likisen osan, kuin meidän itse pitäisi ottaman, juuri kuin hän itse istuisi siinä synnissä ja vahingossa, jossa me istumme, ja huokaa siitä, että perkele on semmoisen vahingon matkaan saanut.

7. Ja tämä kaiketikkin on syynä, minkä tähden hän tässä juuri suuresti surkuttelee ja erinomaisemmasti käyttää itsensä; ikään kuin tahtoisi sanotuksi: se teidän surkeutenne, että te niin olette vangitut synneistä ja kuolemasta, käy nyt niin kovin sydämmelleni, että minun paljaista ajatuksista täytyy ruveta erinomaisiin käytöksiin. Sillä hän menettelee niin kummallisesti, muitten töittensä suhteen, että se on varsin ihmeteltävää. Muita hän usein teki terveiksi, taikka ajoi heistä ulos perkeleitä yhdellä ainoalla sanalla, niinpä auttoi muutamia, heidän hänen tykönsä tulemattakaan, esimerkiksi sadanpäämiehen palvelija, Matt.8:13, mutta tässä hän kahden virheen tähden kielessä ja korvissa pitää niin varsin erinomaisia käytöksiä, kuin hänellä erinomattain niistä vain olisi huolta; jolla hän osoittaa meille, että hänellä silloin oli ihmissukukunta erinomaisella tavalla silmämääränänsä ja ajateltavana.

8. Sillä niin kuin Kristukselle, meidän Herrallemme ja Jumalallemme, kaikki muut inhimilliset ominaisuudet omistetaan, kuitenkin ilman syntiä, on hänelle sekin omistettava, ettei hän aina ollut yhtäläisellä mielellä, taikka yhtä palava; vaan että hänellä siinä oli moninaisia vaiheita, aivan kuin muillakin pyhillä. Sen tähden, niin kuin hänen sydämmessänsä ja ajatuksissansa nyt oli jotakin erinomaista, niin hänellä on erinomaiset käytöksetkin, että se on nähtävä, kuinka hän oli totinen ihminen ruumiin ja sielun puolesta, joka ei aina ollut yhtäläisellä mielellä, niin kuin ei hänen aina ollut nälkä eikä unikaan: vaan, juuri kuin se ihmisissä vaihettelee, niin se hänessäkin vaihetteli, kuten pyhä Paavali sanoo Filipp. 2:7: hän otti orjan muodon päällensä, ja tuli muitten ihmisten vertaiseksi, ja havaittiin menoissa kuin ihminen jne. Ja tätä älköön ymmärrettäkö ainoastaan ulkonaisesti, vaan sielunkin ja sydämmen ajatusten suhteen, niin että hän milloin oli palava, milloin toisen vuoron vielä palavampi jne.

9. Se nyt on yksi syy, minkä tähden Kristus tässä tätä menoa pitää, että hän on totinen ihminen, ja sittenkin semmoinen, joka siinä seisoi kaikkein ihmisten sijassa, ja yhdellä haavaa otti päällensä tämän ihmisen ja kaikkein ihmisten virheet. On tosin tuo toinenkin tuuma oikia, että hän sitä suri, että, kuin hän oli tämän ihmisen terveeksi tehnyt, se vielä sittenkin oli paljon syntiä tekevä. Mutta se on ylön ahtaalle alalle vedetty, että sitä sovittavat ainoastaan tämän ihmisen tulevaisiin synteihin.

10. Sillä Kristuksen, meidänd Herramme ja Jumalamme, ei ole ainoastaan sureminen ja kärsiminen yhden ainoan ihmisen syntein tähden, vaan, kuten Ilmestyskirjan 13:8 on kirjoitettu, Kristus on maailman alusta tapettu, hänen on kärsiminen kaikkein syntein tähden, mitä maailman alusta aina meihin asti on tehty ja vasta tehdään siihen viimeiseen ihmiseen saakka, joka ennen viimeistä päivää on syntyvä. Sen tähden se on ylön vähäinen ala, että he sitä sovittavat ainoastaan niihin synteihin, joita tämä ihminen vielä tekisi. Vaikka hän muutoin toisissakin paikoin on näyttänyt, kuinka hän katsoi muutamain ihmisten tulevaista elämäkertaa; niin kuin koska hän Joh. 5:14 sanoo halvatulle: sinä olet parattu, älä enää syntiä tee, ettei jotain pahempaa sinulle sattuisi.

11. Sillä tällä rakkaalla Herralla Kristuksella on niin hellä sydän, että se tekee hänelle pahaa, kun ihminen syntiä tekee. Sillä hän tietää kyllä hyvin, ettei synti ole rankaisematta jäävä; sen tähden hän itki Jerusalemin kaupunkiakin, kun näki, että heidän syntinsä oli rangaistava. Niin lempiä ja rakas sydän hänellä on, ettei hän siitä ole iloissansa, kun jossakin pahoin käypi.

12. Mutta erinomattain ottaa hän parataksensa kaksi jäsentä, korvat ja kielen; sillä Kristuksen valtakunta on perustettu sanaan, jota ei saada muutoin käsitetyksi, kuin näillä kahdella jäsenellä, korvilla ja kielellä, ja se hallitsee ainoastaan sanan ja uskon kautta ihmisten sydämmissä. Korvat tarttuvat sanaan ja sydän uskoo sen; mutta kieli puhuu ja tunnustaa sen, niin kuin sydän uskoo. Jos siis kieli ja korvat otetaan pois, ei ole enää yhtään tunnettavaa erotusta Kristuksen valtakunnan ja maailman välillä.

13. Sillä ulkonaisessa elämässä kristitty menettelee samoin, kuin uskomatoinkin: hän rakentaa, viljelee maata, kyntää, juuri kuin muutkin, ei rupee mihinkään erinomaisempaan työhön syömisessä, juomisessa, työnteossa ja nukkumisessa, kuin muutkaan. Ainoastaan nämä kaksi jäsentä tekevät erotuksen kristittyin ja kristittömäin välillä, että kristitty toisin puhuu ja kuulee, ja hänellä on sellainen kieli, joka ylistää sitä Jumalan armoa, joka saarnaa Herrasta Kristuksesta, että hän on ainoa autuaaksi tekijä jne. Sitä ei maailma tee; se puhuu ahneudesta ja muista paheista, saarnaa ja ylistää prameuttansa.

14. Niin on kumpaisellakin erinomaiset korvansakin. Kristittyin korvissa asuu juuri se sama sana, jota kieli puhuu ja sydän uskoo; mutta maailma kuuntelee mieluisemmin, kun puhutaan hänen viisaudestaan, järjestään, kunniastaan ja prameudestaan. Niinmuodoin ovat kristittyin korvat ja kielet siinä erotetut maailman ja kristittömäin korvista ja kielistä, ettei he kysele hopiaa, eikä kultaa, vaan sitä ainoastaan, mitä Kristuksesta sanotaan, ja kuinka on puhuttava ja saarnattava Kristuksesta.

15. Hän, tämä rakas Herra, oli kaiketikkin hyvin nähnyt, mikä vahinko ja surkeus vielä oli tuleva kielten ja korvain kautta. Se on suuri vahinko, että kristityitä vainotaan, hukutetaan, poltetaan ja hirtetään, ja maailma väkisin työntää sanaa vastaan; mutta ei se vahinko perikatoa saata, eikä viimeiseltä mitään voita. Sillä kuin ne ihmiset kuulevat, että heille tehdään sulaa vääryyttä, intoontuvat he siitä vain miehekkäiksi ja urhoollisiksi, ja ylenkatsovat semmoisen vaivan ja kärsimisen. Ei siis se suurin vahinko ole, jonka hirmuvaltiaat kristikunnalle tekevät; vaan se lihan palainen, joka hammasten takana asuu, se suurimman vahingon tekee Kristuksen valtakunnalle. En nyt siitä puhu, että toisistansa valhetellaan ja takanapäin pahoin puhutaan; vaan siitä suuresta onnettomuudesta minä puhun, että, vaikka Kristus on päästänyt kielen irralle ja antanut sille evankeliumin, se sittenkin tekee niin ylön suurta vahinkoa. Ei se vahinko tosin näy suurelta, ja se näyttää paljoa pahemmalta, kuin joltakulta pää lyödään poikki, kuin jos väärä saarnaaja tahi kirjain tekijä nousee; mutta yksi ainoa väärä saarna, niinpä väärä sanakin, joka tulee lentäen Jumalan nimessä, se turmelee koko joukon sieluja, niin että kokonainen kaupunki, jopa kokonainen maakuntakin siitä voi langeta.

16. Tämä nyt on se kova onni, josta Kristus on huoannut; juuri kuin mielisi hän sanoa: varokaat, kavahtakaat itseänne niistä vääristä kielistä, jotka Raamattua riivaavat, ei niistä, jotka kapakoissa eli krouveissa istuskelevat: tekevät tosin nekin vahinkoa, mutta eivät hetkeksikään niin, kuin koska ne kielet puhkeevat puhumaan, jotka minä olen vallallensa päästänyt ja jotka saattavat kerskata Kristuksesta, kavahda itseäs niistä jne. Ja onhan se toki valitettavaa, että ne, jotka ovat sanan kuulleet, taitavat siitä paljon loperoida, kuitenkin vainoovat sanaa kielellä sekä käsirysyllä. Saattaapa Turkkilainenkin kristikunnalle vahinkoa; mutta se tehdään ainoastaan miekan väellä; eikä ole ensinkään sen vahingon verta, jonka villihenget tekevät; niin että syystä kyllä huoattanee semmoisista kielistä, jotka viettelevät niin paljon ihmisiä, ja kuitenkin tahtovat kunnioitettaa kristityiksi ja nimitettää kristillisen seurakunnan parantajiksi. Tämä nyt on se ensiksi puhuttava seikka, että perkele, sitte kuin kieli on valllallansa ja ihmiset saattavat saarnata, mikä Kristus on, kuitenkin kääntää opin nurin ja sillä tekee vahinkoa.

17. Sitte, sanoo hän, niissä korvissa, jotka minä avannut olen, on niinkin kelvottomia, jotka ei tahdo kuulla mitään muuta kuin semmoisia vääriä ja vahingollisia kieliä; aivan kuin pyhä Paavali sanoo 2. Tim.4:3: aika tulee, jolloin ei he voi terveellistä oppia kärsiä; vaan omain himoinsa johdosta kokoovat itsellensä opettajia, että heidän korvansa syyhyvät, ja kääntävät korvansa pois totuudesta, ja turhiin juttuihin poikkeevat jne. Ne saarnaajat jotka niin opettavat, ovat konnia ja perkeleen apostoleita: pitäishän sitte muitten oleman niin hurskaita ja sanoman: niitä kieliä minä en halua kuulla. Mutta pyhä Paavali sanoo, etteivät he tahdo kuulla totuuden kieltä, vaan hakevat toisia; ja kyllä he niitä tapaavatkin, niin kuin nyt lahkolaistemme käypi.

18. Sen tähden sanoo Pyhä Paavali, että heidän korvansa syyhyvät, on hän lähettävä heille saarnaajia, jotka väkisin vievät heidät erhetykseen; kuten näimme paavikunnassa: ettei yksikään ihminen voinut estää pienintäkään eksytystä, vaan heidän oma kehräämä kiirastulensa, aneensa, kummituksensa, ja mikä vain suinkin uutta oli, pidettiin kohta uskonkappaleena. Niin perkele syyhytteli heidän korviansa, että he paljoa mieluisemmin kuuntelivat semmoista petosta, kuin Jumalan sanaa.

19. Juuri niin nytkin käy. Herra meidän Jumalamme on niin avannut ihmisten korvat, että he ovat kuulleet oikian evankeliumin; mutta kun vain joku villihenki tulee, luopuvat ihmiset kohta hänen puolellensa, ja joutuvat semmoiseen vimmaan ja kiukkuun oikeita saarnamiehiä vastaan, että juuri ihmettelen, kuinka semmoiset hurskaat sydämmet, joille olisin uskonut ruumiini ja sieluni, saattavat yltyä niin myrkyllisesti vihaisiksi meihin, kuin olisivat täynnä perkelettä, ja tekevät kielillänsä ja korvillansa paljoa pahemmin syntiä, kuin ennen kuin evankeliumia kuulla saivat, niin että olisi ollut paljoa parempi, jos ei Herra Kristus olisi heitä terveiksi tehnytkään, eikä he ensinkään olisi kuulleet hänen sanaansa.

20. Se tässä nyt on syynä Kristuksen huokauksiin, ettei hän ainoastaan katsellut kaikkia luonnon vikoja maailman alusta saakka; vaan valitti, että hänen valtakuntansa vielä evankeliuminkin jälkeen oli joutuva semmoiseen vahinkoon, juuri niitten kautta, joita hän oli auttanut, ja että hänen valtakuntansa oli kärsivä semmoisia tempauksia ja riviöitä, joita muutoin ei olisi tullut, jolleivät ihmiset ennen olisi häneltä apua saaneet. Noh, hänen täytyy se kärsiä, ja täytyy sitä meidänkin kärsiä: mutta ei hän sen vuoksi ole hukkaan huoannut.

21. Ja vaikka ei tässä ole sanottu, mitä se huokaus oli, sillä sitä ei taidetakkaan kirjoittaa niin kuin pyhä Paavali Room.8:26 sanoo, että sellaista huokausta ei saa puustaveilla kirjoitetuksi taikka sanoilla puhutuksi: niin voi kuitenkin niitä, jotka tekevät semmoisen vahingon, pitävät tämän huokauksen niin halpana ja vielä sitte mennä toljustavat, juuri kuin jos olisivat aivan hyvin tehneet! Sillä Kristuksella oli tämän ohessa sangen paljon muitakin tuskallisia ajatuksia, nimittäin tämmöisiä: ohoh, näin paljon minulla on odotettavana, minun täytyy kärsiä niin paljo tuskaa ja kipua, ennen kuin saan ihmiset sanaani saarnaamaan ja kuulemaan: ja sitte he sen kuitenkin niin häpiällisesti väärentävät ja nurin kääntävät, ja tekevät minun valtakunnalleni niin hirmuisen vahingon! Tämän kiittämättömyyden sanaa kohtaan täytyy tehdä jokaiselle kristilliselle ihmiselle kipiää; eipä siis ole ihme, että se niin särki Herran Kristuksenkin sydäntä, että hän tässä erinomaisemmasti käytti itsensä, koska se ajatus erinomattain tällä kertaa tuli hänen mieleensä.

22. Niistä tempuista ja käytöksistä, joita Kristus tässä pitää, tulee meidän siis nyt oppia, kuinka sydämellisesti meidän Herramme Kristus pitää meistä huolta, ja visusti tarkkaa, että pitäisimme korvamme ja kielemme niin, kuin hän on meille ne antanut, ja kavahtaisimme itseämme perkeleestä ja ihmisistä, etteivät he turmelisi kieliämme ja korviamme. Toiseksi, että me myös, kukin säädyssänsä, osoittaisimme itsemme tästä hyvästä teosta kiitollisiksi hänen sanaansa kohtaan, niin että ruhtinas maassansa, saarnamies saarnastuolissa, isä ja äiti huonekunnassansa oikein toimittaa virkansa; toiset puoleltaan, että he kuulevat sanaa, pitävät korvansa auki, niin kuin Kristus ne on avannut, ja sitä visusti tarkkaavat; että, niin kuin hän tässä sääli tätä miestä, he sen myös pitäisivät täytenä totena ja kiittäisivät Jumalaa siitä.

23. Meillä, Jumalan kiitos, on kieli sen verran taipunut, että sen puhtaasti puhumme, ja korvat sitä mielellänsä kuulevat; sillä joka paikassa on vielä paljon hurskaita ihmisiä, jotka mielellään kuulevat Jumalan sanaa. Mutta onpa meillä samassa suuri kiittämättömyyskin ja hirmuinen Jumalan sanan ylenkatse, jopa salainen vainokin ja salainen kärsiminen. Toiset ruhtinaat vainoovat sitä julkisesti; mutta me täällä istumme niin hyvässä turvassa, kuin yrttitarhassa, ja kuitenkin niitä salaa on paljon sekä porvareita että talonpoikia, ja komeita aatelismiehiä keltaisissa hemmuissansa, jotka mielellänsä söisivät kaikki papit ja saarnamiehet, jos suinkin saisivat. Se on merkki siihen, että sanaa ylenkatsotaan, ja sille salaa ollaan vihoissansa; niin kuin näkyy käyvän: että kussa sanaa julkisesti vainotaan, siellä se vain olla tahtoo, ja kussa sitä vapaasti ja julkisesti saarnataan, siinä siitä ei huolita.

24. Mutta ei suinkaan ole Herramme Jumala suotta huoannut. Kyllä tosin luullaan, että koska hän sen ohessa on aivan vaiti, olisi niin iäti pysyvä; mutta se on pian tehty, että saarnastuoli muuttuu. Sen tähden tahtoo Herramme Jumala tässä meitä varoittaa, niin kuin pyhä Paavali ennustikin, että sitä karttaisimme; sillä niiksi on tuleva, että kielet hurmaantuvat ja ihmiskorvat syyhyvät himosta vääräin saarnaajain perään; joten paavikunnassa kävi, kuin oltiin varsin ahkeroita ja hartaita kuulemaan ja tekemään, kuin vain joku tuli, joka tiesi sanoa jotakin uutta, vaikka se sitte oli kuinka luonnotonta ja kummallista hyvänsä. Jos siellä joku olisi tullut ja saarnannut, että kirkko rakennettakoon keskelle Elben virtaa, olisi se kohta tehty.

25. Mutta nyt, kuin on saatu Jumalan sanan oppi saarnastuoleille, niin että pitäisi turvattaman Jumalaan ja palveltaman lähimmäistä, ei tahdo missään niin käydä elämässä; siihen on ilme-ilkiä perkele syynä; mutta emme sillä syyttömiä ole. Sitten kuin nyt on saatu oppi siihen hahmoon ja varteen, että oikein saarnataan, mitä uskoa pitää, ja kielet nyt ovat vallallansa ja korvat auki, olisi meidän siitäkin huolta pitäminen, että se tulisi harjoitukseen elämässäkin. Mutta pahoin pelkään, siitä ei ennen tulevan mitään, kuin, joten pyhä Paavali sanoo, Herra lyöpi tulen leimauksella ja pitkäisen jylinällä. Hän on jo alkanut paavista, ja lyönyt antikristuksen evankeliumin tulen leimauksella, joka on hänen suunsa henki, joka nyt on julkisena ja puhuu, ja vielä alinomaa kaikuu jumalattomain joukossa; mutta varon, ettei oppi niin ennätäkkään harjoitukseen elämässä, ennen kuin hän tulee ja maahan jaottaa kaikki tyynni ja tekee sille pahanelkiselle menolle lopun, oman kunniallisen tulemisensa kautta. 2 Thessal. 2:8.

26. Koska ei nyt oppi niin täydellisesti tahdo tulla työksi ja harjoitukseen elämässä meidän seurakunnassamme, kuin sen kyllä pitäisi, pelkään minä, ettei Herra viivytä rangaistusta, jos kohta ei juuri vielä viimeistäkään päivää päällemme tuottaisi: sillä meidän seurassamme ei tahdo kristillinen elämä ensinkään käydä laatuun, ei pienimmässäkään, että palveltaisiin lähimmäistä, joka kuitenkaan ei ole paljon pyydetty. Sillä eihän nyt tarvita juosta Roomaan, tahi pyhään Jaakoppiin, eikä rahaansa ja tavaraansa siitä antaa; anna siihen vain tahtos. Mutta kkoska olemme niin nurjia ihmisiä, että, vaikka paavin alla teimme ylön paljon, nyt emme tahdo mitään tehdä, niin täytyy joko viimeisen päivän tulla, taikka on Herra Jumalamme lähettävä villihenkiä, niin että jälleen rupeemme tekemään tarpeettomia kujeita. Se käy kovin Herran Kristuksen sydämmelle, että hänen sanaansa niin ylenkatsotaan ja vainotaan; sen tähden ei tuo kai jääne niille kostamatta, jotka siihen syynä ovat. Tämä olkoon nyt kyllä tästä tekstistä. (Amen.)